Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Huhtikuu 2008



Torstaina 17.4 2008

Tänään on katsottava TV 2:n Silminnäkjä-raportti suomalaisesta huonovointisuudesta.
Raportin mukaan joka neljäs suomalainen sairastuu masennukseen, eikä pelkkään alakuloisuuteen vaan kuolemanvaaralliseen masennukseen.
Lehtititojen mukaan ohjelmassa haastateltava Leena Isomäki uskoo masennuksen olevan vastalause yhteiskunnan kovia arvoja vastaan.
Arvio on varmasti oikea. Nyt pitäisi enää tietää, kuka on yhteiskunta ja miten sen arvoihin puututaan.
Minä uskon, että on aloitettava itsestään.
On lakattava vaatimasta täydellisyyttä. Kulissielämä on heivattava hittoon.
"Minun on saatava hyviä numeroita koulussa, jotta vanhempani rakastavat minua ja ovat ylpeitä minusta."
"Minun on päästävä heti opiskelemaan arvostettuun kouluun, jotta minua pidettäisiin erkoisen älykkäänä ja lahjakkaana yksilönä".
"Minun on näytettävä hyvältä, minkä lisäksi minulla on oltava hieno työpaikka, minulla on oltava perhe ja lapsia, jotka pärjävät koulussa, minulla on oltava muodinmukaiset vaatteet ja hoikka vartalo, kotini on oltava edustava. Minulla ei saa olla ongelmia. Minun on näytettvä täydelliseltä, koska kaikki muutkin ovat niin täydellisiä."

Ei pidä teeskennellä itselleen, eikä purematta niellä muiden teeskentelyä.
Ei vaatia täydellisyyttä itseltään, eikä muilta.
Eikä kuvitella, että elämän tarkoitus on menestyä. Ei se oo.
Tämä on hyvä alku paremmalle voinnille. Promise.




Lauantaina 19.4 2008

 
Mikä on hätkähdyttävintä Jokelan tapauksessa?
Ehkä se, että yhdeksästä kuolinuhrista huolimatta
suurimman empatian herättää Pekka Auvinen itse,
ja hänen vanhempansa.
Minusta on helppo jossain määrin eläytyä herkän ja älykkään pojan tuskaan tietäen, miten tunnekylmiä, tylyjä ja kammottavia voivat koulutoverit olla.
Ja kun he vielä aina harjoittavat pahuuttaan laumassa!
Siinä nujertuu ja kylmettyy vahvempikin kaunosielu.





Sunnuntaina 20.4 2008

Miksi Karpelan tupakointi puhuttaa? kysyy Hesari otsikossaan tänään.
Koska hän puolustaa lapsia, luontoa ja terveellisiä elämäntapoja.
Onhan tuossa tietysti ristiriita. Itse minua lähinnä yllättää se,
että Tanjan tupakointi oli uutinen.
Luulin asian olevan yleisessä tiedossa. Tanjan seurustellessa Saulin
kanssa todettiin usein heidän polttavan kuin korsteenit. (=savupiiput)





Maanantaina 21.4 2008

Kahdeksan suomalaista menehtyi bussiturmassa Espanjassa. Iltapäivälehdet ovat
aukeama toisensa jälkeen täynnä tätä tapahtumaa.
Joka viides tunti kuolee suomalainen viinaan.
Eikö se ollut rattijuoppo, joka sen bussionnettomuudenkin aiheutti?





Tistaina 22.4 2008

...Kuume ja flunssa ovat pakottaneet pysyttelemään pehkuissa viime päivät.
On ollut aikaa lukea. Tällä hetkellä on meneillään ruotsalaisen Jens Lapiduksen trilleri
Snabba cash. Tapahtumat sijoittuvat tämän päivän Tukhomaan.
En enää ihmettele, että kirja roikkui pienen ikuisuuden myyntiykkösenä. Se on loistava!
Kuvailee tarkasti niin Tukholman sisäpiirikerman kuin alamaailman elämää.
Kirjoittaja tietää, mistä puhuu. Hän on 1974 syntynyt huippujuristi, joka kulkee Stureplanin ykkösmestoissa kuin kotonaan. Mutta että hän lisäksi on huippukirjoittajakin! (Ja ulkonäkö kun filmitähdellä)
Niin ruotsalaista, niin ruotsalaista...

Edellinen lukemani kirja oli Johan Cullbergin Mitt psykiatriska liv.
Cullberg on Ruotsin tunnetuimpia psykiatreja, joka on aiemmin kirjoittanut mm psykologisia analyyseja August Strindbergistä ja Gustaf Frölingistä. Cullbergiä kiinnostaa taiteilijoiden psyyke.
Eikä omena ole pudonnut kauas puusta.
Johan Cullbergin poika, menestyvä asianajaja Martin Cullberg on juuri vienyt vihille Linda Lampeniuksen.



25.4 2008

Oli ilo katsoa tänä iltana A-zoomissa uuden ulkoministerimme Alexander Stubbin läksiäistilaisuutta Brysselissä. Nähdä, miten vapautuneesti ja luonnollisesti hän esiintyi ja jutteli, miten mukavasti hän esitteli Sirpa Pietikäisen muille mepeille. Ja kaikki tietysti täysin sujuvalla englannin kielellä. Sirpa Pietikäistä ei valitettavasi ollut yhtä mukava katsoa.
Mitä hänelle on tapahtunut?
Muistan Sirpan 80-luvun lopulta. Sutjakkaan ja pätevän oloinen poliitikko, kuin raikas tuulahdus.
Muutos tapahui jo 90-luvun alussa Sirpan ollessa ympärisöministeri. Hän alkoi näyttää yhä turtuneemmalta, jopa pahoinvoivalta. Trendi on jatkunut samana.
Mitähän murhetta Sirpa kantaa? Sitä emme luultavasti koskaan saa tietää. Näemme vain hänen olemuksensa, joka viestittää tuon murheen olemassaoloa.

 
Alexander Stubbista vielä. Saamme olla tyytyväisiä siitä, että meillä on älykäs, luovasti ajatteleva, kaikin tavoin edustuskelpoinen ja pätevä, ja veläpä kielitaitoinen ulkoministeri.
Hei huomatkaa! Suomella on ensimmäistä kertaa 60 (!!!) vuoteen kielitaitoinen ulkoministeri.
Ei ole pelkoa huonolla englannilla pidetyistä huonoista puheista, joita ei kukaan jaksa kuunnella : ))



26.4 2008

Ihana ilma!
Nyt tämä tyttö hyppää Tukholman koneeseen. Täytyy mennä katsomaan, miten rakas tyttäremme pärjää. Onko asunto siivottu, pyykit pesty, läksyt tehty? Lähden, vaikka Matsku (tytär) vielä eilen aneli puhelimessa: Älä PLIIS tule tänne, meillä on niiiin hauskaa täällä! Matsku aloitti lukion Tukholmassa viime syksynä ja joulun jälkeen Tukholmaan muutti myös hänen bestiksensä (Jasu) Suomesta.
No niin nyt pakkaamaan.



28.4 2008

Täytyy antaa pisteet tytöille, Matskulle ja Jasulle – kämppä oli oikein siisti! Olivat kuulemma siivonneet viisi tuntia : ) Lisää ihmisiä tulossa tänne Tukholmaan. Tyttöjen koulukaveri Hanna Mattlidenista saapuu keskiviikkona ja asuu täällä meillä sunnuntaihin asti. Asuntomme on pieni kaksio, mutta ei se haittaa. Syntyy sellainen kiva leirialuetunnelma kun ihmisiä on paljon! Ilmat edelleen upeat, 19 astetta.

Ystävät Suomesta soittivat ja olivat kovasti sitä mieltä, että minun pitäisi tulla mukaan vappuna ravintola Bellevueen laulamaan työväenlauluja! Mukana on entisiä stallareita, joiden mielestä on tietysti hauskaa muistella vallankumoushenkistä nuoruuttaan. Mutta mä olen liian tosikko sellaiseen hauskanpitoon! Harmittaa, mutta en voi slle mitään. Kommarilaulut edustavat minulle hyytävän hirmudiktatuurin naivia ylistämistä ja romantisoimista. Ne ovat kuin pilkantekoa stalinin tappamille 50 miljoonalle ihmisille.
Anteeksi, jos pilasin jonkun vapputunnelman. Ei ollut tarkoitus. Varsinkin koska vappu on kaikista vuoden pakkojuhlapäivisä ylivoimaisesi paras! Kiitos, Arto, silti kutsusta. Se lämmitti : ))