Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Helmikuu 2009


HELMIKUU 2009





Pe 27.2 2009


Eräs tuttava videoi pari viikkoa sitten pitämäni pienen infotilaisuuden, jossa kertoilen tarinoita ja anekdootteja suomalaisesta aikakauslehtihistoriasta. Esiintyjänä en ole minkäänsortin ammattilainen, joten älkää missään tapauksessa klikatko videota pyörimään mikäli vapaamuotoinen ja iloisen amatöörimäinen esitelmöintityyli ärsyttää  ; )





To 26.2 2009

Olen pitänyt blogia kohta vuoden ja se on ollut sekä kiinnostava että antoisa kokemus. Antoisa sen vuoksi, että tämä pieni (kielivirheitä vilisevä ; )kirjoitusfoorumini on löytänyt lukijansa, ja moni lukija on saanut kimmokkeen kirjoitta vuorostaan minulle. Olenkin käynyt "kulissien takana" niin ajatuksia herättäviä kuin tärkeiltäkin tuntuvia keskusteluja sähköpostitse mitä erilaisimmista aiheista. Ja mitä erilaisempien ihmisten kanssa.

Minuun on otettu yhteyttä sponosritaholta ja tarjottu suoraan sponsoripaikkaa sivustolleni.
En ole kuitenkaan tähän suostunut, koska pidän tiukasti kiinni vapaudestani.
En halua olla kenenkään sponsorin talutusnuorassa.
Meillä on aivan riittävästi ihmisiä, jotka valitsevat sananasa sen mukaan kuka maksaa heille parhaiten.


Minusta on äärimmäisen tärkeää, että jokaisella olisi joku, jolle puhua mieltä painavista asioista.
Ja kaikillahan meillä on aika ajoin murheemme. Pieniäkin murheita on kunnioitettava. Muuten ne saattavat ryöpsähtää käsistä, ja alkaa elää omaa elämäänsä.
Joskus ihmiset ovat kirjeissään halunneet vain purkaa sydäntään. Erityisen suurta vastuuta tunnen ihmisten pyytäessään minulta neuvoja kysymyksiin, joiden kanssa he mielessään kamppailevat.
Eräs silloin tällöin esille pulpahtava aihe on pettävä puoliso.
Tämä on hyvä esimerkki aiheesta, johon on hirveän vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta.
Pitäisi aina tietää enemmän asianomaisten välisestä suhteesta.

Mutta on myös tapauksia, joissa toinen osapuoli, joka surullisen usein on mies, on selkeästi toiminut äärimmäisen loukkaavasti ja inhottavasti puolisoaan kohtaan. Hän saattaa esim ylläpitää suhdetta vieraaseen naiseen, joka varsin hyvin tietää miehen olevan varattu.
Kaikista ikävintä tilanne on petetyn naisen kannalta jos pettäminen tapahtuu olosuhteissa, joissa naisen on heikoilla tai hänen on muutoin vaikea puolustaa oikeuksiaan.
Hyvänä esimerkkinä käy raskausaika. Voiko olla julmempaa käytöstä kuin pettää raskaana olevaa naista, joka muutoinkin on herkässä tilassa, ja joka ei tilansa vuoksi ole kykenväinen esim antaa samalla mitalla takas? Muutoinkin hänen on yritettävä pitää tunnekuohunsa aisoissa sillä muuten saattaa seurauksena olla keskenmeno.

Ja kuitenkin totuus on, että juuri näin julmia ja itsekkäitä miehiä esiintyy keskuudessamme. Kuten myös naisia, jotka osallistuvat pettämisprosessiin.

Seuraava pohtimisen arvoinen kysymys on, miten petetyn osapuolen, siis yleensä naisen, on suhtauduttava niin sanottuun toiseen naiseen, joka olosuhteista välittämättä kylmäkiskoisesti ylläpitää vispilänkauppaa miehen kanssa. Ehkä petturinainen jopa nauttii saadessaan nöyryyttää miehen ykkösnaista.

Tästäkin ongelmatilanteesta minulta on kysytty mielipidettä.

Vastaukseni tulee tässä. Petetyllä vaimolla on täysi oikeus vihata ja halveksia "kakkosnaista", ja myös päästää pettymyksen ja inhon tunteensa ilmoille! Hänen ei missään tapauksessa tarvitse yrittää urheasti kestää sikamaisen törkeää käytöstä.
"Urheisuus" kostautuu, pahimmillaan se kasvattaa syöpää!
Tukahdutetut tunteet sairastuttavat!

Eli, rakkaat kanssasisaret: jos ikinä joudutte kuvaamaani tapaiseen tilanteeseen, raivotkaa! Ottakaa pelottomasti yhteyttä kylmän itsekkääseen naiseen, joka ei ymmärrä pidättäytyä vapaisiin miehiin, ja sanokaa suorat sanat, mitä ajattelette hänestä!
Unohtakaa hienot käytöstavat kohdatessanne ihmisen, joka on tuottanut teille tuskaa ja surua!

Mikäli kuitenkin päädytte "käyttäytymään sivistyneesti" ja pitää nätisti mölyt mahassa, seurauksena voi olla paitsi psykofyysinen sairastuminen myös ajatuminen eräänlaiseen post-traumaattiseen tilaan.
Kysytte ehkä nyt mikä se sellainen on.

Yleensä post-traumaattisuudesta puhutaan miesten kohdalla, jotka ovat olleet sodassa ja kokeneet siellä kovia.
Sodan loputtua ja normaalielämän palattua, miehet saattavat yllättäen huomata, että aiemmin koetut järkytyksen tunteet nousevat hirvittävällä voimalla pintaan. Alitajunta on täytetty niin paljolla pahalla, että kansi ei pysy päällä vaikka olosuhteet olisivatkin sillä hetkellä turvalliset.
Kun miesten ei enää tarvitse elää jatkuvan pelon ja uhan alaisina, mieli työntää esille pinnan alle kertyneitä kokemuksia ja elämyksiä, jotka pitäisi työstää pois. Ja se on hyvin raskas prosessi! Siksi moni ratkeaakin ryyppäämään pinnan alla kytevien traumojen työntyessä tietoisuuteen. Ihmispolot yrittävät turruttaa painajasimaisia tuntojaan ja muistojaan.

Vähän vastaavasti käy naisille, jotka eivät ole kyenneet tehokkaaseen itsepuolustukseen jouduttuaan kokemaan raakoja, sydäntä raastavia pettymyksiä ja nöyryytyksiä.
Raivo ja viha saattaa nostaa päätään myöhemmin. Prosessi, johon nainen tässä tilanteessa ajautuu, on hyvin, hyvin kivulias.

Yrittäkää välttää joutumasta sellaiseen tilanteeseen. Raivotkaa ajoissa!






Ke 25.2 2009

Haukkukaa jos haluatte, mutta ainakin minä toivon sydämeni pohjasta, että Solar Films-yhtiölle myönnetään keräyslupa Mannerheim-elokuvan toteuttamiseksi. Kuten myös toivon, että mahdollisimman moni suomalainen osallistuu edes muutamalla eurolla keräykseen.
Kymmenen vuoden työ ei saa mennä hukkaan!
Annetaan Renny Harliinille ja koko hänen tiimilleen mahdollisuus toteuttaa unelmansa.
Mannerheim on elokuvansa ansainnut.
Tapanikin, joka lapsuudenkodissaan aivopestiin haukkumaan Mannerheimia, on vasta nyt aikuisena, perehdyttyään itse aiheeseen, ymmärtänyt marsalkan arvon niin ihmisenä kuin Suomen vapauden pelastajanakin.

Kuka kukin on-kirja lähettää joka vuosi kyselyn, haluaako kirjassa esiintyvä henkilö muuttaa tietojaan.
Tapani havahtui edellisen kyselyn suhteen liian myöhään.
Hän olisi halunnut lisätä tietoihinsa kunnioituksensa marsalkka Mannerheimiin.


Toimittajat Taneli Heikka ja Katja Boxberg ovat julkaisseet tärkeän kirjan Suomen lähimenneisyydestä.
Kirjan nimi on Lumedemokratia – Kun konsensus vei rahan ja vallan suomalaisilta.
Kirja kertoo maasta, jossa ihmisillä on paha olo ja läntisen Euroopan huonoin ostovoima.
Älkää välittäkö lehtien julkaisemista kirja-arvosteluista, vaan luokaa oma arvionne luettuanne kirjan.
Hyviä lukuhetkiä! : )









Ti 24.2 2009

Käsittelin lauantain blogikirjoituksessani Ilta-Sanomien taannoista kohukirjoitusta.
Totesin vieväni asian Julkisen sanan neuvostoon.
Jutellessani erään juristin kanssa sain kuulla, että Ilta-Sanomat ovat mahdollisesti syyllistyneet huomattavasti vakavampaan toimintaan kuin "huonon lehtimiestavan" harjoittamiseen.
Yksityishenkilön velka-asiat kuuluvat pankkisalaisuuden piiriin.
Julkistaessaan tietoja yksityishenkilön talousasioista, lehti on mahdollisesti syyllistynyt huomattavan vakavaan rikokseen.
Näin ollen on nyt selvitettävä, mikä taho on puhunut lehdelle Tapani Kansan talousasioista.
Onko kyseinen taho esittänyt dokumenttia todisteena väitteelleen?
Vai onko koko väite tuulesta temmattu?
Julkaiseeko Ilta-Sanomat uutisensa ja "paljastuksensa"pelkkien huhupuheitten perusteella?

Asia on siinä määrin vakava, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä se oikeuskäsittelyyn.

Sääliksi käy Ilta-Sanomia.
Huono lehtimiestapa –  puhumattakaan rikollisesta toiminnasta!  – on häpeäksi koko toimitukselle.
Ja silti tiedän, että Ilta-Sanomissa työskentelee myös erittäin hyviä ja päteviä toimittajia, joille ei tulisi mieleenkään tuottaa "skuuppinsa" arveluttavin keinoin.








La 21.2 2009

Maanantaina tulen tekemään kantelun Ilta-Sanomista Julkisen sanan neuvostoon.
Ilta-Sanomat väitti pari päivää sitten minun paljastaneen lehdelle Tapani Kansalla olevan yli 900 000 euron velka.
Väite on vale.
Minä en edes ole ollut tietoinen tuon suuruisen velan olemassaolosta, ja jos olisinkin, en totisesti raportoisi siitä
iltapäivälehdelle, enkä millekään muullekaan taholle.
Tapahtumien kulku on seuraava.
Ilta-Sanomien toimittaja Rita Tainola soitti minulle muutama päivä sitten ja kertoi ilmoitusluontoisesti, että lehti on tekemässä
juttua Tapani Kansan veloista. Sen jälkeen hän kertoi minulle velkasumman ja taivasteli tämän suuruutta.
Sanoin Tainolalle, että minusta on turhaa ja typerää tehdä juttua jonkun henkilökohtaisesta velasta.
Totesin myös, että Tapani on aina hoitanut raha-asiansa korrektisti.
Kuka tahansa meistä voi ottaa velkaa, mikäli halua on ja takuut (ja rahkeet) riittävät.

Tainola sanoi, että lehti tulee nyt joka tapauksessa tekemään juttunsa riippumatta minun mielipiteestäni.
Sen jälkeen hän kysyi mitä Tapanille muuten kuuluu.
Kerroin Tapanin olevan parasta aikaa lomalla. Kerroin myös, että häneltä ilmestyy maaliskuun alussa levy.
Tainola tiedusteli miten Tapani viettää 60-vuotispäiviään, johon vastasin Tapanin viettävän ne New Yorkissa.

Puoli tuntia myöhemmin Tainola soitti minulle lukeakseen kirjoittamansa jutun.
Kuuntelin sen, eikä minulle ollut siihen mitään huomautettavaa.
Lehden ilmestyessä seuraavana päivänä, huomasin toimittajan pistäneen erään lauseen minun sitaatikseni, vaikka luulin hänen kirjoittaneen sen omiin nimiinsä. Lause kuuluu: "Tapani on ottanut velkaa 900 000 euroa, ja hän on sen tehnyt vapaaehtoisesti."
Kuitenkaan en missään vaiheessa puhelumme aikana maininnut Tapanin velkamäärää.
Kuten jo totesin, en edes ole ollut tietoinen velan suuruudesta, minkä vuoksi en ole voinut vahvistaa, enkä myöskään kiistää, lehden esittämän väitteen paikkansapitävyyttä.
En tiedä tälläkään hetkellä, mistä Ilta-Sanomat on hankkinut tietonsa.


Tänään Helsingin Sanomien kolumnisti Tuomas Peltomäki käyttää Ilta-Sanomien harhauttavaa kirjoitusta ja otsikointia lähteenään sanailessaan seuraavaasti: "Kansan ex-vaimo Nina af Enehjelm paljasti laulajalla olevan miltei miljoonan euron velat (Ilta-Sanomat 19.2)".

Tämän jälkeen Peltomäki paljastaa täydellisen ymmärtämättömyyytensä lehtijuttujen merkityksestä artistin markkinoinnissa spekuloidessaan minun tehneen "paljastuksen" markkinoidakseni Tapani Kansan juhlakiertuetta!
Peltomäki onnistuu saamaan yhteen lauseeseen kaksi merkittävää virhettä.

Ensinnäkin. Kukaan markkinoinnin ammattilainen ei kuvittelisi veloista puhumisen edistävän minkäänlaista myyntiä!

Toiseksi. Mitään juhlakiertuetta ei ole edes suunnitteilla. Tarkistakaa asia Tapani Kansan kotisivujen keikkakalenterista!
Tuomas Peltomäki on ilmeisesti nähnyt unia kirjoittaessaan: "Ex-puoliso kertoo miljoonaveloista. Lopputulos: myydään juhlakiertue loppuun ja tulot Kansanviihde Oy:lle."
Mikäli Tuomas Peltomäki uskoo "ex-puolison paljastuksesta" seuraavan loppuunmyydyn juhlakiertueen, tarjoan hänelle täten mahdollisuuden kuitata kiertueen voitot itselleen.
Tuomas Peltomäki, järjestä sinä omalla riskilläsi takuuvarmasti menestyvä juhlakiertue. Kuten itse jutussasi toteat, markkinointipuolihan on jo hoidettu!







Pe 20.2 2009

Minäkin seuraan mielenkiinnolla Ruotsin Pirate Bay-oikeudenkäyntiä.
Siinä ohessa oppii uutta sanastoakin. Kuten IRL = in real life.
Oikeat nörtit eivät kuitenkaan pidä IRL-termistä vastakohtana koneen ääressä tapahtuvalle elämälle.
He puhuvat mielummin AFK:ista. Eli: away from keyboard.

Entä kumman puolella olen oikeudenkäynnissä?
No, tietysti Pirate Bayn puolella!






Ke 18.2 2009

Tämän päivän iltapäivälehdessä pyydetään missiehdokkaita tunnistamaan julkkiksia.
Tapani Kansa, Jutta Urpilainen ja Harri Olli tuottivat heille vaikeuksia. Enkä minä sitä ihmettele.
Eivät nuoret naiset seuraa politiikkaa kovin tarkkaa.
Ei ainakaan suurin osa heistä.
Kuten eivät myöskään paina mieleensä jokaisen mäkihyppääjän kasvot.
Matti Nykäsen varmaan tietävät. Tapani Kansa on heitä lähes neljäkymmentä vuotta vanhempi. Ei nuori ihminen tunnista noin vaan sen ikäpolven ihmisiä.
Eikä tarvitsekaan.
Itseltäni löytyy ymmärrystä jopa viimevuoden Miss Suomea kohtaan, joka luuli Suomen itsenäistyvän vuonna 1952, vai miten se nyt meni.
Ei näitä vuosilukuja jokapäiväisessä elämässään tarvitse.
Kyllä ne voi päntätä päähänsä myöhemminkin, mikäli kiinnostusta riittää.
Eräs missi luuli Tapani Kansaa Ruben Stilleriksi.
Tuonkin voin hyvin ymmärtää.
Kerron teille hassun anekdootin. (Niitä minulla taitaa olla tarjolla vähän joka tilanteeseen.)
Pari kuukautta sitten kävin eräänä viikonloppuna Tapanin luona Westendissä palaverissa.
Palaverin jälkeen Tapani meni lepäämään. Minä jäin vähäksi aikaa järjestelemään keittiöitä, jonka
jälkeen hiippasin menemään takaisin kotiinpäin.
Yleensä kuljen Westendin ja kantakaupungin väliä joko bussilla tai kävellen.
Tällä kertaa päätin kävellä vaikka olikin jo aika pimeää ja tuulikin oli kohtuullisen kova.
Lähestyessäni Lauttasaarta, minua tuli vastaan hitaasti ajava auto, joka pysähtyi
kohdalleni. Miehen avatessa ikkunan, hätkähdin
hieman: Sehän on Ruben Stiller! Mitä ihmettä hän täällä ajelee? Onko hänellä asiaa minulle?
Sitten tajusin. Tapanihan se siinä.
Mutta hetken verran yhdennäköisyys oli siinä hämärässä suorastaan hämmästyttävä.

Niin, tämä tarinahan liittyi siihen, että missi luuli Tapania Rubeniksi. Ei ole ainoa!  ; )

Entä mitä Tapani teki siellä kävelytiellä?
Hän oli herännyt ja huomannut lähteneeni. Ja keksi, että olisi vielä halunnut vähän jutella.
Ja löysi kuin löysikin minut intiaanivaistollaan.








Lauantaina 14.2 2009

Järjestin tiistaina infotilaisuuden Skandaalin käryä-kirjastani, joka ilmestyi loppuksyksystä.
Sillä hetkellä oli niin paljon muita kiireitä, ettei yksinkertaisesti ollut aikaa miettiä kirjan julkistamistilaisuutta.
Siksi tämä kompromissi.
Tilaisuus meni oikein mukavasti.
Paikalla oli Aamulehden, STT:n, Me Naisten, Ilonan, ruotsinkielisen Vega-radiokanavan lisäksi muitakin median
edustajia sekä myös toimittajakoulun opiskelijoita, jotka olivat saapuneet paitsi kuulemaan lehdistöhistoriasta, jota
ei yliopistoissa eikä missään muuallakaan kerrota – ainakaan vielä! – , myös tekemään radio-ohjelmaa tilaisuudesta.
Infotilaisuuden yleisössä istui myös kolumnisti, kirjailija, käsikirjoittaja Aarno Laitinen, joka oli lukenut kirjani pari viikkoa sitten.
Hän jätti puhelimeeni puheviestin, jossa vuolaasti kehui uusinta kirjaani. Sanoi sitä jopa parhaimmiksi lehdistöhistoriikeiksi, mitä Suomessa on kirjoitettu.
Ihan kiva juttu.
Sääli, että hän kertoo asiasta vain minulle.
Tokaisinkin hänelle tilaisuuden jälkeen, että mitä sä aina vain haukut kolumneissasi suomenruotsalaisia ja naisia. Kertoisit kirjastani, niin tulee vähän vaihtelua aiheisiin!
Aarno yritti kääntää asian vitsiksi ja sanoi, etten minä ole oikea kohderyhmä hänen jutuilleen.
Tietysti olen. Minähän luen suunnilleen kaikkea, mitä silmääni osuu.










Torstaina 12.2 2009

Hovioikeus tuomitsi Susan Ruususen kirjan, joka ylitti yksityisyyden rajat.
Minkä sopankaan Susan Kuronen-Ruusunen itselleen keitti!
Mutta jättäisikö hän kirjan julkaisematta mikäli pystyisi veivaamaan aikaa taaksepäin?
Todennäköisesti, mutta ei välttämättä.
Moni on miettinyt, miksi hän ylipäänsä ryhtyi kirjahankkeeseen. Oliko motiivina raha vai kosto?
Itse luulen, että kirja syntyi siitä hämmennyksen tunteesta, johon Ruusunen yllättäen heräsi.
Prinssi oli poissa. Häitä ei tullutkaan. Ja prinsessa oli suunnitellut jo kaiken valmiiksi mielessään.
Hän näki itsensä tasavallan ykkösnaisena, pääministerin morsiamena, joka astelisi linnan juhliin illan itsestäänselvänä kuningattarena.
Yhtäkkiä kaikki poksahti pois. Mikään ei ollutkaan totta. Jäi vain nolo olo ja valtava tarve saada selittää ympäristölle: minä olin jo melkein siinä asemassa. En ole valehdellut lehtihaastatteluissa. Todistan teille, että kaikki oli totta!
Siksi syntyi kirja. Susan ei halunnut luopua julkkisasemastaan, jonka hän oli saavuttanut seurustellessaan pääministerin kanssa.
Kirja takasi aseman.
Nyt hän on kaikkien tuntema pääministerin morsian vaikka asiat eivät edenneet ihan käsikirjoituksen mukaan.
Olo on edelleen hämmentynyt.
Susan ei ole edelleenkään varma, onko maksanut liian kovan hinnan halustaan olla esillä.









Maanantaina 9.2 2009

Tänään se palasi.
Kuume ja pahoinvointi.
Oksensin neljä kertaa ja kuumehorkka yltyy.
Huomenna on tiedotustilaisuus medialle.
Perfect timing!
Täytyy kai varata mukaan oksennusvati.







Perjantaina 6.2 2009

Hyvää Helmikuuta kaikille!
Olokin on jo parempi.
Sairastuin nimittäin yllättäen viime sunnuntaina.
Yhtäkkiä alkoi kuume nousta ja tuli kova pahointivointi.
Ei nuhaa eikä kurkkukipua, mutta sen sijaan kovat lihaskivut.
Näistä ympäriinsä vellovista viiruksista on niin monenlaisia versioita.
Toisilla on räkätauti, toisilla hillitön kurkkukipu.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa ulkona koko viikkoon. Olo oli edelleen hutera.
Ärsyttää, miten paljon aikaa menee hukkaan sairastaessaan näitä viirustauteja.
Tällaisen pienyrittäjän on nimittäin yritettävä koko ajan, jotta selviää laskuista.
Eikä siinä mitään.
Työntekohan on hauskaa.
Ja nykyään kun asun itsekseni, kehtaan jopa laskuttaa tekemistäni töistä.
Jostain syystä minun on aina tuottanut vaikeuksia vaatia itselleni korvauksia ja oikeuksia.
Se on kumma juttu.
Ajaessani jonkun toisen henkilön asiaa, olen lannistumaton ja rohkea kuin leijona.
Sitten kun pitäisi vaatia jotain itselleen, menen ihan nössöksi.
"Eihän mulle nyt mitän tarvi" ja sitä rataa.

Maaliskuun alussa lähden noin viikoksi New Yorkiin.
Alunperin oli tarkoitus matkustaa Jenkkilään jo kymmenen päivän päästä ja olla
poissa vähän pitempään.
Totesin sitten viisaasti, ettei sellaiseen ole aikaa. Kalifornia on jätettävä väliin.
Ikävä kyllä. Surettaa tietysti, etten pääse näkemään kaikkia ihania ystäviä
Losissa. Armiakin olisi ollut mukava tavata pitkästä aikaa. Sainkin juuri eilen kirjeen häneltä.
Siinä on niin hyvä ihminen, että tulee lämmin ja valoisa olo joka kerta kun kuuleekin hänestä.
Enpä olisi nuorempana uskonut, että suomalaisesta ikonista Armi Kuuselasta tulisi hyvä ystäväni.
Mutta näin vain kävi! : )
Elämä on yllätyksiä täynnä.