Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Huhtikuu 2010

HUHTIKUU 2010


Sunnuntaina 2.5 2010

Hyvää kevättä kaikille!
Tavalliseen tapaan kaikkialta satelee neuvoja siitä, miten päästä kevätkuntoon.
Oma panokseni on toistaiseksi rajoittunut siihen, että lakkasin äsken kynteni, hitaasti, huolellisesti ja oikeaoppisesti suojalakkoineen ja quick dry-päällyslakkoineen.
Kuuntelin samanaikaisesti radiosta Albert Ehrnroothin reportaasia geeniperimästämme.
Australiassa asuva Albert on haastatellut niin ikään Australiassa asuvaa Charles Darwinin lapsenlapsenlapsen lasta, hänkin Darwin nimeltään, joka kertoi, että afrikkalaisissa ihmisissä on moninaisempi geeniperimä kuin meissä muissa.
Koska lausuin tässä taannoin joitakin ajatuksiani Ehrnrootheista todeten, että Ehrnrooth-nimisissä henkilöissä on paljon eroja, kerron varmuuden vuoksi että Albert kuuluu näihin mukaviin, ulospäinsuuntautuviin ja luoviin Ehrnrootheiin.
Albert on aikaisemmin mainitsemani Anthonyn veli.
Seuraavaksi huollan pyörän kevätkuntoon.
Sitten naputan puhelun Matskulle Tukholmaan.
Matskulla on koulua jäljellä enää kuukausi.
Ruotsissa ei ole lainkaan ylioppilaskirjoituksia mutta kaikki, jotka valmistuvat lukiosta saavat silti ylioppilaslakin.
Matskun koulussa lakki saatiin perjantaina, joten vapun päähinettä ei tarvinnut kahdesti miettiä.
Itse olen ollut huono käyttämään ylioppilaslakkia.
Käytin sitä parina kolmena ensimmäisenä vuotena yo-kirjoitusten jälkeen.
Olen vierastanut lakin käyttämistä.
Ehkä takana on ollut solidaarisuus heitä kohtaan, joilla lakkia ei ole?
Toisaalta lähes kaikilla on nykyään lakki.
Siinä ei toden totta ole mitään erikoista, kuten joskus vuosikymmeniä sitten.
Voisi melkeinpä sanoa, että mielenkiintoisempaa ja vaativampaa on suunnitella elämänsä ilman yo-lakkia.







Lauantaina 24.4 2010

Eero Heinäluoma on noussut barrikaadeille vastustamaan Suomen ulkomaalaispolitiikkaa ja maahanmuuttajia.
Heinäluoma on sen sortin sosialisti, että hän haluaa pitää Suomen suomalaisena ja muunmaalaiset rajojemme ulkopuolella.
Mikä mies tällaista puhuu?
No, kansallissosialisti tietenkin.
Saksaksi Nationalsozialist, lyhennettynä Nazi.
Muutenkin on vahva tunne, että demaripuolue on nykyisellään aikansa elänyt.
Heinäluoma, paksumahaiset AY-vouhottajat ynnä kaikenkarvaiset kansallissosialistit ovat menneen talven lumia.
Ja siitä talvesta on jo pitkä aika!
Bye bye, vanhat sammaloituneet kaartilaiset.
Ymmärtäkää jo, että teidän tärkein tehtävänne on hoitaa lapsenlapsianne, mikä onkin varsin kunniallinen ja tärkeä tehtävä.
Ellei ole omia lapsenlapsia, hoitakaa naapuriperheiden lapsia. Lapsiperheet tarvitsevat apuanne! Kai teistä edes hiukka solidaarisuutta voi odottaa?
Ja samat Kepulle!





Perjantaina 23.4 2010


Olen kärkäs arvostelemaan iltapäivä- ja sanomalehtiä aina tarpeen mukaan, ja tarvettahan on kohtalaisen usein, mutta kyllä nuo lehdet – tottavie! –  tarjoavat paitsi asiatietoa myös valtavan määrän kiinnostavaa pohdittavaakin.
Kuten nyt esimerkiksi tämä Ulvilan murhamysteeri, eli Anneli Auerin tapaus.
Murha-uutisointia vain pinnallisesti seuranneellekin on käynyt selväksi, että nainen oli jo pidemmän aikaa kärsinyt vakavasta masennuksesta, joka ilmeisesti on huipentunut hermoromahdukseen, jonka seurauksena aviomies on tapettu kotona.
Kuka on syyllinen? -kysymyksen oikea vastaus lienee yhtä päivänselvä kuin Bodom murhien tapauksessa.
Mistä ei välttämättä seuraa, että syyllistä koskaan tuomittaisiin.
Nils Gustafssoniakaan ei tuomittu, vaan hän sai valtiolta korvauksia siitä, että oli ollut epäiltynä pidätetty.
Takaisin Auerin tapaukseen.
Olen ehkä puolueellinen, enkä tietenkään voi tietää kaikkea, mitä on tapahtunut murhaa edeltävinä vuosina, mutta silti ojentaisin syyttävän sormen myös tapettua Jukka S. Lahtea kohtaan.
Tekikö hän mitään huomatessaan vaimonsa vajoavan yhä syvempään masennukseen?
Vai syyllistikö ja moittiko hän itsetuntonsa ja elämänotetta yhä enemmän menettänyttä naisparkaa?
Oliko mies välinpitämätön vaimonsa hädälle, tuskalle ja sairaudelle?
Tällaiset ajatukset nousevat mieleeni silmäilessäni Aueria käsitteleviä lehtijuttuja.
Rakkauden vastakohta ei tunnetusti ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Tuli vaan mieleen.

PS. Kirjoitin eilen blogin ruotsinkielisellä Blogg-sivustolla : )








Maanantaina 19.4 2010

Tässä vaiheessa tyydyn siteeramaan Petri Ahoniemeä, joka kirjoittaa tunteneensa Marja Tiuran jo ennen tämän kansanedustajan uraa:

"Istuin pitkään tamperelaisen raviyhtiön hallituksessa Marjan kanssa ja näin hänen tapansa toimia.

Marja Tiura oli sydämellinen, ahkera, tosin vähän malttamaton ja hyvin koulunsa käynyt ihminen. Hänen keskivertosuomalaisesta poikkeavat piirteensä olivat hänen avoimuutensa, reippaus, ulospäin suuntautuva luonne ja luottavaisuutensa."

Ahoniemen kuvaus vastaa hyvin sitä Marja Tiuraa, jonka minäkin tunnen.
Mikäli olisi muodostettava Marjasta mielipide pelkkien lehtijuttujen perusteella, mielikuva oikeasta ihmisestä nimeltä Marja Tiura olisi taatusti toinen.
Lehtijuttujen on tarkotus peilata todellisuutta, mutta jotenkin ne onnistuvat luomaan ennen kaikkea virtuaalitodellisuutta.
Lehdistö ja muu media välittää kuitenkin aina vain kapean kaistaleen todellisuudesta.
Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.
Totuus on aina ihmeellisempi, monisyisempi ja vivahteikkampi kuin mitä media, puhumattakaan sanoma- ja iltapäivälehdistlstä, ikinä kykenee välittämään.
Tämän ymmärtäminen olisi jokaisen hyvä oppia jo varhaassa kouluiässä.
Ilmiötä voisi verrata vaikkapa näköispatsaaseen.
Kyllähän näköispatsaasta saa kuvan ihmisestä.
Mutta eihän edes näköispatsas kerro koko totuutta henkilöstä!

PS. Lady Gagan video Bad romance on kaikkien aikojen katsotuin Youtube-klippi.
Kappaleen on tehnyt...no tottakai ruotsalainen Red one! ; )






Perjantaina 16.4 2010
Riitta Vartti on kirjoittanut suomi-tagalog-suomi-sanakirjan, jonka aion hankkia itselleni.
Mikä ihmeen tagalog?
Sitä puhutaan pääasiassa Manilassa Filippiineillä.
Riitta Vartti kävi Kaakkois-Aasiassa sijaitsevassa saarivaltiossa jo vuonna 1989. Minä vasta 2000-luvulla kirjoitettuani sitä ennen kirjan Armi Kuuselasta, joka maailmanympärimatkansa yhteydessä jäi Filippiineille vuonna 1953, vain 18 vuotiaana. Rohkea ja yllättävä veto rohkealta nuorelta naiselta. Saavuttuani Manilaan myöhään illalla menin heti seuraavana aamupäivänä katsomaan Gilarmia, hotellia, jonka Armi rakensi yhdessä silloisen miehensä Gil Hilarion kanssa. 60-luvulla rakennettu talo oli saanut purkutuomion jo muutama vuotta ennen vierailuani. Mutta siinä se yhä seisoi.
Tapasin hotellilla Armin ja Gilin työntekijän, joka puhui kauniisti entisestä työnantajastaan. – Tulen aina olemaan "loyal" Armille, hän sanoi ja hymyili lämpimästi.
Tagalog on mielenkiintoinen kieli. Opin Manilassa ollessani muutamia sanoja eräältä erittäin hauskalta ja värikkäältä henkilöltä, joka oli kehittänyt oivallisen ja hupaisan systeemin muistaa sanat. Näiden ympärille on keksittävä hullunkurinen tarina.
Otetaan esimerkiksi sana Mabuhay, soka suomeksi on terve!
Näin muistat sen.
Äitisi (Ma) näkee kummituksen, joka sanoo Bu!, mutta äiti ei pelästy vaan vastaa "Hay!"
Mabuhay!
Ps. Muista-hupaisan tarinan kautta-systeemi on englanninkielinen, jonka suurin osa Manilan väestöstä (slummiasukkaat mukaanlukien!) hallitsee tagalogin lisäksi.




Maanantaina 12.4 2010

Hollanti-Espanja akselilla asusteleva Anthony Ehrnrooth lähetti (ei Facebook- vaan) sähköpostiystävilleen viestin, jonka sain luvan julkaista.

So terrorists have been banned from air planes; why are there still accidents??? There seems to be another problem: The pilots! If they were banned too, would that make flying safer? Definitely it would, but than we still have the air traffic controllers. Maybe we should let children take over that task - the child who recently guided an air plane in New York did it without accidents!
So the solution would be: Air planes with neither terrorists, nor pilots, guided by children!
Have a safe flight!
Cheers,
Tony
P.s. I would recommend you all to find a place where you are happy, so you don't need to fly away from it all the time. Look at me, I haven't entered an air plane since 2002 and I haven't missed anything!

Kerrottakoon, ettei Anthony (=Tony) kuulu Suomessa käsittämättömän määrän valtaa ja omaisuutta keränneeseen ökyrikkaaseen Ehrnroothien klikkiin, jonka olemassaolon pääasiallinen tarkoitus lienee robottimaisesti kerätä itselleen yhä enemmän rahaa ja mammonaa, jota tarkasti piilotetaan suuren yleisön silmistä.
Koska pääsin aiheseen kiinni, niin jatkan vielä vähän.
Osaako kukaan kertoa mitä järkeä on ottaa elämänohjakseen roopeankkamaisen ahneuden ja saituruuden?
Tuoko tämä hyvää, hyötyä ja minkääntasoista onnea kenellekään?
En oikein löydä muuta selitystä kiilusilmäiselle, kylmäkiskoiselle ja kyltymättömälle mammonankeruulle kuin että kyseessä on eräänlainen huume ja addikti.
Luonnevikako? Mahdollisesti.
Entä ovatko nämä ahmatit jotain hienoa ja ihailtavaa porukkaa kun ovat kerran niin rikkaitakin?
Älkää viitsikö.
Mukavia ihmisiä, jotka osaavat ilota elämästä ja jakaa iloa muillekin?
Älkää unta nähkö.

Puhutaan mielummin Anthonysta ja tämän suvusta, josta löytyy oikein mielenkiintoisia ja kaikilla tavoin kiehtovia ihmisiä. Tunsin myös Anthonyn äidin, joka valitettavsti poistui keskuudestamme vuosi sitten.
Innet-äiti oli jonkun aikaa tuntenut kipua, mutta viivytteli menemästä lääkärille.
Paha juttu, vaikka ymmärränkin häntä.
Lopulta kivut ja vaivat yltyivät niin pahaksi, ettei arkisista asioistakaan tahtonut tulla mitään.
Ja Innet kun oli tottunut selvittämään kaikki räväkkyyttä vaativat haasteet tuosta vain.
Muistan esimerkiksi kun hän pari vuotta sitten ajoi autolla edestakaisin Amsterdamista Etelä-Espanjaan auttaakseen läheistä, joka oli avun tarpeessa. Ja kun apu oli annettu, hän hyppäsi autoon ja ajoi koko matkan takas.
Hevosen selässä hän oli kuin intiaani ja nautti kovasta laukasta ja esteiden hyppämisestä.
Huomatkaa, että tämä upea, tumma paksuhiuksinen nainen oli tässä vaiheessa jo pitkälti yli 70 vuotta!
Mainitsenkin hieman ylpeänä, että Innet oli minulle sukulaisnainen (eikä ainoastaan sielunsukulainen  : )

Mutta Innet joutui siis lopulta huomamaan, ettei kaikki ollut hyvin hänen kehossaan.
Mennessään lopulta lääkärin vastaanotalle, hän sai kuulla, että syöpä oli levinnyt kaikkialle kehoa niin täydellisesti, ettei mitään enää ollut tehtävissä.
Innet huononi nopeasti ja nyt hänen jäännöksensä ovat Hietanimen hautausmaalla.
Hautajaisissa Anthony luki pätkän von Döbelnistä kertovasta runosta Vänrikki Stoolin tarinoissa.
Aina yhtä hyvätuulinen, eneriginen ja räväkkä Innet olisi kuullessaan tuon runon mennyt luultavasti aika hiljaiseksi, liikutuksesta.
Me muut ainakin menimme.






Perjantaina 9.4 2010

Vaalirahakohu on taannut, että uutta, häkellyttävää kerrottavaa löytyy joka päivälle.
Iltapäivälehtien toimituksissa ei ole tarvinnut repiä hiuksia ja miettiä, millä ihmeellä täyttää seuraavan päivän palstoja.
(Pappilan hätävara-uutisointiin tyyliin "Ex-missin käly laihdutti 10 kiloa" ei ole ollut tarvetta : )
Emme vielä tiedä, miten tarina jatkuu (puhumattakaa loppuu), sillä uusia hätkähdyttäviä käänteitä on koko ajan tarjolla.
Meneillään olevan reality-shown käänteet ovat niin nopeita, etteivät fiktiosarjat yllä alkuunkaan samaan.
Tässä kaikessahan on selvää elokuva-ainesta!
Seurataan uutisointia vielä vuoden, jonka jälkeen elokuvakäsikirjoittajat voivat ryhtyä töihin.
Ensi-ilta voisi olla kahden vuoden kuluttua, jolloin yleisö saisi nähdä tiiviissä puolentoista tunnin paketissa, mitä kaikkea on oikein tapahtunut ja mistä ihmeestä on kyse.
Tähän viimeiseen pointtiin, eli mistä on kyse, on tosin jätettävä tulkinnan varaa.
Sillä tästä tulee olemaan monta versiota.
Ja jokainen voi omalla tavallaan olla tosi.

Muuten olen sitä mieltä, että kiinnostavimmat tarinat löytyvät niiden ihmisten elämästä, jonka nimet eivät koskaan yllä lööppeihin.
Lööppi- ja kohujournalismi elää omaa elämänsä, jossa tyhjät tynnyrit mellakoivat äänekkäimmin...





Keskiviikko 7.4 2010

Oli harvinaisen tapahtumarikas pääsiäinen.
Perjantaina lähtö kohti Soinia, jonne saavuimme monen mutkan kautta, mielenkiintoisia nämäkin.
Missäkö Soini on?
Tätä kysyi minulta lauantaina puhelimessa eräs ystävä monen vuoden takaa. Ystäväni on Ylen ruotsinkielisten uutisten toimittaja ja hän halusi minulta hieman taustatietoja juttuaan varten. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin.
Soinin tuntemattomuudesta kertoo se, että toimittajaystäväni kysyi sijaitseeko Soini Lapissa. (Kysymys herätti hersyvät naurut)
Soini on kaikkien uusien liitosten jälkeenkin itsenäinen kunta Etelä-Pohjanmaalla.
Soinissa on runsaasti vaellukselle soveltuvaa korpimaisemaa.
Sopii hyvin allekirjoittaneelle, joka pitää luontoretkistä.
Ja Soini on niin piilossa ettei sinne oikein vahingossa eksy.
Kiehtova ja omalaatuinen pala Suomea.
Ei oikeastaan ole kovin yllättävää, että naapurikylässä asui aikoinaan Einari Vuorela, joka kirjoitti mm runon Korpirastas, jonka Toni Edelmann sävelsi. Hyvä biisi monen muun mukana Vuorela-Edelmannin laajassa tuotannossa.
Soinissa asuvat mm taidemaalari Reijo Kivijärvi ja kultturimies Jussi Paarvala.
Yhdessä he perustivat Soinin Wanhat aijan päivät, joita vietetään pari päivää joka heinäkuu.
Soini jäi taakse maanantaina.
Poikkesimme Hauholla, jossa yövyimme Wuolteen kartanossa.
Hauho on toinen suosikkipaikka.
Suomessa näitä on useitakin : )
Etelä-Pohjanmaalla tuli käytyä myös edellisenä viikonloppuna.
Asuimme kolme päivää Jonna ja Markku Salomäen luona Ilmajoella.
Siinä on mahottoman mukava pari.
Juttua riitti – ja naurua!
Mutta myös paljon vakavia puheenaiheita.
Jonnan isä Seppo Hautala, joka valitettavasti nukahti pois jo useita vuosia sitten, oli monin tavoin erikoinen ihminen.
Aionkin seuraavaksi lukea hänestä ja hänen työurastaan kertovan kirjan Laillistettu murha.
Hätkähdyttävä nimi, mutta niin on tarinakin. Kerron siitä myöhemmin.