Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Joulukuu 2008



JOULUKUU 2008






Sunnuntaina 28.12 2008


Ylen FST-kanavalta tulee näyttelijä Birgitta Ulfssonin haastattelu. Sääli, ettei sitä lähetetä Ylen ykkösellä sillä nyt ohjelma todennäköisesti jää näkemättä suurimmalta osalta suomenkielisiä. Ja siinä he menettävät paljon. Ulfsson on loistava muistelija ja tarinoiden kertoja. Ja hänellä myös on mistä kertoa!
Suomi on ihana maa, mutta miten paljon köyhempi se olisikaan henkisesti ilman suomenruotsalaisuutta! Ja tämä sanottuna ilmaan minäänlaista väheksymistä suomenkielistä kulttuuria kohtaan. Miten minä, Ville Leinosen tyttärentytär, tätä väheksyisin? En väheksy.
Mutta takaisin Birgitta Ulfssoniin, joka muisteli Vivica Bandleria, joka ehkä ensimmäisenä oivalsi Ulfssonin näyttelijänlahjat. Bandler kiinnitti Ulfssonin näyttelijäksi omistamaansa ja johtamaansa Lilla teaterniin. Ulfsson kertoi Bandlerin arvostaneen erityisesti komedienneja. Parhaissa komedienneissa oli perussuru. Tätä termiä Vivica käytti usein. Tiedän sen omastakin kokemuksesta, sillä tunsin itsekin Vivican. Hän sanoi näkevänsä minussa perussurun ja pyysi minua kirjoittamaan hänen muistelmansa. Valitettavasti minun oli vastattava kielteisesti Vivican tarjoukseen, sillä olin juuri saanut ensimmäisen lapseni, johon halusin keskittää kaiken huomioni.
Muistelmat kuitenkin syntyivät, erään toisen henkilön kirjoittamina, ja niistä tuli hyvät, tottakai. Adressaten okänd, eli suomeksi Vastaanottaja tuntematon. Suosittelen!






Lauantaina 27.12 2008

Joulu on ohi – ihanaa! : )







Perjantaina 26.12 2008

Joulun pyhät sujuivat rauhallisesti. Nyt olen takaisin pikku "boksissani", vietettyni pari päivää Espoossa perheen parissa. Madeleinekin saapui Tukholmasta viikko sitten Suomeen ja viipyy täällä vielä runsaat pari viikkoa. Kaikki koululomat ovat jostain syystä ruotsalaisissa kouluissa pidempiä kuin suomalaisissa. Silti tuntuvat ruotsalaisetkin pärjäävän hyvin. Edvard oli kotona aikansa kunnes lähti tyttöystävänsä perheen luokse, jossa häntä jo innokkaasti odotettiinkin. Sinä olet kysytty mies, totesin rakkaalle esikoiselleni.

 Joulupöytämme oli aika runsas, suoraan sanoen turhankin. Lasteni isä oli täyttänyt jääkaapit, mistä hieman moitinkin häntä. Silli ja peruna riittivät ainakin minulle mainiosti. Mieheni oli hankkinut Van Gogh -perunalajiketta, kun on niin hieno nimikin. Itse pidän van goghia jauheisena ja suhteellisen mauttomana, sikli on parempaa. Mutta mitä pienistä.
Illalla kävimme Hietaniemen hautausmaalla. Tapani asetti kynttilät Tuntemattoman sotilaan haudalle, sekä tietysti myös Mannerheimin haudalle.
Tapani halusi halusi laittaa oman kynttilänsä myös Adolf Ehrnroothin haudalle, ja sitä tehtäessä paikalle ilmestyi perhe pikkulapsineen, jotka innokkaina alkoivat kyselemään kenen hauta se oli. Tapani informoi poikia, jolloi perheen äidin kasvot levisivät iloiseen hymyyn. Kiitos ja Hyvää Joulua Tapani, hän sanoi ystävällisesti.

Seuraavaksi veimme kynttilän Paasikiven haudalle, ja jopa Kekkosen, vaikka tätä hieman jo vastustelinkin. Mutta mitäpä yhdestä kynttilästä! Risto Rytikin sai kynttilän haudalleen, hänhän oli hyvä mies, päinvastoin kuin samanniminen pojanpoikansa, josta ei valittavasti voi samaa sanoa. Viimeisen kynttilän veimme Eino Leinon haudalle hautausmaan kaakkoiskulmaan, kansallisrunoilijamme kookkaan paaden eteen. Isänsä vierellä,kuin kainalossaan, lepää hänen ainoa lapsensa, Eya-tytär, joka kerran kertoi isästään ja isänsä elämästä Tapanille.
Minulle rakkaimmat edesmenneet lepäävät Janakkalan hautausmaassa. Aionkin lähteä sinne lähipäivinä käymään. Samalla menen tunnelmoimaan Janakkalan ihanaan vanhaan kirkkoon. Ehkä käyn myös Hollolan kirkossa, jossa isoisäni isoisä oli aikoinaan kirkkoherra.

Tapani oli lukenut blogistani kirjoitukseni äidinpuoleisesta isoisästäni Ville Leinosesta, joka syntyi äärimmäisen köyhiin olosuhteisiin 1860-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaalla. Siihen aikaan köyhät kuolivat usein nälkään, eivätkä liikalihavuuteen. Monet menehtyivät kulkutauteihin. Penisilliiniä ei ollut vielä olemassa. Lentävä keuhkotauti vei ihmisen hautaan parissa viikossa.

Tapani muisteli kuulleensa Ville Leinosesta jo vuonna 1980, jolloin olimme (siis Tapani ja minä)  juuri tutustuneet toisiimme. Tarinan kertoja oli Lapin legendaarinen kullankaivaja Nipa Raumala, jonka Tapani tapasi Lapissa alkusyksynä 1980, jonne hän oli saapunut viikoksi yhdessä kavereidensa, Sodankylän poikien Pertti Ukkolan ja Ari Tuovisen kanssa. Lapinreissu oli eräänlainen lohtumatka Pertsalle, joka ei Moskovan kisoissa kaikkien painia seuranneitten yllätykseksi menestynytkään jouduttuaan matolle kovassa vatsataudissa. Tapani oli jostakin syystä alkanut puhumaan allekirjoittaneesta Nipa Raumalalle, ja siinä yhteydessä maininnut myös äitini, os. Leinonen, joka oli kotoisin Oulusta ja käynyt Oulun lyseonkin. – Onko se Ville Leinosen komea tyttö? oli Nipa Raumala kysynyt Tapanilta ja kertonut, että hän oli poikana asunut vanhempiensa kanssa Ville Leinosen vuokratalossa.
Pikkupojasta lähtien kovalla työllä itsensä elättänyt Ville Leinonen oli ahkeruutensa ja säästeliäisyytensä ansiosta saanut hankittua Heinäpäästä, niemestä vastapäätä Toppilaa, joka nykyisin on osa Oulun keskustaa kokonaisia puutalokortteleita, joissa hän piti vuokralaisia. Eräässä vuokra-asunnossa asui tuleva Nipa Raumala vanhempineen. Nipa muisti erittäin hyvin Ville Leinosen, uljaan ja pitkän miehen, jota kaikki kunnioittivat. Monet tosin myös vihasivat tätä, koska tämä oli saavuttanut elämässään enemmän kuin he itse, jotka vain ryyppäsivät, rällästivät ja haukkuivat "riistäjiksi" kaikkia jotka edes ehdottivat heille työntekoa ja yleistä ryhdistäytymistä. Vuokralaiset olivat pääosin levotonta sakkia. Viinaa kului, tappelut olivat yleisiä ja usein heilui puukkokin.
Kun tilanne äityi oikein pahaksi, paikalle haettiin Ville Leinonen. Muutaman kerran Leinosten ovella kolkutti pikku Nipa Raumalakin, joka hätääntynenä kertoi meneillään olevasta puukkotappelusta.
Silloin Ville Leinonen haki rauhalliseen tyyliinsä palttoonsa ja lähti ulos, vaimonsa vastusteluista huolimatta. Alina-vaimo oli kauhuissaan joka kerta kun 80-vuotias Ville lähti selvittämään vuokralaistensa tappeluja. Aina hän silti palasi. Tappelupukarit oli saatu kuriin ja rauha palautunut.
Tappeluita tapahtui joulupyhinäkin.
Siitä tämä tarina kai tuli mieleen.
Mutta miten ihmeessä Ville-isä oli noin iäkäs? Siksi kun hän oli jo yli 70-vuotias äitini syntyessä.
Meitä on niin moniksi.








Sunnuntaina 21.12 2008

Elämä on niin hengenvaarallinen laji, että se pitäisi lailla kieltää.
Ei muuta tältä päivältä, eikä seuraaviltakaan.
Hyvää Joulua vaan kaikille! Yrittäkää olla puukottamatta toisianne hengiltä.
Terveisin,
nimimerkki Suomenruotsalainen Aatelispissis

Ps. Vetäkää niin rikkaat kuin köyhätkin niin paljon kinkkua napaanne, että teistä kaikista tulee tasavertaisesti possuja.
Itse pidättäydyn, sillä minua kuvottaa jokavuotinen sikojen massateurastus.
Mutta ei teidän minun mielipiteistäni tarvitse välittää. Ihan vapaaehtoisestihan olette tulleet tänne sivuilleni niitä lukemaan  ; )

Pps. Suojelkaa ihmiset paavilta, ja sademetsät ihmisiltä.








Torstaina 18.12 2008

Katsoin A-Talkin, jossa keskusteltiin nuuskasta, puolesta ja vastaan. Oma mielipiteeni aiheesta? En kerro.
Mutta kun kuuntelin Alexandra Charlesia, jota toimittaja Petteri Väänänen oli haastatellut Tukholmassa, iski kova ikävä.
Nimittäin Tukholmaan.



Tiesittekö muuten, että headbanging voi aiheuttaa vakavia aivohäiriöitä?
Ehkä headbängääjille tulevaisuudessa määrätään pakollinen niskatuki ja kypärä?


Muuten olen sitä mieltä, että makeisten myynti ruokakauppojen kassojen vieressä tulisi kieltää.







Kaitsulta tuli kirje:

Moikka Nina! Luin blogistasi 3.12. kirjoitat veritulpasta molemmissa keuhkoissa.
Olipas järkyttävä juttu. Miksi lääkäri ei tunnistanut? Minusta tuollaisesta pitäisi nostaa
isompi juttu, sillä pääsääntöisesti hengitysongelmat yhdistettynä rintakipuun
on vakava asia, koska mitä muuta ne ovat kuin sydänoireita?

En ole lääkäri, mutta kyllä tuon nyt tunnistaa kuka vain veritulpaksi.
Ihmettelen ettet kertonut viimeksi kun olimme puhelimessa. Olet
sen verran hieno ihminen, että olisi ollut väärin, jos jotain vakavampaa olisi
sattunut.

No onneksi sait hoitoa ja olet jälleen tolpillasi. Rahan ahneet lääkärit eivät välttämättä
aina tutki tai osaa tunnistaa sairauksia. Joka tapauksessa nuo oireet olisi luullut
lääkärin tunnistavan veritulpaksi.

Onneksi on ammattitaitoisiakin lääkäreitä vielä olemassa. Rauhallista joulua
Terveisin Kaitsu

Vastaus: Kiitos, Kaitsu, ystävällisistä sanoistasi. Näinhän se on elämässä: koskaan ei voi varmuudella tietää, milloin noutaja tulee. Yksi asia on ainakin varma. Iltapäivälehdistöllä on PORTTIKIELTO hautajaisiini, mikäli asia nousee lähivuosina ajankohtaisiksi. (Ja sikäli mikäli, että ne korppikotkat saavat päähänsä yrittää tunkea apajille.) No, toivotaan, ettei viikatemies hirveästi kiirehtisi. Kun pitäisi katsoa lasten perään vielä muutama vuosi.
Hyvä, että tuli silti sanottua, varmuuden vuoksi. Kaiken varalta ; )







Keskiviikkona 17.12 2008

Tänään saapui niin mukavat terveiset, ettei niihin ole mitään lisättävää, paitsi, että kiitän Maria lisäksi myös piristävistä Hong Kong kuvista! : )


Hei Nina!

Terveisiä täältä Hong Kongista.
Näin expattina täytyy todeta että kyllä Suomella ja Suomalaisella medialla täytyy pyyhkiä hyvin.
Maailmanlaajuisesta depressiosta huolimatta näytät olevan varsin kuuma peruna.

Se kuva välittyy kun on täysin nettilehtien armoilla.Täytyy tunnustaa että alussa itsekin ajattelin että
mikäköhän "kajahtanut akka" tuokin on,-blogisi sitaatteja lukiessa lehtien otsikoista.

Loppujen lopuksi asia alkoi niin ihmetyttämään että kävin sitten sivuillasi ja hämmästys oli melkoinen.
Puhuitkin asiaa.Se miten se oli esitetty olikin sitten jo toinen juttu.

Voimia ja menestystä,tulet varmaankin myös jatkossa saamaan lunta tupaan tietyiltä tahoilta.Tuskin annat sen
lannistaa.
Tässä yhä enenemäänpäin turhamaiseksi ja itsekeskeiseksi muuttuvassa maailmassa tarvitaan kriittisiä ihmisiä.
Myöskin hämmästyttää Suomalaisiin pesitynyt "Amerikkalaisuus",kohta ei uskalla rasisimin pelossa antaa minkäänlaista
tervettä kritiikkiä.
Siitähän se hyvä tulee...historiasta tiedämme hyviä esimerkkejä mitä se on kun kaikki ihmiset ovat samaa mieltä ja samanarvoisia...niinpä.

Tässä lopuksi jotain kaunista katsella,todennäköisesti kuitenkin tällä hetkellä Suomi puskee enemmän tai vähemmän sateisessa koleudessa.

Diamond Hillin temppelialueelta,-täältä misä pippuri kasvaa.

Joulua odotellessa;
Mari

CIMG2372.jpg

CIMG2273.jpg




Hei, eksyin blogiisi jo jokin aika sitten. Mielenkiinnolla seuraan sitä melkein viikoittain.

Eräs asia kiinnostaa minua; 30 vuotta sitten lukiolaisena sain tehtäväksi kirjoittaa tutkielman kotikuntani kuuluisuuksista, yhdestä sellaisesta. Hämeenlinnassa sellaisia
riitti muillekin, joten päätin löytää syntymäkotikuntani Janakkalan henkilöistä jonkun kiinnostavan. Muistaakseni soitto Turengin kirjastoon auttoi minut
löytämään kirjailija Helen af Enehjelmin... onko hän sinulle läheistä sukua. Olet itse kirjallisesti lahjakas, muttet ole maininnut häntä ollenkaan blogissasi.

Muistan vieläkin hänen ihanan kuvauksensa maalaiselämästä; Aurinkoista arkea sekä muutaman ruotsinkielisen kirjan, esim. Promenad med favoriter...

Oletko kenties perinyt taitosi kirjoittaa häneltä?

Terveisiä täältä Hauholta, Hämeen sydänmailta ja Hella Wuolijoen maisemista... Anja



Vastaus: Kirjailija Helen af Enehjelm oli isoisäni veljen Erik af Enehjelmin vaimo. Helen oli syntyjään kalifornialainen. Kaliforniassa Erik ja Helen olivat myös toisiinsa tutustuneet ja rakastuneet. Muutettuaan Suomeen Helen oppi aika nopeasti puhumaan sekä ruotsia että suomea. Hän säilytti loppuun asti aivan ihastuttavalta kuulostavan, aika voimakkaan kalifornialaisen aksenttinsa. Kaikki kirjansa hän kirjoitti ruotsin kielellä. Erik ja Helen juttelivat usein keskenään englantia. Se oi jäänyt heille tavaksi nuoruuden vuosilta.

Ps. Terveisiä Hauhoon! Se on oikein mukavaa seutua! Paljon hyviä muistoja  ; )





Tiistaina 16.12 2008


Hmmm...keittiökaappini, joka tähän mennessä on pysynyt ihanan ilmavana ja selkeänä, koska siellä ei ole ollut juurikaan muuta kuin Eloveena-kaurahiutaleita ja muutama näkkileipäpaketti on viime päivinä täyttynyt hämmästyttävään tahtiin. Tavaraa on ilmestynyt yhtäkkiä niin paljon, etten kohta saa kaapinovia kiinni.
Ja mitä sieltä löydänkään?
No, muutama pullo neitsytöljyä (tietenkin, ja jääkaappi on kummasti täyttynyt kokomaitopurkeilla), iso määrä cashewpähkinä-pusseja, viisi levyä tummaa belgialaista suklaata, Karjalan menttoolista luomuhunajaa, Maldonin puhdasta merisuolaa, kivettömiä kalifornialaisia rusinoita, Pauligin Parisien-kahvia, kuorittuja manteleita, öljyyn upotettuja sardiinifileitä, kuivattua ja jauhettua mustikkaa, puulämmitetyssä uunissa paistettua Pyramid-näkkileipää, iso paketillinen Jyväshyvän Paussi hasselpähkinä-suklaapatukoita, iso liuta rasvaisia herkkujuustoja, smetanasilliä, 350 gramman rasia Da-capo suklaakuorrutettuja konvehteja...

Onkohan joku sitä mieltä, että minun tarttisi saada lisää lihaa luitteni päälle?  
Sillä enhän minä näitä hankintoja ole tehnyt.
Sattui vain olemaan työpalaveri kotonani, ja sillä aikaa kun puuhailin koneeni ääressä, kaapit täyttyivät.

Näyttää siis pahasti siltä, ettei mene aikaakaan niin olen pian sama vanha läski kuin ennenkin ; )
(Hope not)






Mukavan oloinen tv-toimittaja Anna Perho otti yhteyttä noin puolitoista kuukautta sitten tiedustellen, olisiko Tapani Kansa kiinnostunut osallistumaan ensi vuoden puolella esitettävään tv-ohjelmaan Perho tuli taloon, jossa toimittaja vierailee kuvausryhmänsä kanssa eri julkkisten kotona vuorokauden tai kahden aikana. Mukaan samaan ohjelmasarjaan olivat jo lupautuneet mm Jyrki Katainen ja Remu Aaltonen. Tapani on valtuuttanut minut hoitamaan puolestaan pr-yhteydet. Siispä olen käynyt keskusteluja Perhon kanssa, ja päätynyt näyttämään yhteistyölle vihreää valoa.
Yöllä surffaillessani netissä, koin kuitenkin ikävän yllätyksen, minkä johdosta lähetin välittömästi tekstiviestin Anna Perholle. Koska kyseessä on itse laatimani kirje, voin julkaista sen teidän kaikkien luettavaksi. Niinpä ei tarvitse jälkeenpäin selitellä, miksi julkisuudessakin esitettyihin ennakkotietoihin on odotettavissa muutoksia.
Näin kirjoitin Annalle:

Hei Anna!
Huomasin pettymyksekseni, että JOONAS HYTÖNEN on Perho tuli taloon-ohjelman tuottaja. Se oli epämiellyttävä yllätys.
Joonas Hytönen on  yhdessä idiootti-isänsä kanssa (anteeksi suorasukaisuus) VIIMEISIÄ henkilöitä, jotka haluamme saada sata metriä lähemmäs kotiamme. Arvostus ja luottamus valahtavat heidän kohdallaan valitettavasti pahasti pakkasen puolelle.

Keskusteluissamme ei missään vaiheessa ilmennyt, että Hytönen olisi millään lailla kytkeytynyt mukaan hankkeeseen.
Valitettavasti joudumme tämän tiedon valossa harkitsemaan uudelleen osallistumistamme ohjelmaan.
Yst terv,
Nina af Enehjelm






Palautetta

Suuri kiitos rohkeista suorista mielipiteistäsi. Et arvaa miten hyvää tekee, kun pöllytät tätä pönöttävää porukkaa raikkailla mielipiteilläsi. Olet moninkertaisesti rohkea, eniten niin, ettet lusmuile kielipuolena kumpaankaan kotimaiseen. Kiitos kirjavinkistäsi jokin aika sitten. Burre on vienyt täysin sydämeni. Kaikkea hyvää sulle Nina. Kiitos vielä kerran.
Ystävällisin terveisin Katarina


Vastaus:

Burren luoja, kirjailija Staffan Bruun ilahtui viestistäsi, Katariina,  ja kirjoitti näin:

Tack Nina!

Du är underbar, fortsätt gör pr för mina böcker!
Gillade förresten skarpt ditt inlägg om Hbl-redaktören som
ringde upp dig.

hälsn och god jul

Staffan


                                                                        vihre√§pallo.jpg

Hei Nina,

olen lukenut blogiasi toisinaan ja tuo lihavuusongelma askarruttaa itseänikin. Laiha en ole,
hieman pyöreä joten painon pudottaminen ei ole mikään mahdoton tehtävä, varsinkaan kun mikään
sairaus ei estä liikkumista. Ja nuo ylimääräiset kilot ovat tulleet syömällä, en jaksa sitä sen
enempää analysoida koska tiedän itsekin hoikempana olevani paremman näköinen. Nykypäivänä ei
ole tiedosta pula siitä miten lihavuus vaikuttaa terveyteen, koulu jne jne tarjoaa tietoa.
Usein todella pyöreiden ihmisten kohdalla mietin miksi he ei tee mitään, pitääkö todella
havahtua vasta sitten kun polvet rutisee, hengästyttää, ei jaksa ottaa edes hölkkäaskelta, hiki
tippuu kun kyykistelee. Kolesterolia ja diabetes voi tietysti olla hoikallakin mutta jos
sukurasitusta on niin vois ainakin yrittää kokeilla ruokailutapojen muutosta. Eikä se
terveellisesti syöminen tule kalliiksi jos vain kaikkea syö kohtuudella, ja herkkuhetket ovat
aina ihania välillä. Miksi sitten köyhät ovat lihavia? En ole varakas mutta tuohon en oikein
osaa vastata. Liikkuuko rikkaat sitten enemmän ulkona, ravintoloissa, kuntokeskuksissa,
hiihtokeskuksissa, yleensä muiden ihmisten joukossa, enemmän sellaisissa piireissä joissa
toisetkin pitävät vartalonsa kuosissa, on muutakin ajateltavaa kuin vain ruoka. Mutta löytyyhän
niitä pulskia varakkaistakin. Sitä olen myös miettinyt kun näille ylipainoisille tulee jokin
sairaus jossa liikkuminen estyy, niin mikä työ hoitajilla on hoitaa näitä lihavia sänkyyn,
koska välillä tuntuu että sänky ei enää riitä. Yhdeltäkin naiselta piti kahden hoitajan kiskoa
pyörätuolia pois kun hänet saatiin ensin jonkinlaiseen seisoma-asentoon. Suihkutuolissa on
hankala pestä. Lisäksi tulee ihorikot, yleensä vanha ihminen ei itse pysty peseytymään; usein
mahanalus ja rinnanaluset hautuu.

Mutta ihan mielenkiinnosta kysyn sinulta kun tuo Hytönen on myös blogin lukijasi. Kiertääkö
hän päivät ja yöt Helsingin ravintoloita, sen kuvan saa hänen kolumneistaan. Jos se on hänen
työtään ja  vielä tarkkailla kaikkia julkkiksia ja kirjoittaa minkä näköinen kukin oli ja mitä
teki. Ihan hullun homma, miten viitsii, tai sitten en ole ymmärtänyt ollenkaan mitään.

Kävely on hyvä juttu, työmatkat kävelen itsekin. Joskus vapaalla kun tekee pitemmän parin
tunnin lenkin niin ajatukset alkaa tuottaa uutta, saattaa ratketa päiviä pyörinyt ongelma.

Joulua täytyy ruveta jo kiireen vilkkaa leipomaan, kävin tänään kirjastossa ja sattui käteen
vanha Teijan keittiössä-kirja, siitä siis jotain ja voilla leivottuna. Olisi muuten
mielenkiintoista saada jokin resepti sinulta, moni lukijasi varmasti kokeilisi sen, resepti
josta Tapani tykkää. Hänhän tässä on kaiken takana.

Hyvää Joulua !

Terv. Marja


Vastaus

Kyllä tuon Matti-Esko Hytösen työ näyttäisi rajautuvan siihen, että hän kuljeskelee suuremmankin merkkihenkilön elkein julkkisjuhlista toiseen ja kirjoittaa havainnoistaan pikku kolumnejaan. Sillä hän kaikesta päätellen elättää itsensä. En osaa sanoa onko se hullun hommaa vai ei, mutta ainakin hän on järjestänyt itselleen varsin helpon toimeentulon ja elämän. Kummituksen näköisenä, kalpeana kuin haamu ja arpiset posket lommolla hän kuljeskelee julkkisjuhlissa ja miettii, mitä ilkeyksiä kirjoittaisi ihmisistä, jotka raatavat häntä huomattavasti kovempaa elatuksensa eteen, ja jotka työssään myös usein joutuvat pistämään itsensä peliin rohkeudella ja antaumuksella, jolla tällaisilla hyttys-Hytösillä ei kuuna päivänä riittäisi rahkeet. Mutta eihän hänen tehtävänsä olekaan ymmärtää mistään mitään.
Mutta käsi sydämelle. Haluaisiko kukaan meistä oikeesti vaihtaa paikkaa hänen kanssaan? (Kummitus-look ja henkinen tila kuuluvat diiliin) Epäilen, että tässä kohtaan aika harva käsi nousisi pystyyn.

Sitten siihen reseptikysymykseen. Nyt tuli tänka-på. Palaan aiheeseen. Muistuta minua, jos ei ala kuulua reseptistä! ; )
Hyvää joulua sinullekin, Marja!











Maanantaina 15.12 2008

Kuulun erääseen Super Gold VIP-kerhoon, jonka jäsenille tarjotaan aivan mielettömiä etuoikeuksia, ja täysin ilmaiseksi!!
Ymmärrän, että tämä saattaa herättää voimakasta kateutta, mutta sori vaan. Tää meidän klubi on FOR MEMBERS ONLY.
Klubin jäsenet saavat hankkia loistokunnon itselleen ILMAN MITÄÄN KUSTANNUKSIA!
Käytin tänään viimeksi hyväkseni klubini etuoikeuksia, jotka ovat huom VAIN Gold Members Card´n haltijoille.
Myös eilen otin hyödyn irti etuoikeuksistani.
Toki ymmärätte, että oloni on hyvin special, tunnen kuuluvani valittujen joukkoon.
Muiden änkiessä itsensä ahtaisiin autoihinsa ja hermoillessaan hikipäisinä löytääkseen parkkipaikan, minä kävelen.
Katson säälien bussipysäkillä jököttäviä ihmislaumoja, jotka raukat joutuvat seisomaan siinä paikallaan tumput suorina odottaessaan bussia jopa kokonaisen varttitunnin vain kahden pysäkkimatkan vuoksi! Kamalaa! Minä en ainakaan sellaiseen alistuisi. Minä mielummin kävelen.
VIP-klubini jäsenyys suo minulle nimittäin mahdollisuuden saada kävellä miten pitkään tahansa ja kuinka usein tahansa ilman, että se maksaa minulle mitään.
Tänään kävelin Westendissä pidetystä palaverista Tehtaankadulle. (Yrittäkää ressut hillitä kateuttanne.)
Eilen kävelin Tehtaankadulta Arinatielle Pitäjänmäelle.
Kävelystä tulee tosi hyvät fiilarit. Olo on mielettömän hyvä koko loppupäivän. Niin, ja yönkin ; )
Mutta teillä ei näitä etuoikeuksia ole, koska te ette kuulu vippeihin. Sori vaan.

Hankin vip-jäsenyyteni jo koulutyttönä. Muiden nököttäessä naamat kalpeina bussissa koska kouluun oli matkaa peräti kolme kilometriä, minä aina kävelin kouluun. Viisi kilsaa yhteen suuntaan. Se oli ihanaa! Mitä tuimempi ilma, sen raikkaampi olo! Vain yhden ainoan kerran koko kouluaikanani otin bussin. Sinä päivänä oli vanhaintanssit.










Lauantaina 13.12 2008

Muutama päivä sitten ohimennen heittämäni letkaus sitä, että Suomessa köyhäksi itsensä määrittelevät ihmiset ovat yllättävän usein aika pulskia, on herättänyt raivoa -mutta myös runsaasti kiitosta. Vertailupohjanani käytän esim Manilan slummeissa tapaamiani ihmisiä.
Mikseivät he ole lihavia?
Ja miksi he vaikuttavat iloisimmilta kuin suomalaiset?
Tämä on avoin kysymys.
Ketään ei ole tarkoitus loukata, ja pyydän vilpittömästi anteeksi heiltä, joiden mieltä olen tahattomasti pahoittanut. Se ei ole ollut tarkoitukseni.
Tosiasia kuitenkin on, että pulskistuminen ja masennus ovat meidän länsimaalaisten suurimpia terveysongelmia. Sen lisäksi, että liikalihavuus on kantajalleen itselleen, tuloista riippumatta, varsin epämiellyttävä olotila, siitä myös seuraa vakavia sairauksia, jotka tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.
Miksi tästä aiheesta ei saa puhua? Mikä hemmetin tabu se on? Ja miksi?

Olen mielelläni vastannut minulle suoraan lähetettyihin kirjeisiin, joissa lukijat esittävät omia näkemyksiään aiheesta. Heidän kanssaan onkin syntynyt hyviä keskusteluja! Nimettömät nettiherjaajat jätän omaan arvoonsa. Samoin iltapäivälehden kaksi kolumnistirumilusta, jotka vaikuttavat  viime aikaisten kirjoitustensa perusteella kovin fiksaantuneilta vaatimattomaan persoonaani.
Pitäisiköhän minun olla imarreltu? Eivät he kai vain ole rakastumassa minuun?
Joku ehdotti, että niiltä kahdelta hyypiöltä pitäisi leikata munat pois. Ajatus huvitti minua, ja tuumailin, ettei toimenpiteen toteuttamiseksi varmaan tarvita kynsisaksia järeämpää työkalua. Jokin vakava henk koht ongelmahan heitä molempia selvästi vaivaa. Kuka heidän höpinöistään välittää? No, ehkä heidän pahoinvointiset sukulaissielunsa. Onhan valtakunnallisen lehden pyrittävä tarjoamaan jokaiselle jotakin.

Siihen, että olen ruma ja tyhmä, minulla ei ole vastaansanomista. Tiedän myös syyllistyväni painovirheihin ja kielivirheihinkin. Mutta syynhän te jo tiedätte (tyhmyys). Moni on sitäkin mieltä, ettei minulla ole tässä omassa pikkublogissani oikeutta esittää mitään mielipiteitä yhtään mistään. Pitäisikö meidän tyhmien ja rumien siis pysyä vain hiljaa?

Osa haukkujista ei osaa päättää, ollako närkästyneitä siitä, että tuloni ovat niin naurettavan pienet, niin säälittävän keskivertaiset  vai kertakaikkiaan liian "suuret." Jotkut ovat lohdutelleet itseään mölisemällä, että kyllä minustakin, saatanan ämmästä, vielä joku päivä tulee läski. Tämä on tietysti täysin mahdollista. Mutta vähentäisikö se ihmisarvoani? Minusta ei.

Vain yksi asiavirhe vaatii korjausta. En ole työtä vieroksuva työtön.

Myönteistä palautetta on mukavampi saada. Ilman sitä lopettaisinkin tämän pienen harrastukseni välittömästi.

Hei Nina!
Kyllä on mielenkiintoista lukea blogiasi...edelleen!  Älä ole moksiskaan noista negatiivisista kommenteista, ihmisiä löytyy joka lähtöön. Kateus ja iva ovat katkerien ihmisten piirteitä. Ei siinä mitään jos sanoo asiat suoraan, itsekin ihmettelen, miten tosiaan monet ns köyhät ovat aika pullukoita, myös muualla maailmassa, mutta sehän voi olla niin, ettei tiedetä terveellisestä ravinnosta mitään. - Aina joku älähtää, pidä vaan pääsi kylmänä ja ole se rehellinen oma itsesi!
Muuten, tuo sukusi tarina oli mielenkiintoinen. Sinnikäs pappa sinulla. Itsekin olen tutkinut sukuni tarinaa mm ukkini ukki oli valtiopäivämies 30 vuotta (ajoi muuten naistenkin asiaa, sai siitä kultakellon nuorilta opiskelijanaisilta Helsingissä). Meillä on kotona hänen n. 60 kirjettä 1800-1900 luvun taitteesta, kun hän kirjoitti Hgistä kotipuoleen pojalleen ja vaimolleen. Kirjeissä hän usein kysyi keväisin, onko paljon tänä vuonna nälkään kuolleita! Oli siinä lapsillamme ihmettelemistä, kun niitä yhdessä luettiin. Joskus olen ajatellut kirjoittaa kirjan hänen kirjeistään. Muuten, kirjoitapa sinä kirja siitä äitisi ukista, hyvä kuvaus nykylaman ihmisille.
Sinun kannattaa hyödyntää nuo Iltasanomien ja Iltalehden jutut vaikkapa rahaksi, kun he jatkuvasti kommentoivat blogiasi. Onkohan siinä tekijänoikeutta rikottu, kun he suoraan siteeraavat tekstejäsi vai onko heillä siihen lupasi? Kunhan blogisi alkaa olla siteeratuin blogi, voit julkaista koosteen siitä kirjana ja pistätä rahoiksi, kuten Petit Anglaise!
Iloista kirjoittamisen riemua ja joulun jollotusta!  Helena


                                                                                        vihre√§pallo.jpg


Älä välitä ikävistä tulituksista, joiden kohteeksi olet monien taholta tässä lihavuus-keskustelussa joutunut. Aihehan on Pyhä, Tabujen Tabu. tuli mieleen että on toinenkin, ehkä vielä suurempi Tabu; raskaana olevien ylipainoisten äitien ylimääräisistä kiloista puhuminen. Sehän on ihan vissi fakta, että odottavan äidin ylipaino lisää mm. raskausaikaisen diabeteksen puhkeamisen riskiä, raskausmyrkytyksen riskiä, masuvauvan liian suureksi kasvun riskiä, monen monituisten synnytys- ja lapsivuodeajan komplikaatioiden riskiä niin äidin kuin vauvankin kohdalla. Tytärtä odottaessani menin jollain keskustelupalstalla aihetta sohaisemaan, ja auta armias: vastauksia sateli satojen päivävauhdilla tyyliin:"Painan viisisataa kiloa ja olen seitsemännellä kuulla eikä MITÄÄN ongelmia ole ollut!" (no, vähän liioitellen, mutta... ). Joku uskalias tohti olla kanssani samoilla linjoilla siinä, ettei olisi ylipainoisen raskautta suunnittelevan naisen ollenkaan pahasta pudottaa muutamaa kiloa ennen haikaran kutsumista. Kaikki nämä samanmieliset saivat yhtä lailla kulla kunniansa. Myös miehet, joiden vaimot tai avokit potivat vauvakuumetta, mutta miehet empivät, todellisena syynä kumppanin reilu ylipaino. Miehiä huoletti mitä mahdollinen raskaus tekisi sata- tai yli satakiloisen puolison terveydelle, syntyvän vauvan terveydelle? Miehet kirjoittivat etteivät voineet asiasta mitenkään puhua suoraan kumppaniensa kanssa, jotka olivat pillastuneet totaalisesti jos miehet olivat joskus puolisoilleen edes vihjanneet, että joskohan olisi kilojenkadotuskuuri paikallaan? Monet miehistä kirjoittivat että olivat menneet yhteen normaalipainoisen naisen kanssa ja huomanneet elävänsä nyt huonosti liikkuvan, puuskuttavan pullukan kanssa. Eikä heillä ollut mitään oikeutta haikailla puolison entisten mittojen perään. jos he olivat joskus asiasta huomautelleet, he olivat saaneet kuulla olevansa "pinnallisia kusipäitä" (suunnilleen tätä tasoa ilmaisut olivat). Aika monen kirjoituksen kohdalla kiinnitti huomiota se, ettei lihavuudesta seuraa vain fyysisiä terveyshaittoja, vaan myös sosiaalista eristäytymistä, masennusta, aggressiivisuutta jopa (jopa lapsia kohtaan), työstä syrjäytymistä (osin omasta syystä - pysytään kotona, syödään suruun, minnekään ei mennä, ei varsinkaan töidenhakuun).. jne... Ja tästähän ei saisi todellakaan puhua. Miksei?

Itse lihoin 10 kiloa vuodessa ollessani kaupan kassana. Palkkani oli tosi pieni, ja eilisiä pasteijoita ja pullia sai kahvitauoilla ilmatteeksi.... Siinä syy lihomiselleni. Vaakaa en omistanut ja kilot kertyivät kuin varkain. Sukulaiseni lopulta huomautti että enkös ollut huomnannut pulskistuneeni aika nopsasti lyhyessä ajassa? En tosiaan ollut tajunnut kuinka paljon kiloja oli karttunut, enkä loukkaantunut huomauttajalle ollenkaan. Hankin oitis vaa'an ja meinasi lähteä taju kun sitten sille astahdin. Siihen loppui pasteijoiden ja pullien mässyttely. Toinen vuosi siihen meni että sain nuo 10 kiloa pois, mutta sain kuitenkin. Helposti eivät lähteneet, eivätkä kenelläkään lähde ihan itsestään, uskoisin. Se vaatii töitä ja itsekuria, milloin on tietoisesta laihdutuksesta kyse. Painohan voi pudota myös "itsestään" jos ei muista tai ehdi syödä kaiken tohinan keskellä - kun kuluttaa enemmän kuin "tankkaa".

Lihavat ihmiset vetoavat usein erilaisiin syihin, että saisivat "synninvapautuksen". Heillä on sellaista ja tällaista aineenvaihdunnallista sairautta, jonka vuoksi eivät laihdu. Höpö höpö. Isäni - joka itse on ikänsä kilojen kanssa kamppaillut - on lääkärin ominaisuudessa sanonut että yksin aineenvaihdunnallisista syistä ei kukaan terveesti syövä ole lihava. Joitakin rasvakudosta lisääviä sairauksia on, mutta ne ovat harvinaistakin harvinaisempia ja liittyvät usein lihasrappeumasairauksiin tai eräisiin synnynnäisiin vammaisuuksiin. Totuus on että jokainen laihtuu jos ei syö. Kehtasin mennä jossakin vastauskommentissani niinkin pitkälle, siis alussa mainitsemani keskustelun saralla, että jollekin ylipainoiselle, joka väitti että ei tasan tarkkaan ole laihtunut millään konstilla ja esitti törkeitä solvauksia ylipainoa arvostelevia kohtaan, että kysyin:"Oliko Saksan keskitysleireillä lihavia ihmisiä?". No, tämä tyyppihän teki minusta sitten natsin ja vaikka minkä, vaikka tarkoitukseni oli äärimmäisellä kommentillani vain osoittaa, että ihminen laihtuu ja kuihtuu jos ei syö. Eipä tuolla nälkämaissakaan kovin paljon pulskia ihmisiä ole...Mielestäni nämä hyvinvointivaltioden pullukat pullansyöjät (jollainen itsekin olin), voisivat mennä itseensä tai vaikka Sudaniin pöpöttäessään "aineenvaihdunnan ongelmistaan" lihavuutensa taustoilla.

Kirjoitit hitsin hauskasti blogissasi tänään. Ja tässä yksi ajatuksia herättänyt kohta:

<<<<<---------iltapäivälehden kaksi rumiluskolumnistia, jotka molemmat näyttävät fiksaantunen vaatimattomaan persoonaani. Pitäisiköhän minun olla imarreltu? Joku ehdotti, että kavereilta pitäisi leikata munat pois. Ajatus huvitti minua, ja tuumailin, ettei toimenpiteen toteuttamiseksi varmaan tarvita kynsisaksia järeämpää asetta. <<<<<<

Tuli mieleen että kyllä pinsetit varmaan riittäisivät? Ei taida olla herroilla kummassakaan päässä paljoa mitä nyppäistä? ;-)

Mukavaa päivää.



                                                                                        vihre√§pallo.jpg

Huvitti eilinen artikkeli Iltasanomissa... Itse olen syönyt viimeiset 3 iltaa vain näkkäriä kun en ole ehtinyt / jaksanut mennä kauppaan! Töissä ihan hullun kiirettä.
t. Minna




Din blogg är helt underbar.
Du torde ha den mest lästa bloggen i Finland ( Johanna Tukiainens blogg är kanske den största men den räknas inte)











Keskiviikkona 10.12 2008

Pitihän se arvata. Vieno ja vilpitön ihmetykseni miksi köyhät yllättävän usein ovat Suomessa aika lihavia on herättänyt runsaasti närää, vihaakin.  Jostain syystä kirjoitukseni on ymmärretty niin, että hyökkäisin lihavien kimppuun. Todettakoon välittömästi, ettei minua kenenkään lihavuus häiritse. Syömällä ja juomallahan se on tullut. Mikäs siinä. Vielä enemmän ihmettelen kuitenkin sitä, että moni väittää minun hyökänneen työttömien kimppuun ja kehottavat minua nyt järjestämään töitä 500 000:lle ihmiselle!?
Mikähän mahtaa mättää suomalaisessa lukutaidossa? Ainakin luetun ymmärtäminen näyttää olevan pahasti pielessä.

Koska monia närkästyttää aivan erityisesti se, että henkilö, jonka sukunimessä on "af" kehtaa sanoa yhtään mitään köyhistä tai lihavista tai ylipäänsä mistään, haluan kertoa teille lyhyesti seuraavan.
Äitini isä syntyi 1863 (! kyllä luitte ihan oikein) Tervolassa. Jokainen Suomen historiaa tunteva henkilö tietää, että juuri tuolla alueella vallitsi tuohon aikaan, 1860-luvulla, pahin nälänhätä mitä Suomessa on koskaan koettu. Ihmisiä kuoli massoittain nälkään. Isoisäni, jonka sukunimi muuten oli Leinonen, jäi henkiin, mutta joutui pärjäämään yksin, omin neuvoin 5-vuotiaasta lähtien. Ja hän myös pärjäsi. Omaisuutta hänellä ei ollut pennin vertaa, mutta terveyttä ja tahdonvoimaa piisasi. Mutta hän ei ollutkaan mikään ruikuttaja, vaan tekijä. Ja vieläpä erittäin ahkera sellainen. Jokainen ymmärtää, että 1800-luvun lopulla eläneet varattomat pohjoispohjanmaalaiset joutuivat pärjäämään varsin niukalla ravinnolla. Mutta kas kummaa. Ville Leinonen ei sairastellut koskaan. Hoikkakin hän oli.
Tehtyään koko ikänsä rankasti työtä ja elettyään aina äärimmäisen säästeliäästi hänelle kerääntyi lopulta ihan mukava omaisuuskin.
Että se herätti vihaa ja kateutta monissa! Kommunistit olisivat varmaan tappaneet hänet jos olisivat kyenneet. (Onneksi Ville oli paitsi ahkera ja terve, myös poikkeuksellisen vahva yksilö, niin fyysisesti kuin henkisestikin.)
Tällaisia ovat suomalaiset. Täynnä vihaa ja pahansuopaisuutta.
Onneksi eivät sentään kaikki. Surullisen moni kuitenkin.
Mistähän se suomalainen pahoinvointisuus johtuu? Toivottavasti keskustelu jatkuu.


                                                                                                        vihre√§pallo.jpg



Tämä on ihan pakko kertoa. Uskolliset lukijani panivat ehkä merkille, että rohkenin noin viikko sitten lausua muutaman arvostelevan sanan "kirjailijapyhimys" , tai kuten hän mieluiten itseään määrittelee ex-punkkari Kjell Westöstä.
Hänen kirjoittamastaan uudesta näytelmästänsä lausumani pieni kritiikinpoikanen huomattiin molemmissa ip-lehdissä, ja pian soitti perään jopa Hufvudstadsbladet. Siitähän se riemu nousi!

Höblän sinänsä miellyttävältä ja kohteliaalta kuulostava nuori miespuolinen toimittaja halusi ensin tietää, onko minun mielipiteitäni näytelmästä käsitykseni mukaan esitetty korrektisti ip-lehdistössä. Minä totesin, että lehdissähän oli suorat sitaatit blogistani. Mitä väärinkäsityksiä niissä olisi voinut olla? Täsmätekstiä!

Seuraavaksi toimittaja tiedusteli, miten kääntäisin ruotsiksi lauseeni, että on ihan hyvä, että Kjell-poika välillä saa pyyhkeitä. Tämä "pyyhkeitä"-sana oli kuulemma herättänyt hämmennystä toimituksessa.
Kuunneltuani hetken toimittajan selostuksia en malttanut olla puuskahtamatta: MITÄ? Ettekö osaa Hufvudstadsbladetissa suomea??!!
Toimittaja hätääntyi selostamaan, etteivät he tienneet miten "saada pyyhkeitä" käännetään ruotsiksi. Enkö minä voisi auttaa heitä? – Olemme keskustelleet tästä koko toimituksessa, eikä kukaan osannut kääntää sanontaa, hän selosti hieman avuton sävy äänessään.

Tässä vaiheessa luulin jo, että korvani pian putoavaisivat silkasta hämmästyksestä. - MITÄ?? Ettekö osaa Hufvudstasbladetissa RUOTSIAKAAN?  

Toimittaja inisi, että he ajattelivat kääntää "saada pyyhekitä" sanoin "få negativ kritik". – Mutta eihän se ole sama asia! lähes ulvoin poikaparalle. Få negativ kritik on suomeksi "saada kielteistä arvostelua", ENKÄ MINÄ NIIN KIRJOITTANUT! Sitäpaitsi, lisäsin hieman muristen, MINUN tehtäväni ei ole tehdä käännöstöitä Hufvudstadsbladetin toimittajille.
– Niin, meidän ruotsin kielessämme olisi ehkä parantamisen varaa, poika änkytti ja tajusin jo siinä vaiheessa, ettei hän mitään juttua haastattelustani tulisi julkaisemaan. Kuten ei myöskään tehnyt.
Lopulta annoin pojalle ystävällisen neuvon: Terveisiä päätoimittajalle, että lähettää koko Hufvudstasbladetin toimituksen kuukaudeksi kielikurssille Ruotsiin!

Vain yhden neuvon unohdin hänelle antaa. Olisi kannattanut soitta Kjell Westön nuoremmalle Mårten-veljelle, joka on paitsi lahjakas kirjoittaja myös LOISTAVA kielenkääntäjä!





                                                                                                                vihre√§pallo.jpg

Palautetta on jälleen tullut. Eräs kirjoittaja tiedusteli, virtaako suonissani kenties japanilaista verta. Saattaisin hänen mielestään olla kamikaze-lentäjien sukua.
Eija lähetti kirjeen, joka osoittaa, ettei ainakaan hänen lukutaidoissaan ole vikaa ; )

Hei Nina,

Kiitokset nauruista blogisi ääressä. En ole koskaan törmännyt tuollaiseen rehellisyyteen ja itseironiaan, jollaiseen sinä kykenet.
Olen kerran elämässäni ollut 'hienoissa kekkereissä Helsingissä', joihin panostin tavoistani poiketen jopa menemällä kampaajalle. Puku ja kengätkin tuli ostettua. Myös mieheni kävi ostoksilla; osti uuden puvun, johon huolella valitsimme sopivan silkkikravatin.
Päivää ennen juhlia, mieheni vaihtoi renkaita autoon ja onnistui jotenkin hankkimaan itsellensä mustan silmän, mikä sitten luonnollisesti juhlissa varasti kaiken huomion. Tämä ei ollut mikään tumma värjäymä silmän ympärillä, vaan koko silmän ympärys oli mustanpuhuva umpeen muurautunut pussi.
Juhlissa huomasin toistuvasti selitteleväni syytä moiseen vammaan, en usko että kovinkaan moni uskoi tarinaa renkaan vaihdosta.
Juhlat oli tylsät, monta tuntia teeskentelyä ja kiinnostunutta esittämistä. Ihmisiä, joista muistan näin vuosien jälkeen ainoastaan yhden tanskalaisen meribiologin.
Blogisi kuvat etenkin ex-miehestäsi olivat loistavia! Kuinka suuri, aito, koko kansan idoli hän tuolloin olikaan! Kuinka paljon nuori mies voikaan uhkua itsevarmuutta, karismaa ja ylimielisyyttäkin.
Sinun täytyy olla todella rohkea ja rehellinen, koska panit tuon 2005 linnanjuhlakuvan esille. Kieltämättä se poikkeaa muista kuvistasi monessakin suhteessa.
Jos asuisit lähempänä, kutsuisin sinut leivinuunissa tehdylle ohrapuurolle. Energiataloudellista ja vaivatonta, mutta hartaudella valmistettua.
Antoisaa, rehellistä, teeskentelemätöntä elämää sinulle Nina,





Tiistaina 9.12 2008

Televisiosta tulee ohjelma velkasaneerauksessa elävistä ihmisistä. Itse en onneksi ole veloissa, mutta niukalla budjetilla tässä kieltämättä eletään.
Asiassa on hyvätkin puolensa. Kun elää pääasiassa puurolla, näkkileivällä ja vitamiinipillerillä ja valitsee juomakseen Helsingin puhtaan hanaveden pysyy mukavasti linjoissaan. Hoikistuu! Olen muuten usein ihmetellyt miten on mahdollista, että köyhät ihmiset, ainakin Suomessa, niin usein ovat lihavia. Suoraan sanoen läskejä.  En saa tätä matematiikkaa menemään kohdalleen.


Lihallisista asioista henkisempiin. Televisiokasvo Sanna Kiiski kertoi muutama viikko sitten lehdissä henkisestä pahoinvoinnistaan (josta hän on onneksi sittemmin saanut yliotteen). Mikä oli ihmisten reaktio? Ilkeämielisten hyökkäys! He närkästyivät siitä, että toisella voi olla rohkeutta astua esiin nimellään ja kasvoillaan kertoakseen rehellisesti elämänsä eri vaiheissa potemistaan vaikeuksista. Tässä maassa teeskentely ja asioiden peittäminen ovat hyveitä. Vai että ovat suomalaiset rehellistä kansaa. Teennäisyyttä, pinnallisuutta ja p-puhumista täällä arvostetaan yli kaiken!






Maanantaina 8.12 2008


Kunpa pääsisi mukaan......   

TERVERTULOA JORAMAAN,

„Melancholisch mache ich Euch glücklich“

Robert Lucander legt Finnischen Tango auf
am,15. Dezember 2008, ab 20.00 Uhr in der Montags Bar
Montags Bar im FIEDRICHs – Das Restaurant in der Temporären Kunsthalle Berlin
Schlossfreiheit 1, Schlossplatz, Berlin-Mitte

www.kunsthalle-berlin.com




Huh heijjaa, ja tarveisiä menneisyydestä! Markku Erkkilä yllätti kuvalähetyksellä. Kuvatekstiä lukiessa tosin nousi mieleen Frank Sinatran sanat: "Kirjoittakaa mitä kirjoitatte, kunhan nimi on oikein". No, minun nimeni ei tuossa ole ihan oikein. Mutta väliäkö sillä ; )

nina.jpg



Madeleine on lisännyt uuden biisin myspace-sivulleen Kuunnelkaa!  : )
www.myspace.com/madeleinekansa






Sunnuntaina 7.12 2008

Onkohan minusta tulossa vanha koska nautin enemmän eilisestä (uusintana tulleesta) Radio Rock Finlandia-konsertista kuin Miss Suomi-kilp...anteeksi Linnan gaalasta.
Tänään ovat lehdet täynnä illan kuningatar-kuvia. Hoh-hoijaa. Onneksi ei tarvi niitä lukea eikä ostaa.






Perjantaina 5.12 2008

Huomenna on SE päivä, jonka viettää kaikista parhaiten telkkarin edessä kotisohvallaan. Kutsu Itsenäisyyspäivän linnan juhliin tuntuu ensimmäisellä kerralla tietysti aivan mahdottoman hienolta, mutta jo kolmannella kerralla hohto on kummasti haihtunut. Ei siellä Linnan juhlissa aina niin kovin välttämättä hauskaa ole. Kaikki kulkevat tungoksessa edes takaisin löytääkseen tuttuja, joiden kanssa vaihtaa muutama tyhjänpäiväinen lause. Entä se booli? Tavallinen booli. Kyllä minäkin sekoitan vähintään yhtä hyvän milloin tahansa. Tulkaa maistamaan vaikka!
Suurin rasite naisille on tietysti itsensä kaunistaminen, järkkyhintaisine asuvalintoineen, meikkeineen ja kampauksineen. Naiset osallistuvat Linnan juhliin ikään kuin olisivat mukana missikilpailuissa! Auta armias, ellet näytä JUMALALLLISEN UPEALTA, kertakaikkisen SYKÄHDYTTÄVÄLTÄ ILMESTYKSELTÄ!

Edellisellä kerralla osallistuin Linnan juhliin muistaakseni vuonna 2006. Jostain syystä ei sillä kertaa ollut minkäänlaista inspiraatiota ryntäillä kauppoja läpi tai tilata joltain huippukalliilta designerilta asu, jolla HÄTKÄHDYTTÄÄ, ja jonka avulla tulisi mahdollisesti valittua ILLAN KUNINGATTAREKSI. Mitä sellaisella tittelillä tekee? Näin kysyy pragmaatikko, ei romantikko. Myönnetään.

Tuolloin joulukuussa eräs ystäväni pyysi minua mukaan makutuomariksi koska hän halusi ostaa itselleen uusia edustusvaatteita Stockmann Boutiquesta. Siinä odotellessani hänen kokeillessaan pukuhuoneeseen raahaamiaan vaatekasoja aloin itsekin silmäillä ripustimilla roikkuvia mekkoja. Tuli mieleen, että voisinhan tässä joutessani saman tien ostaa leningin Linnan juhliin. Kokeilin strassikoruilla koristettua pitkää mustaa leninkiä, ja arvelin sen kelpaavan. Pakettiin vaan! Siinä ei montaa minuuttia kulunut.

Tuli joulukuun 6. päivä ja lähtö Linnan juhliin. Vedin kolttuni ylle, meikkasin ja asettelin vähän hiuksia. Sitten aloin huolestua siitä, etten vain vilustuisi Linnassa ja siksi kiersin harteilleni jonkun kanikarvaisen lämmittimen. Valpas tyttäreni tokaisi, ettei tuo karva sovi ollenkaan asuuni, mutta minä ilmoitin, etten aio tänä iltana vilustuttaa itseäni. Tyylistä viis!

No, pitihän se arvata miten siinä kävi. Noista juhlista lähtien onneton kuvani on julkaistu varmaan kymmeniä kertoja lehdistössä ja aina on liitetty mukaan tyylitajuani tyrmäävä teksti.
Eräs blogilukijani kertoi, että uudessa Seiskassa on jälleen kerran tuo sama leninki esillä ja että asuani hänen mielestään kuvataan jutussa "suorastaan törkeästi".
No, enhän minä tuollaisesta tietenkään suutu, mutta ajattelinpa kuitenkin pistää pienen vastineen jutun kirjoittajalle, jonka etunimi on muuten aika jännä, Sunniva. Minulla on Sunniva-niminen serkku Norjassa.
Kerronpa nyt teille mitä hänelle kirjoitin ja julkaisen samalla myös hänen vastauksensa, joka osoittaa, etteivät toimittajat lähtökohtaisesti ole välttämättä ollenkaan niin pahoja kuin mitä lukija joskus saattaa (syystäkin) ajatella.

Mutta ensin Sunnivan alkuperäinen teksti Seiskassa:

Pissismuotia!
Laulaja Tapani Kansan ex-vaimo Nina af Enhjelm on viime aikoina arvostellut blogissaan muita julkkiksia. Huutia sai äskettäin muun muassa kirjailija Kjell Westön nuoruusvuosien tyyli.
Tästä kuvasta käy kuitenkin ilmi, että pieni itsekritiikki ei olisi pahitteeksi. Vuonna 2005 Ninalla ei ollut hajuakaan muodista, kun hän laittoi tämän kiiltävän, pissismäisen rytkyn ylleen. Vaaleanpunainen turkisosa, sotkuiset hiukset ja suttuinen meikki olivat omiaan lisäämään halpaa vaikutelmaa.


Näin minä Sunnivalle:

Hei Sunniva,
Kirjoititpa ilkeästi. Ja miten ihmeessä meikäläisen ikäistä ihmistä voi nimittää pissikseksi?? Myönnän, ettei yllä ollut mitään Rintalaa tai Chanelia, vaan ihan vain Stockmann Boutiquesta ohimennen hankittu rääsy.
Luitkohan Kjelliä koskevan blogiani ollenkaan vai kirjoitiko vain huhupuheiden perusteella? Enhän minä hänen tyyliään arvostellut. Kjell oli nuorena miehenä oikein siisti ja tyylikäs. Minuahan vain huvitti se, että hän jälkeenpäin on kuvannut nuoruuslookiaan punkkarimaiseksi. Kaukaahaetumpaa kuvausta on vaikea kuvitella.
Kyllä minulta itsekritiikkiä löytyy. Luuletko että itsekään pidin itseäni kovin tyylikkäänä mainituissa linnanjuhlissa? En pitänyt. Mutta so what. Silti sanasi olivat kyllä aika ilkeät.
Toivottavasti sinulta itseltäsikin löytyisi hiukka itsekritiikkiä.
Vielä yksi toive. Älä ryhdy kyyniseksi. Nuorilla toimittajillahan on erikoinen taipumus kuvitella kyynisyyden edustavan ihmiskunnan suurinta viisautta. Ei se ole.


Ja näin nätisti kirjoitti Sunniva takaisin:

Hei Nina!

Kiitos palautteestasi. Olen todella vilpittömästi pahoillani, jos sinusta
tuntui että kirjoitus oli liian ilkeä. Se ei ollut tarkoitukseni, joten
haluan pyytää sinulta anteeksi.

Sain työtehtäväksi päätoimittajalta haukkua rumimmat linnan juhlien puvut,
ja tein työtä käskettyä, ehkä vähän liiankin rankalla kädellä - täytyy
myöntää. Minulla oli huono päivä, mikä ilmeisesti heijastui tekstiini.
Mieheni Artokin huomautti minulle siitä, että avausaukeman tekstini oli
liian rankkaa. En ole ilkeä ihminen luonnostani tai en ainakaan koe
olevani sellainen, joten kyllä se kirpaisee kun saa tietää että on
satuttanut toista kirjoituksellaan.

Sen verran haluisin sanoa kirjoitukseni puolustukseksi, että haukuin vain
vaatteita, en ihmistä, joka sitä kantoi. Eli olet ymmärtänyt väärin, jos
ajattelit että haukuin sinua pissikseksi. En ole sitä tehnyt enkä niin
ajattele. Otsikkona on: "Pissimuotia" ja tekstissä kutsuin vaatetta
"pissismäiseksi rytkyksi". Eli sinä et ole pissis, vaan asu, joka sinulla
kolme vuotta sitten oli päällä, on mielestäni pissistyylinen (johtuu
eniten vaaleanpunaisesta turkisosasta) siitä huolimatta, että se on
Stockmannilta ostettu. Sinä olet hyvin kaunis nainen, eikä sinusta saa
rumaa tekemälläkään, vaikka laittaisit minkä rytkyn päällesi. Tätä mieltä
olen sinusta.

Sitten täytyy myöntää, että en lukenut blogiasi vaan luin Iltalehden (vai
oliko se mahdollisesti Ilta-Sanomien) jutun blogikirjoituksestasi. Olin
lomalla Kanarialla, kun luin sen ja se huvitti minua siinä määrin, että
luin sen jopa toiseen kertaan ääneen miehelleni. Kirjoitit blogissasi
siitä, että Kjell on kasvanut pumpulissa eikä edes tiedä, mitä todellinen
elämä on (jotenkin noin, jos muistan oikein). Eli sinä et arvostellut
Kjellin tyyliä tai ulkonäköä huonoksi vaan hänen elämänkokemustansa tai
sen puutetta. Mutta tavallaan mielestäni Kjellin tyylikin sai siinä
samassa sinulta huutia. Toki olen voinut ymmärtää kirjoituksen väärinkin.
Ja uskon kyllä, että sinulta löytyy itsekritiikkiä. Niin löytyy
minultakin: kirjoitukseni on liian ilkeä, joten aion jatkossa kiinnittää
huomiota siihen minkälaista tekstiä suollan.

Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta ja rauhallista joulun odotusta
toivoo
Sunniva

ps. en tiedä minkä ikäistä sinä pidät nuorena, mutta näin yli
kolmekymppisenä vedän toimituksemme ikäkeskiarvoa kuitenkin ylöspäin. :)



Ja nyt se surullisenkuuluisa kuva. Älkää pelästykö ihan kamalasti!
(ps. olen laihtunut noilta ajoilta liki kymmenen kiloa ; )


7320_NINAAF.jpg







Torstaina 4.12 2008

Turkulaiset ovat viime päivinä nostaneet siinä määrin närää meikäläisessä, että pakko vähän terapoida itseään.

Miksi turkulaiset lisäävät sipseihin suolaa? Koska pussissa lukee "Pan suola".

Mitä turkulainen sanoo, kun häneltä kysytään, paljonko kello on?
- Ai nyvvai?

Turkulaiset Anna Mäki ja Usko Kylmänen tapasivat kutsuilla ja fiksuina ihmisinä tietenkin esittäytyivät toisilleen:
- Mäen Anna, sanoi daami.
- Kylmäsen Usko, vastasi toinen.

Tampereel oli yhrel ‰ij‰l j‰‰ny avaimet auton sis‰l ja se joutus akkuna rikkoman et sai muijans ulos.
Tampereel oli yhrel äijäl jääny avaimet auton sisäl ja se joutus akkuna rikkoman et sai muijans ulos.

Kuinka monta turkulaisvitsiä on olemassa? - Kolme. Kaikki muut ovat tositapauksia.





Päivän paras uutinen ja koko viikon piristys on kirjailija Sofi Oksaselle myönnetty Finlandia-palkinto. Onnea!
Ei mennyt tällä kertaa palkinto todellisuudesta vieraantuneelle, punikkeja ihannoivalle hikipingolle, vaan naiselle, joka näkee totuuden sellaisena kuin se on, eikä lähde sitä muuksi muuntelemaan. Sofi Oksasen Puhdistus ansaitsisi Nobelin kirjallisuuspalkinnon!





Saapui palautetta liittyen eiliseen "Jarkolle" lähettämääni kirjeeseen. Ensin kuitenkin vitsi. Sen jälkeen ristikäämme kätemme ja kiittäkäämme luojaa, ettemme kaikki ole kuin turkulaiset!
(no, eivät he kaikki ole niin pahoja. Olen omin silmin nähnyt ihan hyviäkin turkulaisia;)

Kätilö kämmäsi synnytysosastolla, ja tuloksena oli, että turkulaisen, tamperelaisen ja somalin lapset sekoittuivat.
Koska kukaan ei tiennyt, mikä lapsi oli kenenkin, päätettiin, että arvotaan järjestys, kuka saa valita ensimmäiseksi "omansa".
Arpa suosi tamperelaista ja hän valitsi tummimman lapsen. Turkulainen kysyi hölmistyneenä: "Minkä takia sää sen somalin muksun otit?"
Siihen tamperelainen: "No nääs ettei vahingossakaan tuu turkulaista..."

Hyvä Nina! Kirjoitit täyttä asiaa vastauksessasi "Jarkolle". Se on ihan kadehdittavaa, että joillakin  ihmisillä ei ilmeisesti ole suurempia vastoinkäymisiä ja murheita elämässään ollut, kuin yksi konsertti, josta on tehtävä sitten niin suuri numero ja mesoamisen kohde ettei ole tosikaan. Kyllähän toki varmasti lääkärin tekemä hengenvaarallinenkin hoitovirhe on hyvin vähäpätöinen asia sen rinnalla, että laulaja myöhästyy konsertistaan vajaa puolituntia ja välijuonnossaan mainitsee jotain täysmaidosta.
Ihmetellä täytyy, että mistä sitä viitseliäisyyttä aina silloin löytyy, kun on jonkun mollaamisesta kyse? Siinä asiassa ei säästellä aikaa eikä vaivaa.

Mistä ihmeestä noita paskantärkeitä ja pahansuopia ihmisiä oikein sikiää ? Mistä lähtien laulajat ovat olleet jotain koneita, joiden konserteissa kaiken on mentävä aina täysin nappiin tai muuten siitä kirjoiteellaan lehtiin?
Olin Turun konsertissa, enkä voi pahalla tahdollakaan moittia konserttia huonoksi. Tapsalla oli huumoria jutuissaan ja hän lauloi laulut komeasti ja antaumuksella. Sanon suoraan, että jos minä olisin ollut vastaavassa tilanteessa, että rengas olisi autosta puhjennut ja räntäsateessa likomärkänä sitä sitten olisi yrittänyt vaihtaa, niin kyllä se olisi ollut niin hermojaraastava ja pinnaa kiristävä tilanne, että siinä olisi laulufiilikset kadonneet sen illan osalta aivan tyystin. Tapsalle kiitos, kun hän tuli tuli laulamaan ja esiintymään tuosta kaikesta  vastoinkäymisestä huolimatta.
Marisijoille voisi sanoa sen, että jos ei kestä laulajan harmitonta jutustelua laulujen lomassa, niin sopii pysytellä kotona kuuntelemassa levyjä tai jotain jukeboxia. Eipähän tarvitse ainakaan välispiikeistä  ja ottaa nokkiinsa.

Tapaninkaan ei kannata asiaa enää enempää murehtia. Laulaja on hyvässä asemassa silloin, kun hän pystyy herättämään  vahvoja tunteita puolesta ja vastaan.
Tälläisiä laulajia tarvitaan!







Keskiviikkona 3.12 2008


Oikeastaan en jaksaisi enää jankuttaa Tapani Kansan viimeviikkoisesta Turun viihdekonsertista, joka totisesti on saanut aivan riittävästi julkisuutta iltapäivälehdistössä, eritoten Iltalehdessä. Tapani lohkaisi jossakin hastattelussaan, että pyytäkööt tyytymättömät konsertinkävijät rahansa takaisin. Pyyntöjä onkin tullut, ja kaikki Turusta. Olen vastaillut haukkumakirjeihin niin kohteliaasti kuin olen kyennyt, mutta välillä tulee tarve lausua sananen itsekin. Kuten esim seuraavassa kirjeessä, jossa paljastan ainaostaan vastaaottajan etunimen. Oman kirjeen julkaiseminen ei liene rikollinen teko. Mikäli olen väärässä, lähettäkööt viranomaiset minulle haasteen. Tässä joka tapauksessa turkulaiselle "Jarkolle" lähettämäni vastauskirje:


Hei Jarkko,

Lähetit minulle kirjeen, jossa purit kovin sanoin pettymystäsi Tapani Kansan konserttiin Turussa viime viikolla. Olin itsekin paikalla tuossa konsertissa, jota oli edeltänyt rengasrikko, jonka vuoksi konsertti pääsi myöhästymään parikymmentä minuuttia. Tämä oli tietysti valitettavaa, mutta onnettomuudet tulevat elämässä usein yllätyksenä. Ehkä sinullakin on kokemusta tällaisesta vuosikymmenten saatossa? Ellei ole, on vain todettava, että helpolla olet, hyvä mies, elämässäsi päässyt!
Vaadit joka tapauksessa lippurahat takaisin, ja myös lupasin ne sinulle maksaa. Konsertista on tosin tullut aivan toisenkinlaista palautetta kuin sinulta. Moni on suorastaan ylistänyt Turun konserttia! Mutta ole huoleta. Saat rahasi takaisin.

Kirjeesi herätti minussa kuitenkin ajatuksia. Mainitsit, että seurassasi konsertissa oli ollut lääkäreitä. Hienoa seuraa siis. Mieleeni nousi kysymys, mitä tulee tehdä, miten toimia ja mitä vaatia vastineeksi kun lääkäri hoitaa hommansa huonosti. Tällöinhän puhumme jo huomattavasti vakavammasta asiasta kuin viihdekonsertista, joka ei kaikin osin tyydytä odotuksia. Tuohtumuksenne syy oli se, ettei teillä ollut eräänä arki-iltana parin tunnin aikana niin kivaa kun olisitte toivoneet.

Kerron nyt sinulle, miten käy kun LÄÄKÄRI ei hoida hommiaan toivotulla tavalla.

Minulle tuli puolitoista vuotta sitten erittäin kovia rintakipuja. Hengittäminen oli tuskallisen kivuliasta. Kaksi päivää istuin selkä ja niska kipeänä siinä yhdessä, ainoassa asennossa jossa ylipäänsä kykenin hengittämään. Makuullaolo oli täysin mahdotonta kipujen vuoksi. Syvähengitykseen en tuskien vuoksi kyennyt ollenkaan. En mennyt heti lääkärille koska olen tottunut siihen, että pieni lepo parantaa lähes kaiken. Hengitysvaikeuksieni ohella minulla ilmeni myös kuumetta ja päänsärkyä.

Tuskan yllyttyä sietämättömäksi, pyysin Tapania ajamaan minut Dextran lääkäriasemalle. Siellä minut otti vastaan Monika Carpelan-niminen lääkäri. Kerroin rintakivuistani niin hyvin kuin pystyin vaikka puhuminen oli minulle huomattavan vaikeaa koska henki ei kunnolla kulkenut. Mainitsin myös, että päätäni sattuu ja olo on jo useita päiviä ollut hyvin heikko.
Carpelan määräsi minulle penicilliniä.
Yritin läähättäen (kykenin kipujen vuoksi vain pintahengitykseen, minkä hänelle myös kerroin) sanoa, etteivät penicilliini taida tällä kertaa riittää hoidoksi.
Carpelan huitoi kädellään valitukselleni ja sanoi, että kyllä se minun hyperventilaationikin lakkaa kun vain syön penicilliinin ja rauhoitun.
Menin kotiin. Vietin kolmannen yön istuma-asennossa koska hengittäminen oli mahdotonta makuuasennossa.
Sattumalta meille tuli käymään eräs tuttavamme, joka näki tilani ja lähti välittömästi viemään minut sairaalan, jossa keuhkoni röntgenkuvattiin. Ilmeni, että minulla oli veritulpat MOLEMMISSA keuhkoissa ja sen lisäksi myös pahaksi yltänyt keuhkokuume. Sairaalan lääkäri totesi, että olipa hyvä, että tuttavani hoksottimet pelasivat, sillä tilanteeni oli siinä määrin vakava, että ilman välittömästi aloitettua liuotushoitoa olisin tuskin ollut enää hengissä aamulla.

Ymmärrän, että teidän närkästyneiden turkulaisten mielestä tällainen kokemus on huomattavasti vähäpätöisempi kuin pettymystä tuottanut konsertti-ilta.

Ottaen huomioon kuinka rankasti Tapania on julkisesti nöyryytetty ja rangaistu yhden ei-täysin-nappiin-menneen viihdekonsertin vuoksi kysyn nyt teiltä, mitä vaatimuksia minun tulisi asettaa lääkärin arroganssille ja ammattitaidottomuudelle jonka seurauksena oli hyvin lähellä, että lapseni olisivat joutuneet hautaamaan äitinsä aivan liian nuorina.
Odotan vastustastanne. Terveisiä Turkuun!

Nina af Enehjelm