Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Kesäkuu 2009

KESÄKUU 2009

Tiistaina 30.6
Kolmen päivän takaisessa kirjoituksessani en lausu poikkipuolista sanaa Alexander Stubbin esiintymisestä Ruotsin Sommar-ohjelmassa.
Tämän jokakesäisen ohjelmasarjan idea on siinä, että vieras saa jutella mitä haluaa ja soittaa levyjä puolentoista tunnin ajan.
Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimittaja Philip Teir käsittelee huomattavan vähemmän hienotunteisesti Stubbia tämän päiväisessä kolumnissaan kuin minä omassa blogissani.
Teiristä Stubbin esitys oli monelta osin käsittämättömän lapsellinen.
Tottakai hän on siinä oikeassa.
Kirjoitin itsekin blogiini muutaman kriittisen huomion, mutta poistin nämä nopeasti.
En halunnut ottaa riskiä, että iltapäivälehtiin ilmestyy otsikko: Nina af Enehjelm haukkui Alexander Stubbin.
Muutamaan otteeseen lausuttu kriittinen huomio on johtanut juuri tällaisiin otsikkoihin, jotka sitten jäävät elämään ikuista elämäänsä nettimaailmassa.
Yhtä kaikki.
Kyllä minustakin oli hieman käsittämätöntä kuulla Stubbin sanovan Ruotsin ehkä kuunnelluimmassa puheohjelmassa että hän jostain mystisestä syystä on Suomen ulkoministeri.
Kuulijalle tulee mieleen valitaanko meille ulkoministeri arpajaisissa.
Vai horoskoopin mukaan?
Lause särähtää pahasti vaikka ohittaisimmekin tuon onnettoman huonosti valitun sanan ja ajattelisimme Stubbin tarkoittaneen kenties että hän on yllättäen Suomen ulkoministeri.
Kyllä hänen jo tässä vaiheessa olisi jo pitänyt päästä yllätyksen yli.
Vai tarkoittiko Stubb, että hän jostain käsittämättömästä syystä on Suomen ulkoministeri?
Tämä ajatusmalli on yhtä häkellyttävä kuin mystistä-sanan käyttö.
Eikö hän pidä itseään pätevänä tehtävään?
...Nyt muistan.
Mystistä-sanan lisäksi hän taisi lausua pariinkiin otteeseen tuossa samassa olevansa Alexander Stubb, joka jostain kummallisesta syystä on Suomen ulkoministeri.
Ilmeisesti se oli hänen tapansa osoittaa nöyryytensä tehtävänsä edessä...
Jotain lohdullistakin tässä kaikessa on.
Täydelliseksi emme tule koskaan vaikka olisimme kuinka lukeneita tahansa.
Vaikka oppisimme ja tietäisimme käsittämättömän paljon asioita, tietämättömyytemme määrä on joka tapauksessa valtameren kokoinen.
Sitä paitsi ihmettelin, miten epävarmasti Stubb puhui äidinkieltään.
Luultavasti hän on viime vuosina puhunut niin paljon enemmän englantia ja suomea että ruotsinkieli on pikkaisen päässyt ruostumaan.
Pysyäksen notkeana kieltä on käytettävä jatkuvasti ja monipuolisesti.
Ihan joka päivä.
Eikä siitä silti tule täydellistä.
 
Ja kun kerran ollaan päästy vauhtiin niin jatketaan tästä vielä.
Ennen kuin Stubb oli päästänyt ilmoille outoja sanavalintojaan hän kertoi anekdootin.
Minusta tuntui, ettei hänen kertomansa tarina ollut oikeesti tapahtunut hänelle vaan Vivica Bandlerille.
Vivica, joka aikoinaan oli Tukholman kaupunginteatterin johtaja, kertoo muistelmissaan miten hän kerran soitti hieman tuohtuneena eräälle näyttelijälle kotiin.
Puhelimeen vastasi lapsi ja Vivica pyysi saada puhua isän kanssa.
Seuraavaksi Vivica kuuli kuinka lapsi huusi: – ISÄÄÄ, puhelimessa on MUUMINPEIKKO!
Silloin Vivicaa alkoi naurattaa, eikä hän enää pystynyt olemaan vihainen näyttelijälle.
No, Stubb kertoo tämän saman tapahtuneen hänelle. Eli että hän oli soittanut ruotsalaiselle kollegalleen, jonka lapsi vastasi puhelimeen jne jne.
Minusta tuntuu, että Stubb oli kuullut tarinan ja halusi nyt kertoa sen omanaan koska piti sitä hyvänä ja sympaattisena.

Nyt tuli sitten kritiikkiäkin.
MUTTA.
Silti pidän kiinni myös jokaisesta myönteisestä sanasta, jotka kolme päivää sitten lausuin ulkoministeri Alexander Stubbista  : )
Ne ovat yhtä totta kuin kielteiset arviotkin.





Maanantaina 28.6

Suuri alkoholinkulutus aiheuttaa yli puolet venäläisten 15-54-vuotiaiden kuolemista, kerrotaan lehdessä.
En tiedä, miksi venäläiset massoittain juovat itsensä hengiltä.
En edes tunne yhtä ainuttakaan venäläistä, mikä on sinänsä käsittämätöntä!
En ole koskaan ollut Venäjällä.
Tuntuu liian vaaralliselta ja vaikealta hankkeelta.
Kun ei osaa kieltäkään.
Olenko itse asiassa koskaan edes jutellut venäläisen kanssa?
Nopeasti mietittyä muistan vain yhden ainoan kerran.
Se tapahtui kaikista paikoista Santa Monicassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa.
Ständinsä luona jalka- ja käsivoidetta kauppaava venäläinen mies pysäytti minut.
Kuullessaan, että tulen Suomesta hän naurahti ivallisesti ja sanoi: – Suomalaisilla on aika paha alkoholiongelma.
Herrajestas, että tulin vihaiseksi! Että tuo mokoma moukka KEHTASIKIN seistä siinä ylimielisenä höpöttämässä suomalaisten mahdollisista ongelmista.
– Kas, minä luulin, että ongelma oli TEILLÄ, sanoin täynnä pyhää raivoa.
Tietenkään en ostanut hänen typeriä voiteitaan.
Näinhän se menee.
Vain me itse saamme arvostella itseämme.
Sitähän minäkin teen, vähän väliä!
Mutta auta armias, jos ulkopuolinen kehtaa suhtautua meihin ivallisesti.
Silloin humahtaa päälle talvisodan henki.
Meidän päälle ei hyökätä!
Tai voihan aina yrittää, mutta turpiin tule takas!
Miksi venäläiset juovat?
En tiedä, mutta siitä asti kun tapasin tuon typeryksen Santa Monicassa luen hyvin tarkkaan venäläisten juomaongelmia käsittelevät lehtijutut.








Lauantaina 27.6
Kuuntelen Alexander Stubbia, joka juttelee ja soittaa levyjä Ruotsin radion Sommar i P1-ohjelmassa.
Hän puhuu avoimesti ja tuttavallisesti.
Itse asiassa hän on ensimmäinen Suomen ulkoministeri minun elämäni aikana, joka osaa kertoa työstään eläväisesti ja konkreettisesti.
Ei siis mikään perinteinen kabinettipoliitikko, joita meillä Herra auttakoon on ollut enemmän kuin riittävästi vuosikymmenten aikana.
Eräs selitys Stubbin myönteiselle erilaisuudelle on ilmeisesti se, ettei hän ole ollut poliitikko koko ikänsä.
On mukava kuunnella kuinka hän kertoo Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtistä, jonka kaikki tiedämme päteväksi kaveriksi, mutta joka silti on jäänyt ihmisenä etäiseksi.
Stubbia kuunnellessa Bildtin persoona ja luonne hahmottuu ja kirkastuu.
Ulkoministereistämme on tullut niin hyviä ystäviä, että he suunnittelevat jo yhteisiä perhelomiakin.
Stubb kertoo kuinka hän oli lomalla Georgian sodan puhjetessa viime vuoden elokuussa.
Suomi oli OSSE:n puheenjohtajamaa, ja EU:n ja OSSE:n oli heti reagoitava sotatapahtumiin.
Stubb oli perheineen lomalla Sardiniassa kun hänelle alkoi tulla puheluita.
Viimeisinä lomapäivinään hän roikkui 14 tuntia puhelimessa neuvotellessaan kollegoidensa kanssa Georgian tilanteesta.
–Oli aika absurdi tunne seistä siinä Speedo-urheilushortseissa ja neuvotella eri maiden ulkoministereiden kanssa kuinka saada tulitauko Georgiaan, Stubb kertoo.
Hänen oli keskeytettävä lomansa ja palattava Suomeen, josta hän jatkoi Georgian pääkaupunkiin.
Stubb oli lomalla silloinkin kun Jyrki Katainen yllättäen soitti hänelle ja kysyi ryhtyisikö hän ulkoministeriksi.
Katainen halusi vastauksen vuorokauden sisällä.
Kysymys esitettiin Stubbille aprillipäivänä, joka samalla oli hänen syntymäpäivänsä.
Neljä päivää myöhemmin Alex vannoi ministerivalan.
Vain 45 minuuttia myöhemmin Carl Bildt saapui onnittelemaan häntä.
Kuullessaan uutisesta Bildt oli ollut Helsingin lentokentällä vaihtaakseen konetta, mutta päätti jatkaa matkaa myöhemmällä lennolla voidakseen onnitella suomalaista kollegaansa.
Stubbilla on selkeä neuvo kaikille nuorille: – Mitä tahansa teette, opetelkaa puhumaan eri kieliä!







Maanantaina 15.6
Onnea Nanna-kullalle Huippumalli-kilpailun voitosta!
Olit ylivoimaisesti paras ja persoonallisin koko kilpailussa.
Loppujaksossa pidättelin hengitystä, tajuavatko tuomarit tämän myös, vai sortuvatko he valitsemaan tylsemmän ehdokkaan voittajaksi.

Nannan olen tuntenut siitä asti kun hän oli 5-vuotias.
Meidän Matsku-tyttömme ei ollut silloin vielä syntynytkään.
Nanna sisaruksineen kuuluivat tiiviisti lastemme kasvuypäristöön.
Nannan Katarina-äiti oli kotoisin Snettansin tilalta Pohjois-Euroopassa.
Snettans sijaitsi vain kolmisen sataa metriä meidän Röylän talostamme.

Minulla on runsaasti hauskoja kotivideoita, joissa lapset, siis Nanna sisaruksineen ja meidän lapsemme, leikkivät.
Niissä on hyvä meininki.
Kenties pistän osan niistä näytille.
Täytyy ensin tarkistaa, ettei kellään osapuolella ole mitään tätä vastaan.
Uskon kenelle tahansa tulevan hyvä mieli niitä videoita katsellessa!  : )





Perjantaina 12.6

Kuten valistuneet lukijani tietävät, Ranskan parlementin hyväksymä Hadopi-laki todettiin perustuslainvastaiseksi.
Näin ollen Ranskaan ei voikaan säätää lakia, joka sallii viranomaisten sulkea internetyhteyden jopa vuodeksi, mikäli asianomainen on ladannut seurantapalvelimelta esim Beatlesin musiikkia.
Isossa Britanniassa parlamentti yrittää nyt samaa kuin Ranskassa.
Ymmärtäähän parlamentti toki, ettei lakia Englannissakaan voida säätää.
Kyse onkin todennäköisesti eräänlaisesta psykologisesta pelistä, jossa kansalaiset valmistetaan hyväksymään ja sisäistämään suunnitteilla olevan, globaalisen Acta-lain.
Että minkä...?
Acta-laki liittyy paitsi (laittomaan) musiikkilataamiseen myös ylipitkiin tekijänoikeusmääräyksiin, patenttikysymyksiin sekä ihmisen oikeuteen yksityisyyteen, kansalaisoikeuksiin sekä vapauteen.
Monimutkaista?
Jep.
Netin kautta tapahtuva musiikkilataaminen on vain yksi Acta-lain kattama aihepiiri.
Lain astuttua voimaan, elämästä tulee metkaa.
Kuvitelkaa, että olet osallistunut netin kautta yhteiskuntakeskusteluun.
Ehkä olet nähnyt ja kokenut asiota, joista haluat muidenkin tietävän.
Miten käy jos mielipiteesi eivät miellyttä kaikkia?
Ehkä joku tuntee suurtakin tarvetta saada tukittua suusi.
Mitä hän voi tehdä?
Acta-lain tultua voimaan paljonkin.
Hän voi selvittää henkilöllisyytesi operaattorin kautta väittämälltä, että hän epäilee sinun ladanneen netistä aineistoa tavalla, josta hänellä on liiketaloudellista haittaa.
(Hänen ei tarvitse sen kummemmin perustella tai todistella epäilyjään, sillä todisteethan löytyvät koneeltasi.)
Sen jälkeen hän voi vaatia tietokoneesi takavarikoitavaksi, jotta päästään tutkimaan sisältääkö se todellakin väitettyä aineistoa.
Tällaista ei koneestasi luultavasti kuitenkaan löydy, mutta sen sijaan sieltä kenties löytyy musiikkia, jota olet jossain vaiheessa ladannut kuunneltavaksi, tai ehkä jonkun vanha leffan, jonka olit ajatellut katsoa ajan ratoksi.
Homma selvä.
Saat rutkat sakot, minkä lisäksi sinulta ehkä myös evätään määräajaksi pääsy nettiin.
Kenties olet kuitenkin niin säntillinen, ettet koskaan lataisi mitään netistä antamalla samalla pankkikorttinumerosi.
Silti koneeltasi saattaa löytyä jotain kiinnostavaa tietoa, jota et mielellään haluaisi levitettävän kaikkialle.
Sen jälkeen kun koneesi on tekaistuin syin takavarikoitu, sinulla ei ole enää mitään suojaa tietokoneesi sisältämän aineiston suhteen.
Yksityisyytesi on viety.
Tällainen ei tunnu kivalta.
Itse asiassa sillä voi olla karmaisevia seurauksia.
Ei pelotella enempää.
Mutta seurataan silmä tarkkana, miten Acta-hanke edistyy.







Tiistaina 9.6





Maanantaina 8.6

Eräs ystäväni toi omalla kustannuksellaan Suomeen viisitoista tsetseeniä, koska näiden elämä oli käynyt mahdottomaksi, jopa hengenvaaralliseksi, omassa kotimaassaan.
Ihailen valtavasti ystävääni, joka jo nuorena kaverina 80-luvun alussa käytti aina tinkimättömästi omaa harkintaansa.
Kyseessä on paitsi poikkeuksellisen älykäs myös poikkeuksellisen rohkea henkilö.
Hänen nimensä?
Mikael Storsjö.

Tällä kertaa siteeraan pitkän pätkän erään toisen tsetseenien oloista ja elämästä kiinnostuneen ja aiheeseen paneutuneen, Anu Harjun, kirjoitusta.
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan osoitteessa: http://asianvieressa.blogspot.com/2009/06/vallan-vahtikoirat.html

"Suoritin roolipelin itseni kanssa. Mietin mitä tekisin, jos olisin toimittaja Venäjällä ja minulla olisi tietoa vakavista tiettyyn kansaryhmään kohdistuvista ihmisoikeusrikoksista, mutta niiden paljastaminen uhkaisi minun ja läheisteni terveyttä ja henkeä. Pelkäisin ihan helvetisti, tietenkin. On paljon mahdollista, että hylkäisin tuon aiheen tai jopa ammatin ihan kokonaan. Yrittäisin sitten elää itseni kanssa jossain määrin itsekunnioitukseni menettäneenä, mutta kuitenkin hengissä.

On myös mahdollista, että kaiken uhalla pyrkisin saamaan asian jotain kautta julki. Voiko tällaista oikeastaan tietää, ennen kuin on siinä tilanteessa?

Luulen, että yksi syy tämänhetkiseen tinkimättömyyteeni on toissapäiväisessä tapaamisessa. Tunnen mukavan ihmisen, jota on Tshetsheniassa kidutettu. En ollut tiennyt, että Anna Politkovskaja oli auttanut ystävääni. Kuuntelin miehen päällisin puolin maltillista kertomusta helvetistä, jossa hän oli elänyt. Olin tuskissani raapia sormenpääni verille ja puristin tuolin käsinojaa niin että puu kirskui. Ja minä sentään vain kuuntelin.

En pysty olemaan sellaisesta hiljaa. Jos voin ystävääni auttaakseni tehdä jotain sellaista, mikä oheisvahinkona vahingoittaa minuakin, saatanpa tehdä juuri niin. Varma en voi olla. Jos voin tehdä jotakin, joka estää jotakuta toista joutumasta sellaiseen piinaan kuin minkä ystäväni kävi läpi ja josta hän ei koskaan täysin vapaudu – no, jos kääntäisin selkäni, olisi edessä syvä ja pitkäaikainen häpeä. Mutta sekin on täysin mahdollista. Kukin tekee sen, minkä omien arvojensa perusteella pystyy ja uskaltaa".





Sunnuntaina 7.6

Illalla

RKP teki sen: säilytti paikkansa Europarlamentissa!
Lämpimät onnittelut uudelle mepillemme Calle Haglundille!
Hän oli muuten mies, joka muutama kuukausi sitten sai puhuttua minutkin osallistumaan ehdokkaaksi.
Olen hänelle siitä kiitollinen koska EU-ehdokkuus on ollut kokemuksena ainutlaatuinen.
Toki suhtauduin äärettömän nöyrästi menestysmahdollisuuksiini.
Enhän ole kunnostautunut poliittisessä elämässä millään tavoin sitten nuoruusvuosien.
Eikä minulla myöskään ole minkäänlaisia meriittejä urheilumaailmassa.
Silti sain ääniä lähes kuusi kertaa enemmän kuin mitä itse olin veikannut! : )


Aamulla
Sunnuntaiaamu ja mieli apea.
Tänään on SE päivä, ja viittaan tietysti EU-vaalipäivään.
Tämä ei sinänsä ole alakuloisuuden syy, vaikka sekin ilmeisesti myös vähän vaikuttaa.
Takana on kaksi hyvinkin intensiivistä kuukautta.
Uutta tietoa ja pohtimista on kerääntynyt valtavat määrät.
Nuorena tyttönä osallistuin suht aktiivisesti yhteiskuntakeskusteluihin, kirjoittelin ahkerasti lehtiin ja
olin mukana erilaisissa järjestöissä.
Poliittisena uutistoimittajana työskentelin jo 21-vuotiaana.
Olin toinen valtakunnallisen ruotsinkielisen ylioppilaslehden, Studentbladetin, kahdesta toimittajasta.
Meitä oli siis koko toimituksessa vain kaksi henkilöä.
Päätoimittaja Lena Brunström (nyk. Linderborg) ja minä, joka työskentelin toimitussihteerinä, tai "toimituspäällikkönä",
jota nimitystä me inside-vitsinä käytimme.
Meistä oli huvittavaa, että me ainoat työntekijät olisimme molemmat "päälliköitä".
Mainittakoon ohimennen, että palkkamme oli äärimmäisen pieni. Oli päiviä, jolloin minulla ei ollut varaa ostaa edes ruokaa.
Näitä päiviä oli itse asiassa aika monta.
En kehdannut paljastaa tilannettani kellekään, vaan näin mielummin nälkää.
En tajunnut, että olisin voinut hakea jotain avustuksia yhteiskunnalta.
Minulla oli käsitys, ettei yhteiskuntaa saa rasittaa ylimääräisillä vaatimuksilla koska menot ovat muutenkin niin korkeat, kuten myös verot.
Paiskoin töitä kaikenlaisissa hankkeissa, mutta ongelmana oli se, ettei siitä maksettu palkkaa.
Olenkin joskus naureskellut, että 80 prosenttia tekemästäni työstä on sellaista, josta ei ole tullut taloudellista korvausta.
Tietysti voi sanoa, että oma vika!
Miksen minäkin mennyt opiskelemaan Hankenille, jonne veljeni pääsi hankkimatta edes sisäänpääsykirjoja.
Puhumattakaan siitä, että että hän olisi osallistunut millekään valmennuskurssille.
Hankeniin hän silti pääsi, ja vieläpä toiseksi parhailla pisteillä.
Itse aloitin valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Oppia tuli ihan mukavasti, mutta ei varsinaista ammattia.
Sinä päivänä kun siirryn eläkkeelle, sikäli mikäli että sellaista päivää koskaan tulee, saan luvan tyytyä kutakuinkin minimikorvaukseen,
jota yhteiskunta peruseläkkeenä maksaa.
En silti jaksa kantaa siitä murhetta.

EU-kampanjani aikana olen saanut vastaani paljon vihaa koska olen ehdokkaana "elitistisen" pakkoruotsia ylläpitävän RKP:n riveissä.
On haukuttu rasistiksikin koska RKP:tä lähellä oleva organisaatio jakaa jotain Freudenthal-mitalia.
En ole kovin hyvin perillä tästä perinteestä.
Sen tiedän, että suuresti arvostamalleni, eestiläissyntyiselle Jutta Zilliacukselle (alkuperäisletä nimeltään Kingo) on tuo mitali myönnetty.
Hän yritti kovasti kertoa jo 60- ja 70-luvulla suomalaisille, miten julmasti neuvostoliittolaiset olivat sortaneet, ja edelleen sortivat, eestiläisiä.
Jutta hiljennettiin.
Suomalaisilla ei ollut lupa kertoa neuvostoliittolaisten harjoittamista hirveyksistä.
Neuvostoliittolaista järjestelmää oli vallitsevan poliittisten määräysten mukaan kehuttava ja ihannoitava.
Meilläkin syntyi stalinistinen liike, jota edelleenkin jollakin tavalla ihannoidaan.
Toisen hirmudiktatuurin, Hitlerin, ihannoiminen on kriminalisoitu kauan sitten.
Yli 50 miljoonan ihmisen julman kuoleman tuottaneen Stalinin ihannointi on edelleenkin täysin laillista.

Omat poliittiset saavutukseni ovat hyttysluokkaa Jutta Zilliacukseen verrattuna.
Tiedostojakelu, eli nettipiratismi, on aihe, joka kovasti kiinnostaa koska se on niin konkreettinen osoitus siitä, miten monet bisneskuviot ovat jälkijättöiset
ja vaativat täysremonttia.
Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta, että pidän järjettömänä "korjausliikkeenä" sitä, että suurin osa nuorisostamme kriminalisoidaan.
Esittäessäni mielipiteitäni tarkoitusperiäni on kyseenalaistettu.
On arvioitu, että yritän vain salakavalasti kalastella ääniä.
Mitäpä muuta voin tuohon sanoa, että äänestäköön jokainen ketä haluaa.
Onhan noita varmoja ehdokkaita tarjolla useitakin: isä Mitro, Eija-Riitta Korhola, Jani Sievinen....
Itse aion jatkaa siitä, mihin nuorena jäin.
Aion ryhtyä uudelleen yhteiskunnalliseksi aktivistiksi.
Elämään mahtuu niin paljon hyvää ja mieltäkiehtovaa, joka ei mitään maksa.








Lauantaina 6.6

Luin Iltasanomien Sanna Ukkolan kirjoituksen, jossa hän moittii erään kokoomuslaisen euroehdokkaan vaalimainosta.
Hämmästyksekseni Ukkola kirjoittaa: ”Kai Kokoomus oli käynyt läpi nn:n mainosmateriaalin ennen kuin se päästettiin julkisuuteen?”

Hämmästyksekseeni on useita syitä, vaikka näillä kaikilla on sama juuri.
Kuvitteleeko Sanna Ukkola puolueiden ohjaavan ehdokkaiden mainosmateriaalin sisältöä?
Toimitaanko näin puolueissa yleensä?
Missä puolueissa kanslia tarkistaa ehdokkaiden mainosmateriaalin sisällön ennen kuin se julkaistaan?

RKP:ssa ei kukaan ole kysellyt, minkälaista tekstiä olen aikonut pistää vaalimainoksiini.
Huomenna tulee muuten täyslaidallinen Hufvudstadsbladetiin.
En tiedä muitten imoituksista, mutta omassani ainakin : D

Tietääkseni ketään ei ole koskaan otettu RKP:ssa puhutteluun mielipiteittensä vuoksi.
Saatan toki olla väärässä.
Enhän itse kuulu puolueen sisäpiiriin.
Oletan kuitenkin, että tämäntapainen tieto olisi vääjäämättä levinnyt ankkalammikossamme, jossa yleensäkin puhutaan paljon ja avoimesti.
(Ehkä allekirjoittanut eniten kaikista ; )

Moitin joku kuukausi sitten nykyistä tekijänoikeuslakiamme, joka kriminalisoi suurimman osan, arviolta noin 80 prosenttia, nuorisostamme.
Musiikkikappaleen lataaminen kuuntelua varten on rikollinen teko.
Kuuntelusta tulisi maksaa!
Jokaisesta ilosta on maksettava!
Ellet pysty maksamaan kaikesta siitä musiikista, johon haluaisit kuuntelemalla tutustua niin saat luvan olla ilman! Piste.
Jos rikot tämän säännön, joudut maksamaan vahinkokorvauksia.
Kuten kävi eräälle nuorelle miehelle, jonka kanssa juttelin muutama päivä sitten.
Hänelle saapui kirje. Maksa suosiolla meille 50 000 euroa tai haastamme sinut oikeuteen. Tuomio saatta sakkojen lisäksi olla myös vankila. You choose, mister!
Tällaisia lakeja meitin eduskunta säätää.
Direktiivi oli tietysti tullut EU:sta.
Tämä taas todistaa etteivät europarlementaarikot ole neljä kertaa visaampia kuin meidän eduskuntamme, vaikka heitä onkin (yli) neljää kertaa enemmän.
Järjetön lakimme todistaa vain sen, miten äärimmäisen taitavia ovat oligopolien jääkylmät lobbarit.
Ja parlamentaarikkomme, jotka eivät pääse jyvälle mistä ylipäänsä on kyse, tekevät kuten isoja yhtiöitä edustavat herrat määräävät.

Siksi on lakimme mukaan suurempi rikos ladata kuunneltavakseen musiikkikappaleita netistä kuin raiskata tai harjoittaa muunlaista väkivaltaa.

Blogikirjoitukseni huomattiin.
Ainakin sen huomasi Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimittaja, joka ihmetteli, ettei blogini ollut herättänyt minkäänlaista keskustelua missään.
Puolejohtajamme Stefan Wallin näki kulttuuritomittaja Philip Theirin kirjoituksen ja päätti reagoida.
Pari päivää myöhemmin hän julkaisi oman blogikirjoituksensa, jossa vaati entistä kovempia otteita ”nettipiratisteja” kohtaan.

Vasabladet oli lukenut Wallinin kirjoituksen varhain aamulla ja soitti välittömästi minulle pyytääkseen kommenttia.
Kömmin koneelleni tarkistamaan, mitä Wallin oikein oli kirjoittanut.
Sen jälkeen soitin takaisin Vasabladetin toimittajalle ja sanoin suunnilleen niin, että Wallin ei ilmeisesti useimpien muiden poliitikkojen tapaan täysin ymmärrä missä mennään, ja mitä hän oikein on vaatimassa ja ennen kaikkea MIHIN HINTAAN.
Seuraavana päivänä Vasabladetin etusivun pääotsikko kuului:
Wallin beredd skärpa lagen om fildelning
Sivulla 7 on yli sivun kulkeva otsake:
Nätpiratismen delar SFP
Eli: Nettpiratismi jakaa RKP:n

Törmäsin samoina päivinä Stefan Walliniin ja tervehdimme ystävällisesti toisiamme.
Meillä on hieman erilaiset mielipiteet vertaisverkkokysymyksissä, sanoin.
Wallin kiirehti heti vastaamaan, ettei tämä ollenkaan haittaa. Meillähän SAA olla eriävät mielipiteet, hän totesi.
Nämä ovat monimutkaisia kuvioita, enkä moiti ketään siitä, etteivät ne ihan helpolla avaudu useimmille ihmisille, edes poliitikoillekaan, sanoin niin kauniilla äänellä kuin ikinä pystyin.

Huomenna on vaalit.
Maanantaina palaa arki.
Yksi asia on varma.
Keskustelu nettipiratismista tulee jatkumaan.
Kuten myös keskustelu laista, jonka eduskunta sääti ja joka sallii suuryhtiöiden edustajien jahtaamaan ihmisiä ja tunkeutumaan heidän yksityiselämänsä piiriin saadakseen kiinni nuoren (tai vähän vanhemmankin), joka rakkaudesta musiikkiin on ladannut kuunneltavakseen mielimusiikkiaan, jota radiokanavat eivät soita.

Tiedän, että monet haukkuvat musiikkia ilmaiseksi kuuntelevia nuoria VARKAIKSI!
Mutta varkaudessahan tuote viedään pois toiselta.
Jos varastaa purkin maitoa kaupan hyllyltä, tuo purkki viedään fyysisesti pois.
Musiikki, jota kuunnellaan, ei häviä minnekään.

Kyllä ovat maailman kirjat menneet sekasin kun musiikin kuuntelua kutsutaan varkaudeksi.






Torstaina 4.6


Muutamissa Uusi Suomi-webbilehden kirjoituksissa höyrytään tuomitsevasti suomenruotsalaisesta taustastani, eli siitä, että satun olemaan kaksikielinen: puhun sujuvasti molempia kotimaisia mutta toki ruotsia paremmin.
Minulta on tivattu, miksi en kerro enemmän äitini suomalaisista sukujuurista. Vastaus tulee tässä:

Syy, miksi olen kotisivuillani kirjoittanut niin vähän äitini sukutaustoista on se surullinen tosiasia, että tiedot niistä ovat niin niukat.
Äitini isä syntyi äärimmäisessä köyhyydessä Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1863.
Tällä alueella oli juuri noin aikoina, 1860-luvulla, suurin nälänhätä mitä Suomen alueella on koskaan koettu.
Ihmiset kuolivat nälkään. En tiedä määriä, mutta heitä oli paljon!
Osa siirtyi ruuan perään ruotsin puolelle.
Äidinisäni perheen lähtiessä matkaan 5 -vuotias pikkupoika, joka siis oli isoisäni, jäi kyydistä pois.
Hänen oli siitä päivästä lähtien pärjättävä maailmalla yksin.
Ja maailma oli siihen aikaan pieni.
Hänen kohdallaan sitä edusti lähinnä köyhääkin köyhempi Pohjoispohjanmaa.
Mutta hän pysyi hengissä, ja pärjäsikin.

Tässä onkin suurin tasa-arvo-ongelmamme: miksi luoja sallii sen, että toiset saavat syntymälahjakseen vahvemman fysiikan ja mielen kuin toiset?
Ainoa tapa korjata tämä epäkohta on auttaa heikommassa asemassa olevia.
Tämä periaate kuuluukin laajasti hyväksyttävänä osana yhteiskunta-ajatteluamme.
Tosin vahvakin ihminen voi olosuhteista johtuen väliaikaisesti joutua heikkoon asemaan.
Silloinkin on kaikki syy tukea ja auttaa tuota ihmistä pääsemään mahdollisimman nopeasti takaisin jaloilleen.
Kellään ei mene paremman sen vuoksi että jollakin toisella menee huonommin!
Eikä se, jolla ”menee hyvin” tee hänestä muita arvokkaampaa yksilöä.
Ihmisellä, jolla ns. menee huonosti, on saattanut olla kohtuuttoman kovia koettelemuksia elämässään.
Minullakin on lähipiirissäni paljon sellaisia ihmisiä, vaikka en hienotunteisuussyistä heistä blogissani kirjoittelekaan.

Blogikirjoituksissa pystyy antamaan vain hyvin pienen siivun siitä kokonaisuudesta, jonka keskellä elää.
Äitini isä oli vähän yli 70-vuotias äitini syntyessä.
Valitettavasti tuo vahva mies menehtyi tapaturmaisesti eräänä perjantaina joulukuun 13. päivänä 1940-luvulla.
Äitini äiti kuoli puolestaan jo aika nuorena aivoveritulppaan.
Hän oli muuten lähes 40 vuotta miestään nuorempi.
Miksi hän ei voinut olla yhtä vahvaa tekoa kuin miehensä?
Sille emme voi mitään.
Äitini jäi joka tapauksessa koulutyttönä orvoksi.
Hänen elämänsä on paikka paikoin ollut karmaisevan surullista.
Onneksi hän silti on vahvaa tekoa.
Lämmin ja humoristinen ihminen, joka tänäkin päivänä on täynnä tsemppiä.
Eikä muuten ole sairastellut päivääkään koko elämässään.








Keskiviikkona 3.6

Yritän tässä opetella Tunerecin käyttöä.
Olen odotellut Spotifyn kutsua jo viikkoja.
Mitään ei ole kuulunut.
Täytyy kai maksaa kuukausi- tai vuosikorvaus.
Ehkä ilmainen kutsu-kuvio on mennyttä aikaa vaikkei tätä vielä avoimesti kerrota?
Seuraavaksi kirjoitan levy-yhtiöille ja pyydän saada selvitystä siitä, miten Spotifyn tulot jaetaan musiikin tekijöille ja esittäjille.
Vai häviävätkö rahat jättiyhtiöiden avaruuteen?
Kuten tiedämme Universal, Warner, Sony BMG ja muutama muu yhtiö määrää pitkälti lainsäädännöstämme.
Spotifylle on näytetty vihreää valoa.
Se on laillinen väline kuunnella musiikkia.
Koska isot yhtiöt määräävät näin.

Tänään olin Lahdessa. Siellä oli mukavaa, vaikka jossain vaiheessa tuli pikkaisen sadetta.
Ei haitannut, sillä nautin juuri silloin muikkuja torimarkkinoilla.
Sitten puhelimeni soi. Se oli Eurooppalainen Suomi-yhdistyksen toiminnanjohtaja, joka kertoi Etelä-Suomen Sanomien toimittajan odottavan minua rekan luona.
Huomenna on pieni gallup-tyyppinen haastattelu lehdessä. Toivottavasti ESS:ää myydään Helsingin rautatieasemalla.

Eilinen iltapäivä kului Hämeenlinnassa (torimarkkinoilla) sekä Tampereella, jossa osallistuin Luonnonsuojeluliiton järjestämään paneelikeskusteluun Vanhassa kirjastotalossa.

...Lauantaina 30.5 pääsin mukaan Fritt fram-huumoriohjelmaan, mistä olen tietysti hyvin imarreltu : D


Fritt_fram_klipp.mp3





Maanantaina 1.6


1.6-09.1.jpg




1.6.-09.2.jpg
Mikael Storsjö, Micke Brunila ja kirjoittaja.


1.6-09.3.jpg

Mikael Storsjö ja Erkki Puumalainen

1.6-09.5.jpg

Aulassa ennen varsinaisen tilaisuuden alkamista.
Taustalla Piraattipuolueen edustaja vasemmalla.

1.6-09.4.jpg
Erkki Puumalainen kertoo mitä harmia on monikansallisista levy-yhtiöistä suomalaisille, niin kuluttajille kuin artisteillekin.
Eli lyhyesti sanottuna: äänilevyistä maksetaan ylihintaa kun taas artisteille ja lauluntekijöille (suomalaisillekin!) maksetaan naurettavan pieni osuus levymyynnin voitosta.