Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Marraskuu 2008



MARRASKUU 2008







Sunnuntaina 30.11 2008

Tiivis viikonloppu takana. Perjantaina oli monenlaista puuhaa, lähetin mm Tapanin joulukonserttijulisteita Kuusankoskitalolle, jonka ystävällinen henkilökunta lupasi kiinnittää julisteita sopiville seinille ympäri kaupunkia.
Tapanihan antaa joulukuussa vain yhden kaikelle yleisölle avoimen joulukonsertin, ja se tapahtuu 11.12 klo 19.00 Kuusankosken kirkossa.

Eilen illalla oli Sydämellisesti-viihdekiertueen viimeinen konsertti, Helsingin Kulttuuritalolla.
Tämä oli järjestyksessä viides kiertueen näkemistäni konserteista, enkä voi todeta muuta kuin, että meno oli mahtava.
Jälleen kerran!
Syyttääkää jääviksi jos haluatte.
Mutta ennen kuin hirveästi innostutte hyökkäämään subjektiivista mielipidettäni vastaan, käykääpä itsekin joku kerta kuuntelemssa Tapanin konserttia.
Saatatte yllättyä.
Myönteisesti yllättyneeltä vaikutti ainakin Iltalehden väki, joka KERRANKIN oli vaivautunut paikan päälle seuraaman esitystä, josta olivat kaiken maailman epämääräisten kuulo- ja huhupuheiden perusteella laatineet MURSKAAVAT LÖÖPIT.
En tiedä, missä ovat lööpimaakarit hankkinet journalistisen oppinnsa, mutta eivät he ainakaan tutkivasta journalismista välitä tuon taivaallista.
        Minulle soitti muutama päivä sitten näin maltillisesti sanottuna oudon tuntuinen hihhuli, joka kurkku kireänä ja täriesevällä äänellä suhisi hampaittensa välistä haukkunensa Tapania ja Tapanin esityksiä ainakin kahdellakymmnellä eri nimimerkillä mm Hesarin nettipalstoilla, tarkoituksenaan "tuhota miehen." Elämme aika surullista aikaa kun tällaiset hörhöt määräilevät, mitä isolevikkiset lehdet pistävät lehtiensä pääotsikoiksi.
Eräs Iltalehden toimittaja tuli eilisen Kulttuuritalon konsertin väliaikani luokseni ihmettelemään, miten hyvin Tapani laulaa ja esiintyy.
Mutta hyvänen aika, sitäthän tähän hän on tehnyt jo 40 vuotta! valoitin toimittajaa, joka ei koskaan aiemmin ollut kuullut Tapani livenä.
Välillä ihmettelen, missä todellisuudessa suomalaiset toimittajat elävät, sillä yllättävän huonosti he ovat perillä asioista, joista laativat juttunsa ja otsikkonsa.

Tänään soitti sinänsä ihan ystävällisen oloinen Iltasanomien toimittaja kysyäkseni miten eilisilta Kulttuuritalo oli sujunut.
Mitä, ettekö olleet paikalla?!! puuskahdin toimittajalle, ja kehoitin häntä soittamaan Iltalehteen.
Sieltä kun oli muutama toimittaja saapunut Kulttuuritalolle ottakseen vihdoin ja viimein selvää minkälaista miestä ovat viime aikoina jättiotsikoin ja mahdollisimman rumin kuvin murjoneet.

En minä silti koko toimittajakuntaa halua morkata.
Iltapäivälehdissäkin työskentelee useita, erittäin fiksuja, jopa välkkyjä, toimittajia, jotka tuskin ovat antaunuet alalle kaatakseen likavettä tuskin edes tuntemiensa ihmisten ylle.
Joku on vain antanut heille määräyksen toimia kuten käsketään.
Miksikö?
Siksi, että Alma-median rahassa rypevät paksumahaiset osakkeenomistajat saisivat vielä lisää rahaa, vaikkei heillä ole kunnon käyttöä edes entisilleen säästöilleen.
Irvokasta, vai kuinka? Jotta nämä onnettomat paksukaiset täyttäisivät pullottavia tilejään entisestään on toimittajien hiki hatussa ladittava sensaatiojuttuja, joiden tarkoituksena on vahingoittaa antaumuksellisesti työtä tekevien, mutta julkisuusasemansa vuoksi helposti puukotettavien kansalaisten elämää.
Toimittajat voivat sanoa puolustuksekseen: Ich bin nicht schuldig. Tein vain kuten käskettiin.

Sattumalta sain käsiini muutaman päivän vanhan Hesarin (olen sen verran pikkupalkkainen, ettei minulla ainakaan toistaiseksi ole varaa tilata mitään lehtiä itse).
Siinä Jaakko Kangosjärvi-niminen toimittaja on laatinut kolumnin, jossa ilmeisesti tavoittelee jonkinasteista sarkasmia.
Paukut vain ovat kehnot.
Hänen tarkoituksenaan on pilkata minua kahdesta asiasta: 1) että kirjoita blogia. 2)  että kirjoitan blogissani myös T. Kansasta, jonka kanssa olen tällä hetkellä tiivissääkin työsuhteessa.
Minulle ei käynyt täysin selväksi mikä tätä Kangosjärveä varsinaisesti kismittää.
Blogikulttuurihan on perustettu juuri sen vuoksi, että kuka tahansa saa vapaasti kertoilla asioistaan.
Jokainen lukee tostensa blogeja vapaaehtoisesti.
En minä ole missään vaiheessa kehoittanut Jaakko Kangosjärveä lukemaan pikku kirjoituksiani.
Omat kotisivuni ovat ulkoisesti aika vaatimattomat tekeleet, minkä jokainen sivuillani käynyt voi helposti todeta.
Mutta ei tämä minua haittaa.
Mitään sponsoreita en halua sivuilleni koska se rajoittaisi vapauttani.
Blogin pitäminen on pelkkä harrastus, ja ihan hauska sellainen.
En täysin ymmärrä Hesarin toimittajaa, joka norsunluutornistaan pilkkaa henkilöä, josta on hauskaa käyttää nettimaailman mukaantuomia mahdollisuuksia.
Hesarin toimittaja saa palkaa siteeratessaan blogiani.
Minulle riittää kun olen saanut ilmaista mielipiteeni.

Vielä on kirjoitettava sananen Tapani Kansa-Jone-Nikula-jupakasta, koska käsiini osui enempi tai vähempi vahingossa muutama päivä sitten Länsi-Savossa julkaistu kirjoitus, jossa Jone Nikula poseraa ison kuvan kera koko sivun haastattelussa. Näin Nikula: " On se hauskaa, kuinka Tapani Kansakin herää haukkumaan minua vasta Idolsin neljännellä tuotantokaudella. Pitkän uran tenhyt iskelmälaulaja on niin julkisuudenkipeä, että tarvitsee vatimatonta persoonani vetoavuksi."

Voi Jone, Jone. En haluaisi sanoa sinusta pahaa sanaa, koska uskon sinun oikeesti olevan ihan symppis kaveri, ja totta puhuen aika sexykin!
Ehkä olet vanhempiesi uramenestyksen vuoksi jäänyt lapsena vähän yksinäiseksi ja haluat nyt esiintyä SUURENA NIMENÄ, mutta mistäpä minä siitä varmuudella tietäisin.
Sen voin kuitenkin sinulle kertoa, ettei Tapani Kansa kiertohaastattelun yhteydessä antamillaan lausunnaillaan tehnyt sitä julkisuuden kipeydestä.
Kuten varmaan itsekin huomasit kyseinen iltapäivälehti oli soittanut useille artistikonkarille, jotka kaikki olivat suunnilleen samaa mieltä Tapanin kanssa, mutta jostain syystä juuri Tapanin naama nostettiin suurimpana esille.
Ymmärräthän toki, ettei Tapani itse ollut vaatimassa, että hänen nimensä ja naamansa nostettaisiin lööppiin jonkun ohimennen hoidetun kiertohaastattelun vuoksi.
Eikä julkisuudenkipeys myöskään ollut syynä siihen, että Tapani ylipäänsä ilmaisi mitään Idolsista.
Hän ei ollut aimmein seurannut koko ohjelmaa, vaikka toki ymmärän sinun kuvittelevan koko mailman pyörivän Suomen idols-sarjan ympärillä.
Ei se pyöri.
Eivät edes KAIKKI suomalaiset ole sitä katsoneet.
Juuri ennen iltapäivälehden soittoa Tapani oli täysin sattumalta katsonut sekä Suomen että Ruotsin Idols-kisan yhdessä Madeleine-tyttäremme kanssa, joka oli käymässä syyslomalla Suomessa.
Me kaikki ällistyimme hieman turhan tylyjä sanojasi.
Ja herättäköön seuraava lauseeni miten paljon ärtymystä tahansa, mutta kyllä minustakin Ruotsin idols-kilpaili ON Suomen kisaa hauskempi, viihtellisempi, tasokkaampi sekä myös –vähemmän ilkeä.
Mitä sitä kieltämään.

Ei millään pahalla silti, Jone.
Paneutuessamme täysillä johonkin hankkeeseen, joka vielä kaiken lisäksi on julkinen tapahtuma, on vain inhimmillistä erehtyä kuvittelemaan juuri meidän hankettamme MAAILMAN TÄRKEIMMÄKSI TEKELEEKSI.
Vaatii hirvesti skarppausta säilyttää suhtellisuudentajua. Salaiset suukot sinulle, Jone. Älä kerro Ellenille ; ) Keep on rockin´!   









Perjantaina 28.11 2008

Aloitetaanpa päivä pakkoruotsilla, sillä tämähän on meidän kaikkien mieleen, eikö vaan?  ; )

Eli kirje Annelta:

Hej Nina!
Jag hamnade av en händelse på din blogg och blev överraskad av att hitta en del på svenska, vilket jag förstår är ditt modersmål.
Jag flyttade till Sverige 1983 när jag precis tagit studenten och läser ibland Iltasanomat på nätet för att försöka behålla åtminstone en del av det finska språket ;)
Hoppas du skriver mer på svenska i fortsättningen också – finskan är arbetsam att läsa.
Jag håller helt och hållet med dig i det du skrev om Tito Beltran. Han fick uppenbarligen ingen rättvis rättegång.
Hälsningar Anne

Vastauksessani Annelle lupasin kirjoittaa vastaisuudessa enemmän ruotsinkielellä. Tämä osio löytyy "blogg"-sivulta. Sinne vaan kaikki treenaamaan ruotsinkielen taitojaan : D

Eräs historiaan perehtynyt henkilö on ystävällisesti toimittanut minulle tietoa esi-isistäni. Jo onhan minunkin korkea aika paneutua näihin asioihin.
Koska kiireet estävät muun filosofoinnin, liitän mukaan asiantuntijamme lähettämää tekstiä. Kas tässä.


Vuonna 1772 olivat Helleniuksen veljekset saaneet Tukholmassa kuninkaalta aatelisarvon ja nimen af Enehjelm. Samalla matkalla oli mukana myös Henrik Johan Justander, joka sai aatelisnimen Standertskjöld. Näistä ajoista alkoi af Enehjelmin ja Standertskjöldin sukujen välinen ystävyys. Jonas af Enehjelm solmi avioliiton 1782 Urjalan Honkolan kartanon tyttären Ulrika Furuhjelmin kanssa. Jo 1700-luvun lopulla af Enehjelmien veljekset olivat saaneet haltuunsa muun muassa Katisten ja Luhtialan kartanot takamaineen. Luhtiala tunnetaan myöhemmin Aulangon nimellä ja Hugo Standertskjödistä. Katisten kartanoon kuului silloisen Mäskälän muinaispitäjän Mallinkaisten takamaa-alueet, joiden omistus oli kuitenkin epäselvä. Vuonna 1802 päättyneessä isojaossa alueen todettiin kuuluvan mäskäläläisille. Everstiluutnantti Jonas af Enehjelm oli haavoittunut Kustaa III:n sodassa Puikon sillan taistelussa ja sai sen perusteella sotilaseläkettä. Eläkkeeseen vedoten hän käynnisti toimet tuon takamaa-alueen ostamiseksi itselleen ja lapsilleen perinnöksi. Alueen omistus ei kuitenkaan vielä ollut selvä, vaan hän joutui käymään oikeutta muita talollisia vastaan, jotka myös vaativat aluetta itselleen vedoten ylimuistoiseen omistukseen ja ikimuistoiseen nautintaoikeuteen. Jonas af Enehjelm kirjoittaa tuolloin vastineessaan muun muassa, että kyseisellä alueella sijaitsee kolme torppaa, joista vain yksi on asuttu.






Kuten Suomen kansa on viime päivinä tullut tietämään, Kansan konserttien välispiikit ovat nousseet maan kuumimmaksi puheenaiheeksi. Avatessani illansuussa iltapäivälehdet, en voinut muuta kuin purskahtaa nauruun lukiessani IS:n ingressin: "Kritisoitu Tapani Kansa uskoo, että turkulaiset menivät sokkiin tavatessaan eläväisen olennon."




Nyt saapui niin harvinaisen terävä ja viisas kirjoitus, että julkaisen sen kokonaisuudessaan. Vain pienen huomautuksen haluan tehdä. "Fanien" sijasta olisi ehkä parempi ja oikeutetumpaa puhua "yleisöstä." Annan puheenvuoron Soilelle:

"Rupesin analysoimaan tätä Tapanin ja hänen konserttiyleisönsä välistä suhdetta ja ällistyin, kun huomasin miten Tapsan konserttiyleisö käyttää huomattavasti määrin samanlaista tekniikkaa Tapania kohtaan kuin mitä käyttää esim. vaimojaan pahoinpitelevät miehenköriläät  tai jopa suuremmat ryhmät, jotka haluavat polkea jalkoihinsa jonkin pienemmän ja heikomman ryhmän edustajat.

Jos et aiemmin ole tutustunut käsitteeseen "härskartekniker" suosittelen sitä lämpimästi jatkoa ajatellen. Sillä tavalla noihin faneihin voi saada hiukka terveellistä välimatkaa. Kuuntelehan tätä:

Sosiaalipsykologian professori Berit Ås sanoo, että näitä tekniikoita voidaan käyttää patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa nainen määritellään objektiksi ja omistettavissa olevaksi esineeksi (omasta mielestäni tämä pätee myös fanien asenteeseen Tapania kohtaan ;-) . Tekniikoita voi käyttää joko yksittäin tai tarkoitukseen tarvittavassa yhdistelmässä.

Olen havaitsevinani ainakin kolmen tekniikan käyttöä (viidestä mahdollisesta) tässä Tapanin hommassa.

Ensinnäkin "dubbelbestraffning" – teet niin tai näin – aina sinua rangaistaan. Jos selität yleisöllesi myöhästymisesi syyn – sinua moititaan turhasta ajan hukasta. Jos taas et selittele vaan ryhdyt heti laulamaan, sinua väitetään ylpeäksi ja yleisöäsi halveksivaksi. Jos menet lavalle märässä esiintymisasussa hyvittääksesi jo menetettyä esiintymisaikaa, sinua moititaan siitä, että ensimmäinen puoliaika kuitenkin jäi lyhyemmäksi kuin tavallista. Jos taas tuhlaisit aikaa vielä vaatteiden vaihtoon ennen konsertin alkua, sinua moitittaisiin siitä, että asetat itsesi etusijalle silloinkin kun yleisö on jo joutunut odottamaan konsertin myöhästyessä. Jos sairastut, koska olet itseäsi säästämättä esiintynyt läpimärässä puvussa, sinua moititaan koska peruutettu konsertti = olet pettänyt fanisi.

Toiseksi "påförande av skuld och skam". Elikkä Tapanin viaksi laitetaan ne huonot autonrenkaat, jotka Tapanista riippumattomista syistä poksahtelevat juuri silloin, kun se vähiten sopisi.

"Förlöjligande" taas näkyy näissä välirepliikkien kritisoinnissa. Joidenkin mielestähän ne ovat yliampuvia, liian pitkiä, huonolla maulla tehtyjä, varmoja merkkejä "sairastumisesta" jne. Toisaalta niitä kuitenkin vaaditaan, joten poiskaan niitä ei voi jättää..

Ihan oikeasti olen sitä mieltä, että harva pärjäisi vuosikymmenet noissa työolosuhteissa pimahtamatta. Herkälle taiteilijasielulle tuollainen paine on tietysti vielä erityisen kova paikka.

Minusta Tapani on ottanut ihan oikeanlaisen asenteen, jos hän viis välittää noista faniensa urputuksista. Parasta olla siis vain oma itsensä. Sellaisena joko siis kelpaa – tai sitten ei. Mahdottomaan tilanteeseen joutuu vain yrittämällä olla kaikille mieliksi. Se ei nimittäin ole mahdollista juuri siksi, että ihmisten odotuksen häntä kohtaan ovat  monesti täydellisessä ristiriidassa keskenään.

Me naiset olemme viime vuosikymmenten aikana kokeneet hiukka samanlaista kohtelua: jos jäämme kotiäideiksi, meitä haukutaan siipiveikoiksi. Jos taas viemme lapsemme tarhaan – olemmekin itsekkäitä uranaisia, jotka asettavat oman parhaansa lasten parhaan edelle. "Skuld och skam" on varmasti tuttuja käsitteitä jokaiselle perheenemännälle. Ja miksei myös "förlöjligande" – onhan se täysin naurettavaa, että normaalilla älykkyydellä varustettu nainen jää kotiin lieden ja nyrkin väliin. Toisaalta on myös naurettavaa, että ICA:n kassatätinä olo muka on tärkeämpää kuin oman lapsen hoito..

Kuten huomaat, kyllä meitä ihmisiä voidaan painaa alas keinolla jos toisellakin. Viimeaikoina olen ollut huomaavinani, että Tapanin mielialahäiriötä yritetään taas vetää esiin fanien taholta ja häntä ollaan lähettämässä kotiin "lepäämään". Elikkä Tapanin avoimuutta yritetään käyttää keppihevosena häntä vastaan.

Toistankin siis itseäni sanomalla, että onneksi Tapsalla on sinunlaisesi exä, joka uskaltaa sanoa napakastikin ja puolustaa "heikompaansa" silloin kun sitä tarvitaan."


Eikä palautetta tarvinnut pitkään odottaa. Kas näin:

Aivan mahtavan hyvä tuo Soilen kirjoitus blogissasi ! :o)  Siinä on niin ajattelemisen arvoista ja täyttä asiaa. Vähän miettimistä heille jotka ovat aina ensimmäisinä arvostelemassa ja tuomitsemassa milloin mitäkin  asiaa mitä Tapani sanoo tai tekee.














Torstaina 27.11 2008

Mites nämä päivät pääsivät lipsahtamaan niin, ettei ole ollut aikaa edes heitää muutama lause blogilleen? Tänään olen kuitenkin varhain liikkeellä. Kello on nimittäin 3.41 aamulla. Eli tavallaan vielä keskiviikon jatkumoa. Palasin äsken Turusta, jonne matkasin Tapanin seurassa konserttitalolle, jossa Tapanilla oli Sydämellisesti-viihdekonsertti. Lähdön "tuoll puol jokkeen" piti tapahtua kolmelta iltapäivällä, mutta siirtyi puoli neljään ja tästä edelleen puoli viiteen. Tapani noukki minut kyytiin Tehtaankadulta, mutta ajoi jo parinsadan metrin kuluttua johonkin terävään reunaan niin, että takarengas puhkesi. Minä tietysti (käytännön ihmisenä, ja realiteetit huomioonottaen) ehdotin, että siirretään auto syrjään ratikkakiskoilta ja hankitaan välittömästi vara-auto, mutta Tapani oli sitä mieltä, että paikalle on hälytettävä huoltomiehiä jostain Pitäjänmäen huoltokonttorista. No eihän tällainen toiminut. Kului vain turhaan aikaa ja hermoja. Sitten Tapani ressu yritti pikkutakissaan ja nahkakengissään kaatosateessa, syvissä vesilätäköissä seisten vaihtaa itse puhjennut rengas ehjään. Jokin vimpeli ja työväline takaluukusta löytyi, mutta se osoittautui väärän malliseksi. Tapani soitteli takseja paikalle, koska taksikuljettajilla on kuulemma aina mukanaan kaikenlaisia työvälineitä tapaturmien sattuessa. Ei niillä ollut. Ei ainakan oikeanmallista. Tuhrattuaan tunnin ongelmansa kanssa läpimärkä miesparka lopulta tokaisi: Nyt otamme taksin Turkuun! No Justiina (eli mä) iski tietysti nyrkkiä pöytään, ainakin noin kuvannollisesti ja sanoi: Seis! Nyt tämä täti hoitaa hommat! Soitto isäkullalleni tuotti välitöntä tulosta. Isäni ajoi paikalle vanhalla Saabillaan, jolla jatkoimme matkaa.
Ylimääräisen sälän vuoksi konsertti myöhästyi varttitunnin. Mutta sellaistahan voi sattua, vaikka ei tietenkään pitäisi. Soitin Tapania säestävän huippuluokan bändipojille ja pyysin heitä viihdyttämään yleisöä kunnes illan artisti saapuu paikalle. Ja mikä oli poikien soittaessa, huippumuusikoita kun ovat kaikki!

Tapanin konsertti meni oikein hyvin, vaikka historiallista tarinointia olisi voinut olla hiukka vähemmän. Ei sen puolen, etteivätkö hänen tarinansa olisi olleet hyviä! Sitä ne nimittäin ovat! Ja extra-boonuksena saa joka kerta vielä maan ehkä parasta stand up-komiikkaa. Joskus vaan mietin, onkohan yleisöllä vastaanottoantennit asennettuina niin, että he kykenevät rennosti arvostamaan tätä stand up-komiikkapuolta. Tapani halltsee nimittäin tämänkin osaston- ja vieläpä suvereenisti. Laulupuolen mies joka tapauksessa hoiti sellaisella antaumuksella, että oksat pois!

Olen nyt nähnyt neljä Sydämellisesti-kiertueen konserttia, ja jokainen niistä on ollut vähän erilainen! Jokainen on ollut hyvä! Korviini on kuitenkin kantautunut tietoa siitä, että Tapani olisi Porin konsertissa (jota en itse ollut kuuntelemassa) heittänyt jossain välissä siinä määrin värikästä huulta, etteivät kaikki paikalle olleet osanneet sitä arvostaa. Eikä tästä voi tietenkään yleisöä moittia. Konserttiin tullaan aina tietyin odotuksin, ja jos ne odotukset eivät täyty, seuraa hämmennys, vaikka ohjelma olisi tarkkaa ottaen ollutkin ihan kelpo "taidepaukku".

....Kerron enemmän myöhemmin kunhan ensin nukun muutaman tunnin. Nyt kello on jo 4: 17 aamulla...zzzz



Entä miten konsertti meni? Käykää tutustumassa palautteeseen!  : )



Sanavalmis Soile lähetti oivallisen kirjeen. Lukekaa ja nauttikaa :  )

"Eihän edes tasavallan presidenttiin suunnata noin hirveitä paineita. Miten ihmeessä Tapanin psyyke kestää tuon hirveän prässin minkä alaisena hän on jo vuosikymmenet ollut? Ihmispoloinen..ei ihme, että aina ei kestäkään.
 
Voin hyvin kuvitella, miten rasittavaa ja hermoja repivää tuo renkaanvaihtojupakka Tehtaankadun sateessa oli. En usko, että Tapanin kanssa järkevä neuvottelu noissa tilanteissa varmaankaan sujuu.  Onneksi homma kuitenkin hoitui ihan kohtuullisesti. Mutta ihme juttu, että tuostakin ehdittiin jo kiekaista Iltapäivälehtien otsikoksi asti. Ymmärtäisin, jos lääkäri olisi myöhässä aivoleikkauksesta ja potilas vaarassa menehtyä, mutta eikö tässä ole kyseessä vain viihteestä? Kuinka ihmeessä sitä ollaan niin hevosen selässä, että vartin myöhästyminen saa kupin nurin vaikka tarkoituksena on viettää hauska ilta hyvässä seurassa?
 
Ihmisillä on ilmeisesti aivan uskomattoman suuret odotukset ja nämä "fanit" toisaalta tuovan Tapanillekin leivän, mutta toisaalta sitten myös myrkyttävät hänen elämänsä. Faneille kun ei näytä riittävän mikään. Välillä valitetaan, ettei ollut tarpeeksi välirepliikkejä – välillä niitä on liikaa. Tai ovat vääränlaisia. Voi hyväjumalasentään. Ei ihme, jos taiteilijalta aina välillä menee hermot.."
 





Sunnuntaina 23.11 2008

So tired...tulin pari tuntia sitten Tampereelta, eli Mansetownista vietettyäni siellä enempi tai vähempi surrealistisen vuorokauden. Olo oli kuin jossain Woody Allenin leffassa. Woody olisi epäilemättä ollut innoissaan näkemästään. (Ellei hän ole liian vanha ja väsynyt sellaiseen menoon. Mikä olisi sinänsä ihan inhimmllistä.)
Nyt huilailen vilkumalla toisella silmällä idolsia. Äsken katsoin Tukka auki. Hyvä proggis!

Huomasitteko muuten, että Hesarin kriitikko Lauri Meri koki Kjell Westön uusimman näytelmän vähän samaan tapaan kuin allekirjoittanut? "Tunteellisuus ja syvämietteisyys ovat näytelmässä pelkkää päälle liimattua hopeapaperia" Meri toteaa (HS 16.11 2008, s. C3). Couldn`t agree more. Ihan hyvää tekee Kjell-pojalle saada joskus vähän pyyhkeitäkin. Ruotsiksi sanottuna "har han åkt på en räkmacka livet igenom", mikä noin suunnilleen käännettynä tarkoittaa, että jätkä on elänyt pumpulissa koko ikänsä, ja sieltä vaahdon keskeltä lähetellyt etusormi ojossa neuvoja ja moraalisääntöjä muille miten näiden tulisi elää. Ja kaikki ovat aina vain taputelleet hänelle! Saatuaan Finlandia-palkinnon Kjell kehuskeli olleensa nuorena punkkari. Siis häh? Tapasin hänet ekaa kertaa parikymppisenä enkä ollut koskaan sitä ennen nähnyt ketään ikäistäni, joka yhtä paljon muistutti englantilaisen sisäoppilaitoksen ylisiistiä perhepoikaa. Noh, ottihan hän sitten pari vuotta myöhemmin permanentin tavoitellessaan jotain Jim Morrison-lookia. Se oli ilmeisesti hänen "punk-kautensa". Sori Kjell, ei millään pahalla silti. Kiva jäbä sä oot. Mutta hankkisit pliis vähän enemmän elämänkokemusta, niin jäisi turha snobbailukin vähemmälle. Eikä tarvitsisi näytellä vaatimatonta. Huono kritiikki silloin tällön kasvattaa kummasti. You´ll see. (?)






Lauantaina 22.11 2008

Luin Kari Närheen koskettavan haastattelun Ilta-Sanomissa, jossa Närhi kertoo 18-vuotiaan Tia-tyttärensä surullisesta poismenosta oman käden kautta. Jutun otsikko "Tia ei halunnut aikuiseksi kovaan maailmaan" toi pinnalle monet kipeät tunteet ja ajatukset omilta nuoruusvuosiltani. Minäkään en Tian iässä uskonut, että koskaan löytäisin paikkaani maailmassa. Toisaalta en ollut luonteenlaadultani kuitenkaan itsetuhoinen, ja siksi jäin elämään. Rakastin elämää, mutta maailman koin kylmäksi ja pelottavaksi ja ympärillä oli aivan liikaa niljakkaita, ilkeitä, pikkumaisia ja pahansuopaisia ihmisiä. Onneksi joukkoon mahtui joitakin hyviäkin yksilöitä, joiden olemassaolo toi lämpöä, aurinkoa ja hiukka toivoakin kaiken pelottavuuden keskelle. Aikuistuessa tilanne helpottuu koska saa enemmän liikkumatilaa löytää oman ystäväpiirinsä ja porukkansa. Ei ole enää sitoutunut niihin, jotka sattumalta käyvät samaa koulua tai asuvat samassa pihapiirissä. Miettiessäni minkälaisia ihmisiä ystäväni ovat yleensä olleet, löydän heistä kaikista tiettyjä yhteisiä piirteitä, vaikka he tyyppeinä ja elämäntavoiltaan saattavatkin erottua toisistaan hyvinkin paljon. Ystäväni ovat älykkäitä ja herkkiä ihmisiä, oman tiensä kulkijoita, joita elämä yleensä jossain vaiheessa on satuttanut, joskus pahastikin. Suurin osa heistä on kuitenkin osannut minua paremmin raivata tiensä maailmassa esimerkiksi luoden oman, hienon uran. Tähän minulla ei ole riittänyt kanttia. En ole havitellut korkeista asemista, koska olen ajatellut, että siinä saa vain puukkoja selkäänsä. Enkä ole kovin iskunkestävä. Vain yhdessä asiassa tiedän olevani hyvä. Uskallan puolustaa ihmistä, jota muut uhittelevat, jonka päälle muut hyökkäävät. Kun saan puolustaa muita, tunnen itseni vahvaksi.

...Tällainen yksinpuhelu tällä kertaa.: )






Torstaina 20.11 2008


soinissa.jpg

Teija Tervo lähetti pari kesää sitten Soinin Wanhoilla Päivillä ottamansa valokuvan. Nostatti mieleen kivat muistot. Kiitos Teija siitä! Vaaleahiuksinen poika on Teijan Niko-poika.

Lukijoiden palautetta:

Mukavaa, että olet lisännyt Tapanin kappaleita youtubeen!!! Toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää!!!
Itse kaipailisin Tapanin laajasta ja monipuolisesta tuotan-
nosta kappaletta Tuulia ja sitten oli semmoinen meri ja laiva aiheinen laulu, jossa oli myrskyä ja laiva upposi.
Olisikohan ollut Lorelai????
Tämä on vähän tämmöistä, kun nimeä en muista...;)))!
Olen käynyt paljon Tapanin konserteissa ja aina ne ovat olleet huippuhyviä! Arvostan Tapanin tapaa tehdä mu-
siikkia, hänellä on aina laadukkaat orkesterit soittamassa.
Tapani ei mene yli siitä mistä aita on matalin!
Mieli tekisi mennä Turun konserttiin, jos työkiireiltä ehtii..
Lukemattomat ovat ne kasetit, jotka ovat autossa mankassa puhki kuluneet, nyttemmin cd:t, kun ollaan
Tapsaa kuunneltu. Monet on juhla ja häälaulut tullut muokattua "uusin sanoin" Tapanin kappaleisiin!
Mukavaa joulun aikaa teille kaikille ja Tapanille tsemppiä
konserttikiertueelle!
Ai niin, Tapanin joulukonsertit ovat sarjassaan, ihan omassa luokassa, ne ovat "käsite"!!!


Keskiviikkona 19.11 2008


Iltalehti-19.11.2008.jpg
Huips. Pääsimme näköjään Iltalehden sivuille tänään parin vuoden takaisella kuvalla : )


Kuka pelkää Tapani Kansaa?

Haukkukaa jääviksi jos lystää, mutta pakko on sanoa tämä: Tapanin eilinen konsertti Järvenpää-talolla oli niin loistelias esitys ja show, että oksat pois! Tietysti Tapani on tarjonnut estradilla huimia elämyksiä ennenkin, mtta tämä eilinen konsertti oli....jotain sanoinkuvaamatonta! En tiedä, milloin Suomessa on viimeksi nähty konserttilavalla yhtä rohkeaa heittäytymistä – ja täydellistä onnistumista! Se ainutlaatuinen, magiaa hipova läsnäolo, herkkyys, räjähtävä energia, hersyvä huumori.....Mistä hän taikoikaan kaikki ne uskomattomat, hetkessä improvisoidut letkautukset ja huikeat ajatuslennot? Omat kykyni eivät valitettavasti riitä edes referoimaan hänen nasevien ja erittäin viihteellisten välispiikkien sisältöä. Ja kaikki mitä hän kertoi, oli minullekin, joka sentään olen istunut aika monessa hänen konsertissaan, täysi uutta! Ja ne tulkinnat! Ja konsertin koko dramaturginen rakenne...taidokasta! Ja suunnittelu tavalliseen tapaan Tapanin itsensä tekemä.
Miksi, oi miksi ei paikalla ollut televisioryhmää tai edes yhtä vaivaista videokameraa tallentamassa tuon huikean esityksen!? Myös orkesteri oli täysillä mukana luoden Tapanin johdolla sen luokan taidepaukkuja, että siinä moni itseäään kovanakin jazzmiehenä pitävä kaveri olisi kalpenut pahasti. Sori vaan, mutta tämä on totuus.

Mutta Tapanihan ei olekaan mikään valtion elättämä virkamiestaiteilija! Tapani on vailla turvaverkkoa elävä ja toimiva, rohkea ja villeihinkin repäisyihin uskaltava, omariskinen heittäytyjä, jonka konserteissa voi sattua ja tapahtua kaikenlaista. Itse olen tähän mennessä nähnyt kolme Tapanin tähänastisesta neljästä meneillään olevan kiertueen konserteista. Vain Hämeenlinnan konsertti jäi väliin. Eräs hämeenlinnalainen konsertinkävijä soitti närkästyneen puhelun, jossa vaati rahansa takaisin, koska meno oli ollut hänestä liian hurjaa. Mene ja tiedä. Hämenlinnan konsertin ensimmäinen puolisko oli kaikesta päätellen sisältänyt joitakin poikkeavia elementtejä, joista muutamat olivat närkästyneet. Makunsa jokaisella. Ei siinä mitään. Tietysti maksamme lipun hinnan takaisin, jos esitys ei miellytä. Voin kuitenkin lohduttaa, että niille, joille Tapani Kansa on liikaa, on tarjolla pitkä rivi virkamiestaiteilijoiden pelokkaan varovaisesti suunniteltuja konserttipaketteja, joissa taatusti ei tarjota yllätyksiä. Neuvoni on yksinkertainen: Ken Tapani Kansaa pelkää, jääköön kotiinsa tai varatkoon lippunsa valtion tukemiin virkamiestaiteilijoiden haukotuttavan tasapaksuihin esityksiin. Näistä on turvallista jatkaa kotiinsa viettämään omaa, tasapaksua elämäänsä. Mutta älkää sitten valittako, että elämä on tylsää. Paljon on kiinni omasta rohkeudesta, uskalluksesta ja ennakkoluulottomuudesta.
Koviako sanoja? Ehkä. Mutta ei kai omassa blogissaan sentään valehdella tarvi ? ; )


Jotta kävisi selväksi, ettei Tapani Kansa sentään ole ainoa artisti, jonka asenne meikäläistä sytyttää, liitän mukaan videopätkän. Katsokaa ja nauttikaa! Love it!
1617083-and.jpgwww.iltasanomat.fi/videot/viihde/1617083





Palautetta:

Tapsa räjäytti potin eilen Järvenpää-talon konsertissaan! Aivan fantastinen  konserttielämys ! Siinä oli kaikki se mitä loistavassa viihdekonsertissa parhainmillaan voi vaan olla.
Oli sykähdyttävän sielukkaita,herkkiä ja reippaita tulkintoja ihanista lauluista , oli mukaansatempaa ja rentoa menoa ja meininkiä, oli huumoria ja silmänpilkettä ja oli TUNNELMAA!
Tapani oli suurenmoinen ja niin oli orkesterikin!

T:Satu Järvistö

                                                        vihreäpallo.jpg

Tapani Kansan konsertti Järvenpäässä 18.11 oli suorastaan mykistävä!
Ollessani viime syksynä Tapanin juhlakonsertissa tuumin, että tästä ei
voi pistää paremmaksi... mutta mitä tekikään T.Kansa nyt ?  Järjesti
niin upean ja sävähdyttävän konserttielämyksen, että enpä ole vastaavaa
ennen kokenut.
Kiitokset Tapanille ja loistavalle orkesterille !
Terv. Paula



                                                        vihreäpallo.jpg


Hei Tapani, kiittäen tiistaisesta Järvenpään konsertista täytyy ihmetellä mistä sellainen potku ja sisäinen palo lähtee, että pystyy täyttämään koko salin sellaisella tunteella, kuin tiistaisessa konsertissasi tapahtui. Kerroit, että olet antanut itsellesi luvan olla oma itsesi esiintyessäsi ja sehän tepsi ! Konsertti oli ERILAINEN ja HYVÄ.

Tuo sisäinen palo nostettuna muutamaan potenssiin varmaan on se mikä erottaa sinut muista hyvistä taiteilijoista omaan hyvään ja kuulijan vangitsevaan kategoriaasi. Tässä kohtaa sitten erottuvat yleisöstä ne jotka pitävät tai eivät lainkaan pidä esiintymisestäsi.

Täytyy todeta, että miehelle on käynyt kuin viinille: PARANEE VANHETESSAAN; KIITOS !

Muusikot soittivat upeasti, kiitos myös heille.

Nina kirjoittaa blogissaan miksi ei TV ollut paikalla, se on todella sääli ettei niitä kiinnosta,

ei pääse kansan syvät rivit osalliseksi mahtavasta esiintymisestä ja otteesta musiikkiin.

Terveisin toisenrivin likat

Tarja ja Anja     


                                                        vihreäpallo.jpg

Kiitos aivan mahtavasta Järvenpään konsertista! Konserttisi ovat aina hyviä, mutta eilinen kyllä ylitti odotukset. Kiva oli kuulla erilaisia kappaleita eikä niitä yleensä laulettuja ja oli mahtavaa nähdä sinut noin "riehakkaalla" päällä.
Kiittäen Erika eturivistä :)


                                                        vihreäpallo.jpg

Kiitos Tapsa aivan upesta Järvenpään konsertista. älä lopeta olet Suomen parhaipia laulajia, tulkitsioita ja Järvenpään konsertti o.i huippu ja viellä pääsi taustakuoroon. Olet mahtava. Kiitos.T. Taina




Tiistaina 17.11 2008


Jami lähetti pohdinnan arvoisen ja hyviä pointteja sisältävän kirjoituksen:

Hei Nina

Jälleen kerran ajauduin lukemaan blogiasi,aiheesta idols tuomarointi.
Olen hieman erimieltä asiasta,haluan perustella.

Joku aina voittaa ja joku häviää,niin se vain on.
Onko sitten oltava kovin tylyjä niille joiden suoritus ei asianomaisiin pure,mielestäni suomessa tälläinen kuuluu formaattiin ja tekee ohjelmasta katsotun,tämän tietävät myös kaikki yrittämään tulevat.

Mutta kuitenkin pidän kaikkien kannalta reiluna että asiat sanotaan suoraan ,niin että ne menee jakeluun,jos ei ole ainesta tähdeksi, niin se on vaan niin.
Satun tuntemaan liiankin monta "kuoliaaksi laulattajaa" ystävää jotka osaavat rämpyttää kitaraa ja hoilata siihen päälle mielestään hyvinkin taitavaa laulantaa.
Koska kaikki ympärille haluavat olla " so polaid,eli kohteliaita´,ei kukaan ole näille sanonut ettei tuollaista jaksa sikakaan kuunnella kiljumatta.
Kuinka ärsyttävää sellainen onkaan,oli kissan ristiäiset tai illan istujaiset niin siellä joku mielestään viihdyttää kanssa ihmisiään,MIKSEI KUKAAN SANO että, jo riittää!

Tunnenpa erään mielestään taitavankin trubaduurin,joka hoilaa kaikki samalla nuotilla ja komppaa kitaralla säestyksen,siis aivan hirveää...
Sain sisäiset naurut,kun kuulin että hän oli kutsunut itsensä vaimonsa ystävien bileisiin,ja arvatenkin kitaralaukku selässä tämä elvis sinne lähti,olisinpa ollut kärpäsenä katossa kuulemassa kuinka tunnelma latistuu,satuin tietämään että kaverilla oli vielä paksu iskelmä laulukirja mukanaan jottei biisit lopu kesken.

Tästä syystä on tervettä sanoa suoraan niille joilla harkinta kyky pettää ettei sinusta ole tälle alalle.
Musiikki on silti kiva harrastus,mutta raja kulkee siinä onko muiden pakko siitä kärsiä.
Ei kokkikaan saa kiitosta jos laittaa pahaa ruokaa vaikka siitä itse tykkäisikin.

Thats it



Maanantaina 16.11 2008

...Sääliksi käy Jere Karalahtea uutisia katsoessa. Onhan hän tietysti tehnyt väärin käyttäessään kokainiia, mutta silti. Ei mikään mukava tilanne istua syytettynä oikeussalissa salamavalojen tulituksessa tv-kameroiden edessä. Miesparka. Heikkoudesta rangaistaan. Ja kovaa.

Helenalta saapui kirje, jota kommentoin "Vastauksessani" :

Hyvä keskusteluaihe tämä nuorten kova arvostelu. Nuoret ovat tosi herkkiä, ei näillä Idols-tuomareilla ole arvostelykykyä ja taitoa siinä, miten nuorten kanssa ollaan. Varmaan moni trauma jää elämään. Muistan miten itsekin olin herkkä arvostelulle, jotkut jutut muistan lopun ikääni, ainakin ulkonäköjutut. Yleensä opettajat olivat ennen hienotunteisia sanomisissaan, kehut muistan kuitenkin paremmin. Kuten sen kun rehtori sanoi minulle, että kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin! Se oli hyvä kannustus. Ja samoin suomenkielen open kehut kirjoittamisesta.
Muuten, miksi Marja-Leena arvostelee Maria Sidiä. Hänhän on hauska ja valloittavan valoisa ihminen! Itse tykkään Hymy... ohjelmasta. Niin, mistähän nuoret ja aikuiset oppivat toistensa arvostelemisen, no toisilta aikuisilta. Kyllä arvostelua on aikuisten parissa todella paljon. Aikuisetkin loukkaantuvat ihan siinä missä nuoret. Missä on nykyisin hienotunteisuus, onko se kadonnut? Suorasanaisuus on muuttunut ilkeilyksi ja lyömiseksi!

Vastaus: Marja-Leenan kirje, johon Helena viittaa, löytyy eilispäivän blogikirjoituksesta. Näin ne maut ja mielipiteet menevät ristiin. Kuten lukijat huomasivat, en ollut itse kovin innostunut Svenska teaternin uudesta näytelmästä. Hufvudstadsbladetissa se puolestaan sai loistavat arvostelut! Tämä nostaakin esille tärkeän seikan, joka aina tuppaa unohtumaan. Isonkin lehden julkaisema kritiikki on aina vain yhden ihmisen mielipide. Me suomalaiset, aivan kuten myös rakkaat naapurimme ruotsalaiset, suhtaudumme yliarvostavasti kriitikon mielipiteeseen. Kriitikoita pidetään jonain hemm...n yli-ihmisinä.
Joku ehkä nyt ajattelee, että samalla tavalla toimitaan kaikkialla. En tiedä. Mutta Ingmar Bergman kertoo Laterna Magica-muistelmissaan yllättyneensä siitä, miten "lungisti" ja tavallaan välinpitämättömästi saksalaiset suhtautuivat teatteriarvosteluihin. Huono arvostelu ei pelottanut pois yleisöä. Jokainen, jota teatteri ylipäänsä kiinnosti, halusi muodostaa oman mielipiteensä.

Juttelin äsken puhelimessa äitini kanssa. Lopetimme puhelun kun Tukka auki-ohjelma alkoi. Se on nimittäin äitini suosikkiohjelma. TV-kriitikot sen sijaan antoivat sarjalle murska-arvostelut. Onneksi kriitikot eivät sentään pääse määräämään mistä yleisö pitää. Sen saamme päättää itse.




Sunnuntaina 15.11 2008


Viikonvaihde vierähti Tapanin konserttikiertueen merkeissä. Voitte lukea siitä enemmän Uutiset-palstalla Tapanin kotisivuilla www.tapanikansa.fi.
Kysymyksiä? Antaa tulla vaan!  : )

Mutta huom! Hämeenlinnassa pidettävään sunnuntai-illan konserttiin en lähtenytkään mukaan. Nyt jännitän vähän, miten siellä kaikki meni. Antakaa palautetta, jos joku teistä kävi siellä!!!


                                                                vihreäpallo.jpg

Sain mukavan kirjeen koskien uusinta kirjaani:

Hej Nina! Håller just på och läser din nya bok Skandaalin käry. Den är
jätterolig, jag skrattar hela tiden! Men vilket jättejobb du har gjort, det
är ju en riktig historiebok. Har den fått recensioner? Det borde den få!
Jag är säker på att folk skulle gilla den. Det enda jag saknar är bilder,
skulle ha varit en extra krydda, men visst är den rolig som den är också.
hälsn Lena

Vastauksessani totean, että ne harvat lukijat jotka ovat kirjan löytäneet näyttävät pitäneen siitä. Lehdistössä, kuten muussakin mediassa, kirja on ohitettu vaieten. Ketään ei kiinnosta. Tuskin kukaan toimittaja on vaivautunut sitä edes lukemaan. Lehti-ihmisiä ei yksinkertaisesti tunnu kiinnostavan tutkimukseni suomalaisen julkkislehdistön ensimmäisistä vuosikymmenistä.
Lena on oikeassa todetessaan , että olen aika lailla tehnyt töitä kirjani eteen.

Vajaa kuukausi sitten ilmestynyt "Skandaalin käryä"on neljäs kirjani viiden vuoden sisällä.

                                                        
                                                                vihreäpallo.jpg

Ihana huomata, etteivät lukijat ole kokonaan hyljänneet omaa blogiani nyt kun Tapanin omat kotisivut on vihdoin saatu kunnon vauhtiin! Kiitos, ihanat lukijat, ja kiitos kirjeistänne ja kommenteistanne!! Kiitos Marja-Leenalle seuraavasta palautteesta:

Hei Nina,

luin taas blogiasi. En tietenkään pysty kommentoimaan teatteriesitystä, mutta TV-esiintymisten
perusteella Maria Sid ei ole suosikkini, ja tuota Hymy pyllyyn ohjelmaa katsoin yhden kerran
kork.  jaksoa, ei naurattanut, ohjelman nimikin on jo niin teennäinen. Saattaa olla hyväkin,
mutta kaikea ei jaksa seurata.
Hän esiintyy myös TV-mainoksessa, oliko hiuksiin liittyvä??, hänen olemuksensa kiinnittää
liikaa huomiota ja tuote jää sivuun, tulee mieleen että hän tuo vain itseään esiin, suu vie
liikaa huomiota.
Tapani on myös ottanut kantaa Jone Nikulan tyyliin kommentoida asioita, ja se on ihan oikea
kommentti, en ymmärrä itsekään tuota nuorten lyttäämistä. Huomaan itsekin kun työpaikalle tulee
nuoria lähihoitajaopiskelijoita harjoitteluun, osa jopa suoraan peruskoulun jälkeen
aloittaneita, niin osa vakituisista työntekijöistä puhuu takana, "eikö se ymmärrä mitään, miten
voi olla noin avuton,..", muljautellaan silmiä ja pyöritellään päätä. Olen itse jo yli 50 v ja
tulin tälle hoitoalalle kolme vuotta sitten ja viimeiset parikymmentä vuotta paikkakunnan
vaihdoksen vuoksi olen tehnyt pätkätöitä, eli olen mennyt moniin paikkoihin uutena
työntekijänä... silti olen yrittänyt muistaa millaista oli mennä 17-vuotiaana työpaikkaan kun
ei ymmärtänyt yhtään mitään, ja mikään kätevä ja hoksaava en ollut, ne taidot ovat kehittyneet
vuosien saatossa ja luulen että erilaiset työporukat ja -paikat ovat pitäneet havaintokyvyn
jonkinlaisessa vireessä. Myös se että oma tytär on 18 v, eikä ole mikään käytännön ihminen,
kiinnostunut kielistä, kuuntelee paljon musiikkia.. tarkoitan sitä ettei monelle noin nuorelle
ole ihan itsestään selvyys auttaa jotain vanhusta, koskea, auttaa pesuissa, saattaa tulla myös
inhoreaktiokin. Siis tuo nuorten lyttääminen on kauheaa, se jää vaivaamaan mieltä pitkäksi
aikaa ja ne ihmiset kyllä muistaa pitkään jotka silloin joskus olivat ilkeitä. Itsekin muistan
vielä enkä osaa antaa anteeksi, vaikka monet heistä ovat vanhoja. Ne ihmiset asuvat onneksi
monen sadan km päässä.

No niin, Tapanin konserttikiertue on alkanut, lähinnä Jyväskylää on tuo Suolahtisalin
konsertti. Näin sijaisena kun syksyllä työsopimukset ovat lyhyitä niin olen joutunut
odottelemaan tiedot työvuoroista, mutta joka tapauksessa silloin ilta on vapaa. Kävin Tapanin
sivuilta katsomassa kirjoituksesi, mainitsit että Suolahti 20.11 olisi tilauskonsertti mutta
sen jälkeen Tampereella meno on villiä ja vapaata. ONKO TUO SUOLAHDEN OHJELMA ERILAINEN, koska
lehdessä se mainostetaan "Tapani Kansan konsertti mielenterveysviikolla". Kiinnitin huomion
tuohon lauseeseesi Tampereen konsertin kohdalla. Oikeasti odotin ihan samaa ohjelmaa kuin
muillakin paikkakunnilla, mutta kiva olisi tietää koska lippua en ole vielä ostanut.
Ja sitten vielä, viime syksynä kävin Jyväskylässä katsomassa konsertin, siellä konsertin
jälkeen Tapani oli myyntipisteessä, kirjoitteli nimmareita jne, katsoin silloin sitä punaista R-
A-K-A-S -t-paitaa mutta en hennonnut ostaa, onkohan niitä vielä myynnissä ja muistaisitko
suurin piirtein hinnan.

Terv. Marja-Leena

Vastaus:

Suolahden konsertti on tilauskonsertti, ja siitä syystä  ohjelmisto on mukattu tilaajan toiveiden mukaan. Ohjelmisto on siin toinen kuin Kansanviihde Oy:n itse tuottamassa kymmenessä muussa Sydämellisesti-konsertissa. Sitä paitsi konsertti on jo loppuunmyyty. Jyväskylästä katsoen Tampereen konsertti lauanataina 22.11 Tampere-talossa kello 19.00 on järkevin paikka! Jyväskylästä pääsee tampereelle hyvin niin nopealla junalla kuin autollakin vihdoinkin kuntoon saadulla maantielläkin.
Muistan hyvin ne punaiset t-paidat, jotka olivat jokunen vuosi sitten myynnissä. Mutta eikö paidan malli ollut sinunkin mielestäsi vähän mälsä? Minusta ainakin kaulus nousi liian korkealle, ei näyttänyt oikein hyvältä päällä! Mikäli kuitenkin pidät t-paita-ideasta, meidän on tietenkin teetettävä lisää paitoja ja miksei muutakin oheismateriaalia. Mutta malli saa tällä kertaa olla kernaasti parempi!  Jään miettimään asiaa. Olisi hyvä saada mukaan jotain humorististakin. T. Nina





Perjantaina 14.11 2008

Eilen oli Finlandia-palkitun Kjell Westön kirjoittaman "Det hjärta man har"- näytelmän ensi-ilta Svenska Teaternissa. Ohjauksesta vastaa TV:stä tuttu näyttelijä Maria Sid.
Svenska Teaternin ensi-illat ovat aina TAPAUS. Loistavia tilaisuuksia niin sosiaalisesti kuin tietenkin näytelmällisesti. Tällä kertaa tilaisuus oli loistava valitettavasti ainoastaan sosiaalisesti. En osaa varmuudella sanoa, mikä näytelmässä oli pielessä. Juoni oli lähtökohtaisesti ihan hyvä. Pariskunta, jolla molemmilla oli takanaan 60-luvulle jäänyt tähtilaulajaura. Mies oli sittemmin siirtynyt levy-yhtiöpomoksi ja manageriksi, vaimo suunnitteli come back-kiertuetta. Pariskunnalla oli kolme lasta, joista vanhin oli 35 vuotias. Perhekokoontuminen tapahtui syntymäpäivän johdosta, mutta perheen äiti, joka edelleen eli menneisyytensä lumoissa, halusi kaiken huomion itselleen. Tämä oli ilmeisesti tavanomainen kuvio. Synttärisankari, jota esitti hurmaava lahjakkuus Nicke Lignell, pysytteli myrtsin näköisenä sivussa, kunnes purkasi äänekkäästi pettymystään vanhempiinsa ja koko maailmaan.
Tarina voisi toimia kirjana. Näytelmänä se ei...ei. Totean vain, että huh! Kuka ihmeessä keksi palkata Maria Sidin ohjaajaksi? Ja edelleen. Eikö kukaan huomannut harjoitusten edetessä, ettei hommasta tule mitään? Nyt lopputulos oli niin puuduttava, että hirvitti.
Eikä se tarinakaan, jos ihan rehellisiä ollaan, ollut kovin hääppönen. Eniten kuitenkin häiritsi (liki pystyynkuolleen hitaan tempon lisäksi) mukasyvällinen tekoviisastelu moralistisine pöyhkeilyineen.

Se ei ollut näyttelijöiden vika. Toki silti myönnän, etten henkilökohtaisesti ole koskaan ollut kovin innostunut hirmudiktatuuri Neuvostoliiton ja massamurhaaja Stalinin innokkaasta ihailijasta, näyttelijä ja laulaja Sinikka Sokasta. Tällä kertaa Sokka kuitenkin oli tavallista parempi, mutta irvokasta kyllä näytelmässä, joka ohjauksensa puolesta oli heikoimpia mitä allekirjoittanut on nähnyt vuosiin.
Det hjärta man har-esityksen lavastus oli sitä vastoin eläväinen ja hyvä. Taustalla, korokkella soittanut bändi oli myös erittäin hyvä.

Mutta tällaista taiteen tekeminen on. Ei aina voi onnistua.

                                                                                        vihreäpallo.jpg

Finlandia-palkinto on annettava Sofi Oksaselle. Ei kahta puhetta. Toivottavasti myös kirjallisuuden Nobelin ehdokkaista päättävä toimikunta oivaltaa Sofi Oksasen Puhdistuksen!


                                                                                        vihreäpallo.jpg


Eräs sukututkimukseen perehtynyt henkilö on ystävällisesti lähettänyt minulle useita, ainakin tietysti itselleni, kiinnostavia linkkejä. Kuten seuraavat:


Valokuvassa esiintyvä Ester Hougberg on isoäitini äiti.



Teknillisen korkeakoulun upean rakennuksen suunnitteli isoäitini isä, norjalainen arkkitehti Bredo Greve. Trondheimissa sijaitseva rakennus kuuluu Norjan upeimpiin, vanhoihin monumentaalisiin, julkisiin kivirakennuksiin.p

Bredo Greve oli suvereenin monipuolinen, lahjakas arkkitehti. Tässä toinen tyylinäyte 1900-luvun alusta.








Torstaina 13.11 2008

Minulta on viime aikoina kysytty muutamaan otteeseen sukutausta-asioita. Sattuman kaupalla eräs lukija on lähettänyt valaisevia linkkejä. Koska on juuri nyt vähän kiirus, en selittele enempää, mutta pistän mukaan linkin, jossa näkyy jokaiselle Helsinkiä tuntevalle tuttu talo. Rakennuttaja on esi-isäni suoraan ylenevässä polvessa. Linkistä puuttuu kuitenkin eräs olennainen tieto. Talo on ensimmäinen yksityiskäyttöön rakennettu omakotitalo Helsingissä. Palaamisiin!  : )







Keskiviikkona 12.11 2008

"Raaka tosiasia on, että tyypeistä haetaan menestyjiä". Näillä sanoilla yli nelikymppinen Idols-tuomari Jone Nikula perustelee sadistisen tylyä käytöstään nuoria laulajaehdokkaita kohtaan, jotka ovat sydän täynnä toivoa uskaltautuneet mukaan koko kansan edessä käytävään kisaan. Raaka tosiasia on myös se, että Suomessa ollaan erityisen raakoja. Miksikö? Siksi, että tällainen kuuluu suomalaiseen mentalitettiin. Mitä tylympi, murskaavampi, ilkeämpi ja julmempi, sitä "fiksumpi" ja "rehellisempi". Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki suomalaiselle "rehellisyydelle"! Ai miksikö suomalaiset voivat henkisesti niin pahoin? Jaa, en mä vaan ymmärrä, miten on mahdollista, että näin "fiksu" ja "rehellinen" kansa voi niin huonosti. Ymmärrättekö te?


                                                                                        vihreäpallo.jpg


Rakkaat lukijani ovat lähettäneet palautetta koskien ylläolevaa kirjoitustani. Eräs lukija kysyy kirjoituksensa päätteeksi: "Ja mikäs ammattimusiikkituomari Jone on ?? :))"

En tiedä Jone Nikulan pätevyydestä muuta kuin että hän joitakin vuosia sitten oli Hanoi Rocksin manageri vai oliko se fan klubin vetäjä. Kyllähän tuo tietysti antaa tiettyä pätyevyyttä, sitä en kiistä. Nina Tapio on loistava laulaja ja esiintyi upeasti myös taannoisella Tapani Kansan juhlakonserttikiertueella. Siitä kolmannesta kaverista en tiedä kovinkaan paljon, mutta hänellä lienee eniten näyttöä osaamisistaan.
Entä jos vertaisimme tilannetta Ruotsin Idolsin tuomaristoon.

Andreas Carlsson on tehnyt biisejä Westlifelle, Britney Spearsille, Def Leppardille ja Bon Joville. Carlsson on myös ollut viisi kertaa Grammy-ehdokas.
Anders Bagge on ollut keskeisesti lanseeraamassa ruotsalaista Robynia kansainvälisille markkinoille. Kuten tunnettua Robyn esiintyy Madonnan Euroopan kiertueella lämppärinä.  Bagge on tehnyt ja tuottanut musiikkia niin Madonnalle, Janet Jacksonille, Celine Dionille kuin Enrique Iglesiakselle.
Kolmas juryn jäsen Laila Bagge löysi Play-yhtyeen, joka on myynyt miljoona levyä. Hän on myös tehnyt kappaleita mm Celine Dionille.

Kaikki kolme juryn jäsentä tarjoavat napakkaa tekstiä, mutta ilkeitä he eivät ole olleet vielä kertaakaan. Ja silti Ruotsin Idols on viihteellisyydessään valovuosia Suomen vastaavasta formaatista. Miten tämä on mahdollista? Eikö juuri ilkeys ja nuorten ihmisten julkinen murskaaminen olekaan sitä parasta viihdettä?




Tiistaina 11.11 2008


Olen vähän imarreltu, että Ilta-Sanomat siteeraa blogiani. En tiennytkään tästä kunnes Ari lähetti minulle linkin! : )

(Kuva nyt on mitä on, mutta älkää siitä välittäkö. Kun kerran ei osaa olla luonnollinen kameran edessä, niin ei osaa. Minkäs tekee? Mutta miten kaulani näyttää noi kaamealta!!? Ei kai se luonnossa....?  ;)




Oioi, Matskulilta saapui pikkaisen närkästynyt viesti siitä, että olen linkittänyt hänen myspace-sivulleen, jonka lisäksi vielä poiminut mukaan valokuvan, jonka joku koulukaveri oli liittänyt hänen sivuilleen. Menköön tämä liika-innostuneen, rakkautta pursuavan sydämeni piikkiin...Toivottavasti Matsku vähän heltyisi saamastani palautteesta. Ellei, niin sittenhän minun on poistettava linkki....blääh : (

Tässä otteita palautteesta : )

Madeleine laulaa: fantastic, beautiful, marvel, mitä muuta voi sanoa.
Mutta, hänen täytyy ottaa vähän iloisempia kappaleita, niin hän pääsee korkealle.
Tervehdys yötöistä
Raija

                                        vihreäpallo.jpg

Hei Nina,

Ihan ensinmäisenä haluan kiittää Tapanin uusista hienoista sivuista . Vanhat sivutkin olivat mielestäni ihan hyvät, mutta uudistukset ovat aina mukavia.
Kävin kuuntelemassa Madeleinen MySpace-sivuilta sen hänen live-esityksensä ja todella kauniisti tyttö laulaa. Olen nyt vähän niinkuin se yksi Idols-tuomari, joka soundeista aina touhuaa, mutta on sanottava että Madeleinen äänessä on viehättävä ja makee (herkkä mutta vahva) soundi.

Myös Tapanin eilisen Huomenta Suomi-haastattelun katselin nettiTV:stä ja täytyy sanoa, että hyvin hän oli siinä edukseen. Oli energinen ja  valloittavan hymyileväinen lyhyistä yöunista ja aikaisesta aamuheräämisestä huolimatta.
Minä olen niin aamuntorkku, että puolinukuksissa räätyneenä ja naama myrtsinä olisin mumissut siinä haastattelussa  jotain epämääräistä, vaikka olisin nukkunut oikein pitkät yöunetkin ;)
Täytyy muuten sanoa Lauri Karhuvaara on hyvin sympaattisen oloinen haastattelija. Ja ihan miellyttävältä se Sanna Kiiskikin tuossa vaikutti.

T.Marja

                                        vihreäpallo.jpg



"Ihana ääni!Matsku laulaa niin hienosti. Ei ole mitään kovin helppoa
pelkän kitaran säestyksellä laulaa, mutta Matsku osaa... osaisinpa
minäkin.

Toimittajatkin näköjään  käy tiiviisti lukemassa näitä sun sivujasi ja
siteraavat sun kommentteja ja mielipiteitä asioista. Aika siistiä :)
Ei toi Iltasanomien nettisivujen kuva susta mikään paha ole. vähän on
väkinäinen/jäykkä hymy, mutta muuten on ihan hyvä kuva."







MTV3:n netti-tv:stä voi katsoa Tapani Kansan eilisen haastattelun Huomenta Suomi-ohjelmassa:


Jos ehditte, käykää myös kuuntelemassa, kuinka Matsku (Madeleine) laulaa koulussaan järjestetyssä pikkukonsertissa. Live-taltiointi siis, ja säestyksenä pelkkä kitara  www.myspace.com/madeleinekansa





Palautetta:
Kiitti  uusista Tapsan sivuista. Odotus palkittiin! :) Mukava juttu se
, että nyt voi Tapsallekkin lähettää sähköpostia ja ne videopätkät
siellä sivulla on myös kivoja.
Toivomuksena  sitten vielä  mm.semmonen, että sitten kun Tapanilla
alkaa se "Sydämellisesti"- konserttikiertue, niin sieltä
konserttikiertueen konserteista otettuja kuvia laitettaisiin sinne
kuvagalleriaan myös.

Vastaus:
Toiveesi tulee toteutumaan : )


                                        vihreäpallo.jpg

Kiitokset uusista hienoista Tapanin kotisivuista. Sivut ovat ulkoasultaan selkeät ja siistit.

Oli ihana katsella tänään Huomenta Suomesta Tapanin haastattelua, kun hän oli niin pirtsakan ( aikaisesta herätyksestä huolimatta) ja hyvinvoivan oloinen. On myös fiksun näköinen mies ikäisekseen. Charmia, tyyliä ja karismaa Tapanissa riittää.

Kiitokset myös mainioista uusista videoklipeistä ! :o)

Vastaus:
Katsottuani Netti-Tv:stä, miten reippaasti Tapani esiintyi aivan liian lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen, en voi itsekään muuta kuin ihmetellä. On hän ihmemies!


                                        vihreäpallo.jpg

Olen käynyt Tapani Kansan keikoilla 80-luvun puolestavälistä lähtien. Arvostan ja kunnioitan sitä uraa,asemaa ja osaamista, mikä Tapsalla laulajana on. Siinä on sellainen artisti, joka ei ole mennyt   muiden valmiiksi avaamia latuja, vaan on  itse ansiokkaasti raivannut omaa polkuaan. Se ei suinkaan  ole helpoin tie, mutta varmasti kylläkin musiikillisesti palkitsevin ja antoisin... niin laulajalle itselleen, kuin myös kuulijoillekkin.
Tapani on siis erittäin karismaattinen, monipuolinen ja upeaääninen ( hyvä tekniikka, laulaa puhtaasti) laulaja, mutta yhtenä hänen suuremmista valteistaan pidän hänen kykyään heittäytyä ja eläytyä esittämänsä musiikin tunnelmiin. Tapanin tulkinnat eivät ole läpilaulettua , vaan hän elää niissä tunteella mukana. Muunmuassa juuri tässä taidossa Tapani on vuosien myötä vielä vain kehittynyt lisää, vaikka tokihan hän on aina osannut lauluihinsa eläytyä, kuten blogissasi olevista videoklipeistäkin voi havaita.

Vastaus:
Puhut täyttä asiaa! Tuohon ei ole mitään lisättävää  : )




Maanantaina 10.11 2008

Tapani Kansan uudet kotisivut ovat avattu! Käykää katsomassa! Vanhat kotisivut sulkeutuvat vielä tämän illan aikana. Uusien kotisivujen osoite on www.tapanikansa.fi



Palautetta:

Paljon kiitoksia hienoista tämän päivän videoklipeistä ! :-)
Tapanihan oli tänään Huomenta Suomessa haastateltavanakin. Oli hyvä ja mukava haastattelu. Tapsa oli niin reippaana  jo aikaisin aamulla :-)
Tapani on kyllä huomattavasti hoikemmassa kunnossa mitä jokunen aika sitten.
Karppaajat olivat tyytyväisiä, kun Tapsa toi  myös heidän suosimaansa vähähiilihydraattista ruokavaliota haastattelussa esiin. karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=15&t=37290


                                                                vihreäpallo.jpg

Ihanaa työpäivän päätteeksi tunnelmoida pimeässä marraskuun iltapäivässä. Hyviä musavideoita! Kyllä sitä herkistyy, kun näkee idolinsa nuorena komeana. Upeaa laulantaa tuo häävalssi. Kyllähän Tapsassa olisi ollut ainesta vaikka oopperalaulajaksikin. - Näin aamulla Tapani Kansan tv:ssä. Aika muuttaa ihmistä, ei siitä pääse mihinkään. Toivotaan onnea ja menestystä Euroviisuihin!
Muuten, olipa hyvä, että sanoit mielipiteesi suoraan poliitikoistamme. Kyllä hekin voisivat tarkemmin miettiä sanomisiaan. Monet ovat todella kylmäkiskoista sorttia. Menepä sinä Nina mukaan politiikkaan, sopisit sinne hyvin! Saat varmaan kannatusta. Seuraavat ovat eduskuntavaalit.Tapani kertoi haastattelussa , että jos voittaa Suomen euroviisukarsinnat, niin laulaa  sen biisinsä Moskovassa venäjäksi. Italiaksi, ruotsiksi ja englanniksi olen kuullut Tapanin laulavan, mutta en vielä koskaan venäjäksi. Olisi mahtavaa kuulla sekin :-)


                                                                vihreäpallo.jpg


Ruotsinkielen harjoittelutuokio

Joskus minulle kirjoitetaan myös ruotsinkielellä, ja sehän sopii vallan mainiosti. Seuraava kirje tuli Helenalta:

Hej Nina, jag tycker om att läsa din blogg men det är en sak som gör mig tänksam. Varför skriver du fortfarande så mycket om din ex? Ni är ju väl frånskilda? Det verkar lite som om du ville dra nytta av Tapani Kansa. Jag har också undrat hur ni över huvud taget kom överens: ättling till en kommunist och ädelboren societetsflicka. Det måste ha varit en hel del ideologiska konfrontationer eller hur? (Det känns kanske alltför intimt att svara på en sådan fråga.) Sköt om dig och kom ihåg att du duger också utan Tapani Kansa.

Vastaus/svar:

Tack för brevet!
Jo, jag förstår att det hastigt sett kan verka betänkligt och rentav underligt att jag fortfarande har så mycket material om Tapani på mina hemsidor och i min blogg. Detta beror inte enbart på att Tapani hört till mina närmaste människor i  28 år, utan också på det att vår kontakt ingalunda brutits trots av vi inte längre har samma adress. I själva verket har vårt förhållande fått nya former. Jag hjälper numera Tapani aktivt i hans arbete, och lyfter lön för det. Hans arbete har m a o blivit också mitt arbete. Visserligen jobbar jag vid sidan om med helt andra saker, men samarbetet med Tapani tar rätt mycket tid i anspråk. Jag vet inte om man kan säga att jag vill dra nytta av Tapani. Nyttan är i så fall ömsesidig. Drar man nytta av den man jobbar för? Eller är det arbetsgivaren som utnyttjar arbetaren? ; ) Jag har t.ex gjort nya hemsidor åt Tapani. Kolla gärna in dem. Adressen är: www.tapanikansa.fi

Jo, det stämmer att Tapanis far haft, och har väl än idag, politiska åsikter som jag anser suspekta, för att uttrycka det lindrigt. Tapanis farföräldrar delade inte sonens uppfattningar, utan röstade faktiskt på Samlingspartiet!

Du gissar rätt i att vi, Tapani och jag, under årens lopp haft en del ideologiska konfrontationer. Men det är väl inte så farligt? Åtminstone har det blivit många intressanta diskussioner. Tapani är en självständig tänkare, tack och lov. I annat fall hade jag knappast stått ut med honom. : )

Tack för dina uppmuntrande ord. Vi behöver alla av den varan alltid nu och då.

                                                        vihreäpallo.jpg

VAUDE! :-) Tosi tyylikäät nuo Tapanin uudet sivut. Hyvää työtä olette tehneet ! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ! :D
ps.Mitähän muuten siinä sulle ruotsiksi kirjoitetussa  palautteessa oikein lukee ? Voisitko suomentaa sitä vähän, jos se  ei ole mikään salainen kirje. Mä olen niin huono tuossa ruotsinkielessä :(

Vastaus:

KIITOS!! Tapani ei ole vielä itse nähnytkään niitä! Nehän avattiin vasta tänä iltana ja satun tietämään, että Tapani on tällä hetkellä tervehtimässä Rolle-naapuriaan. Joo, voin kääntää nuo kirjeet. Ei niissä mitään salaisuuksia ole!  ; )

T. Nina






Tapani Kansa: Tässä ja nyt






Tapani Kansa: Rakastan tätä maata




Tapani Kansa: Odotan sinua niin









Tapani Kansa: Akselin ja Elinan häävalssi

Katsojien kommentteja:

"Ehkä yksi parhaista Tapsan Lauluista?"






Tapani Kansa: Sinua sinua rakastan





Lauantaina 8.11 2008

Sääli, että sinänsä älykäs kokoomuslainen kansanedustaja Hanna-Leena Hemming päästi suustaan tuon A-Talkissa ja lehdistössäkin kovasti siteeratun sammakon: Kuka tahansa voi tienata kuin Jorma Ollila. Sen lauseen avulla pystyi kiero kommunisti Paavo Arhinmäki keräämään, vailla omia ansioitaan, pisteet kotiin. Hemming on fiksu ja tehokas poliitikko, sen huomasin omakohtaisesti myös Espoon valtuustossa viime vaalikaudella (varavaltuutettuna osallistuin aika monta kertaa valtuuston istuntoihin). Hemmingillä on vain yksi, mutta sitäkin ikävämpi, rasite. Hän on hyytävän ylimielinen ja kylmä.
Ei tämä ominaisuus ole silti mikään kokoomuslainen yksinoikeus. Voin heti mainita toisenkin poliitikon, jota vaivaa sama rasite. Nimittäin Arja Alho. Hyyyytävän arrogantti sosialidemokraatti. Sen kaltaiset ihmiset pysykööt minun puolestani mahdollisimman kaukana! Kylmyys hohkaa kun heidät vain näkeekin!



Banaani kelpaa syntymäpäivälahjaksi

Seattlesta asti tuli toivomus, että kertoisin enemmän omista tekemisistänikin, niin upeita kuin nuo Tapanin videoklipit ovatkin. Ja minähän teen työtä käskettyä ; )

Aloitin aamun Myllypuron Liikuntamyllystä, josta palailin kotiin aamupäivällä. Julkiset kulkuvälineet on niin hyvin suunniteltu, että pääsen koko matkan käytännöllisesti katsoen ovelta ovelle. Liikuntamylly sijaitsee Myllypuron metroaseman välittömässä yhteydessä, ja jäädessäni pois Hakaniemen torilla, voinkin siirtyä suoraan kolmosen ratikkaan joka vie liki talonportin eteen!
Kolmosen ratikassa oli näin lauantaina tavallista enemmän vipinää, ja mikä sen hauskempaa. Vaunussa leijui voimakas alkoholin tuoksu (haju!), mutta sehän on osa suomalaista kulttuuria, eikä siinä mitään. Edessäni istui kolme iloista, arpinaamaista 50-60-vuotiasta ukkelia, joista yksi oli erityisen puheliaalla tuulella. Saimme mm kuulla, että hänellä on tänään syntymäpäivät. Vierustoveri supisi hänelle jotain, jolloin synttärisankari ilmoitti iloisesti, että kyllä hänelle banaani kelpaa syntymäpäivälahjaksi! Puheista ilmeni myös, että hän on ollut kovan tason ottelija, ilmeisesti nyrkkeilyssä. 16 ottelua oli voittanut niin ylivoimaisesti, että seuraavana päivänä oli aina mentävä varmuuden vuoksi tarkistamaan oliko vastapuoli varmasti edelleen hengissä. Kaisaniemenkadun varteen oli pystytetty valospotteja ja kameratelineitä. – Hei mitä tuolla filmataan? nyrkkeilysankari havahtui, ja veti omat johtopäätöksensä: Pornoelokuvaa varmaan! Keskellä katua!
        Rautatieasemalle vaunuun astui kaksi nuorempaa sälliä, joista toisella oli kaula täynnä tatuointeja. Hän oli erittäin ärhäkkäällä tuulella ja karjui kovaan ääneen hentorakenteiselle vaalealle toverilleen, joka kuunteli hyvin nöyrän oloisena. Nyrkkeilysankari huomasi sällit ja huusi: Terve Toni! Mitä kuuluu! -Älä jumalauta sano nimiä, karjui tatuoitu sälli, entistä vihaisempana ja ilmoitti kovaan ääneen, että he välittömästi vaihtavat vaunua koska "tässä on liikaa remmiä". Ennen kuin vaunu ehti pysäkille, luoksemme tuli lipuntarkastaja. Hentorakenteisella ei ollut lippua josta hänelle kirjoitettiin sakot. Poikien oli jäätävä vaunuun siksi aikaa. Vaunuun oli myös astunut mustapukuinen vartija, joka huomautti nyrkkeilijäsankarille: – Pullo pois! Ja totta tosiaan. Sankari oli napannut povitaskusta pullon, jota paraikaa kallisteli suuhunsa. – Älä ota pois, pistän tämän heti takaisin taskuun. Yritä ymmärtää, että minulla on tänään syntymäpäivä!
Vartija tyytyi selitykseen.
Tatuointimiehen kännykkä soi, ja puhelu käytiin kiivaaseen äänensävyyn. Lopetettuaan puhelun, tatuointimies manaili voimaanoja käyttäen puhekumppaninsa niin suureksi idiootiksi, että tekisi mieli "jättää väliin koko systeemi." Fredrikinkadulla sällit jäivät pois. Näin kuinka nahkatakkiin sonnustautunut tatuointimies harppoi pitkin askelin etenpäin vaalean hentorakeneisen kaverin jäädessä taputtamaan ratikkapysäkillä seisovaa pientä koiraa.

Poistuessani Tehtaankdulla ratikasta, käväsin leipäkaupassa ostamassa patongin. Ovella törmäsin Krista Mikkolaan, joka toivoi tervetulleeksi taidenäyttelyn avajaisiin tänään iltapäivällä. Nyt lähdenkin sinne! Palaamisiin!  : )  



PS. Kommentoikaa videoita, hyvät ihmiset!!  : D




Tapani Kansa: Akselin ja Elinan häävalssi




Tapani Kansa: Arkipäivän aarremaa
Katsojien kommentteja:

"Nätti laulu! Tapsalla on valtavasti hittejä, mutta sitten sillä on paljon tälläisiä tuntemattomanpiakin lauluja, jotka eivät varsinaisesti ole hittejä, mutta ovat kuitenkin tosi upeita ( monet niistä ovat parempia, kuin ne hittibiisit)".


"ARKIPÄIVÄN AARREMAA videosta kommenttia, että tykkään siitä laulusta, kun  siinä   sanoituksessa on sellaista ihanaa lämminhenkisyyttä. Ei ole mitään turhanpäiväistä synkistelyä, kuten esim. jossain Elämän valttikorteissa tai Viikonloppu isässä.
Olitteko muuten kertaakaan Tuttu juttu- ohjelmassa julkkisparina vastailemassa niihin Timo Koivusalon ja Joel Hallikaisen kysymyksiin ?"




Vastaus:

Emmepä olleet Tapanin kanssa koskaan yhdessä Tuttu jutussa-ohjelmassa, vaikka meidät pyydettiin jopa sarjan ihka ensimmäiseen lähetykseen! (Ja useita kertoja sen jälkeenkin.) Muistan hyvin Joel Hallikaisen kanssa käymäni keskustelun. Otin puhelun vastaan viininpunaisella seinäpuhelimella Röylän keittössä, ja Hallikainen kertoi ohjelmasta hyvin innostuneesti. Meillä oli siihen aikaan sellainen linja Tapanin kanssa, että vastasimme kielteisesti lähes kaikkiin yhteisesiintymiseen liittyviin pyyntöihin. Jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu turhan pikkumaiselta! Miksipä emme olisi voineet mennä mukaan?? Olimme Tapanin kanssa molemmat yhtä tiukkoja kannassamme. Ja kyselyitä tuli PALJON! Milloin meidät haluttiin poseeraavan Rett Butlerina ja Scarlett O `Harana iltapäivälehden viikonvaihdekansikuvassa, milloin mitäkin. Minä olin sen verran lurjus, että sanoin toimittajille usein, ettei TAPANI halua, vaikka se olikin minä joka jyrkästi vastustin. En tiedä, miksi olin niin arka. Sillä arkuudestahan siinä nimenomaan oli kyse, eikä mistään muusta.
T. Nina


"Kiitokset mukavista videoklipeistä! :) Erityisen sävähdyttävinä mainitsisin videot: Delilah, Toreador, Anniina, Särkynyt onni/Auringon lapset, rock-sikermä (Poika varjoiselta kujalta ohjelmasta), sekä Anna mun jäädä sun luo.
Haastatteluvideotkin ovat mielenkiintoisia... vaikka Tapsan ulosanti ei niissä ole ihan sitäluokkaa jos vertaa rentoihin välispiikkeihin keikoilla ja konserteissa. Paitsi siinä Luukin luontopuistoaa 80-luvun alussa kuvatussa haastattelupätkässä juttelee kyllä ihan vapautuneesti. Haastatteluympäristökin on kyllä rennompi, kun ei olla studiossa vaan ihan ulkoilmassa".










Perjantaina 7.11 2008

Mirva tiedusteli, milloin Tapanin uudet kotisivut avataan. Vastaus on: ensi viikon alussa. Eli ihan lähipäivinä!!  : D


Pakko on minunkin sanoa sanani ajankohtaisesta kähmintäskandaalista. Kuullessani Ny Tid-lehden uutisoineen ensimmäisenä valtiosihteeri Stefan Johanssonin kähmineen kännissä jotain naista, ajattelin ensimmäiseksi, että tehdäänköhän tässä kärpäsestä härkästä. Silloin en vielä tiennyt mitään olosuhteista, jossa kähmintä oli tapahtunut ja oletin kyseessä olleen jotkut kännikemut, jossa kaikki ovat enempi tai vähempi hurlumhei ja mitä tahansa voi sattua ja tapahtua.
Mutta tilannehan osoittautui aivan toisenlaiseksi. Tapahtumapaikka oli Ruotsin suurlähetystö ja Johanssonin käytös oli ollut outo, odottamaton ja vihamielinen. Johanssonin toiminta ja teko ei kerro mistään seksuaalisesta intohimosta naista kohtaan, vaan nimenomaan aggressiosta. Stefan Johansson on toiminnallaan osoittautunut kantavansa sisällään syvää vihaa koko naissukupuolta kohtaan, ja hänen olisi syytä kiiruhtaa kiireen vilkkaan psykiatrin puheille. Tervehyminen ilmiselvästi sairaalloisesta vihasta edellyttää pitkää ja raastavaakin hoitoa ja terapiaa. Hyvä, että tapahtuman silminnäkijä, Ny Tid-lehden päätoimittaja Solveig Arle nosti asian julkisuuteen! Täydet pisteet hänelle siitä!

Kerroin olleeni eilen seminaarissa, jonka puheenjohtajana toimi aina yhtä mainio Michael Franck. Jututtaessaan Hufvudstadsbladetin päätoimttajaa Hannu Olkinuoraa hän viittasi Johansson-tapaukseen ja kysyi humoristiseen tyyliinsä suunnilleen näin: "Pitäisikö tapahtuneesta vetää sellainen johtopäätös, ettei suomalaisille enää tulisi suurlähetystöjen tilaisuuksissa tarjota alkoholipitoisia juomia?"






Poika varjoiselta kujalta taltioitiin MTV:n studiossa, ja paikan päällä oli pieni yleisökin, mukana myös allekirjoittanut. Olimme tuossa vaiheessa styylanneet Tapanin kanssa vähän yli vuoden. Aika suloista aikaa, ja suloinen oli myös Tapani ; ) MTV:n konsertin kappelimestarina toimi temperamenttinen Antti Hyvärinen, ja kosketinsoittimissa oli Kari Litmanen, joka toimi useita vuosia Tapanin oman orkesterin kapellimestarina. Tämän MTV:n konsertin myötä TV-väen silmät avautuivat Litmasen lahjakkuudelle ja hänellä alkoi pitkä uraputki Mainostelevision viihdeohjelmien puitteissa.







Tapani Huomenta Suomi-ohjelmassa. Pikkaisen kalpealta näyttää mies kun piti nousta niin aikaisin ylös suoraan lähetykseen.







Särkynyt onni/ Auringon lapset

Nähdessään tämän videon näin vuosien jälkeen Tapani naurahti puvuntakilleen, joka oli näemmä käynyt liian pieneksi! "Mähän näytän melkein bodarilta", Tapani tuumaili.  : )


Katsojien kommentteja:

"Georg Malmstenin biisien tulkitsijanakin Tapsa on just loistava".







Pilvenpiirtäjät-biisi MTV:n studiolla taltioidussa konsertissa 80-luvun alkupuolella. YEEE YEE YEE! Itse pidän erittäin paljon skibaleesta, vaikkei siitä koskaan mitään hittä tullutkaan. Hyvä meno! Länkkärifiilistä! Kuin olisi kovaa laukkaa menevän hevosen selässä! (Sellaista meno on Tapanin kyydissä usein ollutkin ; )


Katsojien kommentteja:

"Pidän kovasti ja ihmettelen etten ole aikaisemmin kuullut kappaletta.
Kuulostaisi jopa siltä että voisi olla osanen jostain musikaalista tai isommasta kokonaisuudesta (näin tyylilajinsa puolesta).
Uskomattoman hieno kappale vielä huomioonottaen sen suhteellisen tuntemattomuuden. Upea eläytyminen!"


"Tässä laulussa on hyvät sanat".





Tuu, tule jo kotiin. En nyt muista miltä älppäriltä tämä kappale on. Jotenkin hellyyttävä biisi. Annoin levyn eräälle ystävättärelleni, joka kuunneltuaan sitä kutsui takaisin kotiinsa kerran jo pihalle heittämänsä miesystävän. Näin ne laulut vaikuttavat elämäämme.

Katsojien kommentteja:

"Minulle tulee tästä laulusta aina jotenkin juhannus mieleen".



Tapani Kansa Hyvät, pahat ja rumat-ohjelmassa, haastattelijana Jari Sarasvuo. Kyllä on myös Jarikin aika söpö...



Palautetta:

"Tuosta Hyvät,pahat ja rumat- haastatteluvideosta taas näkee sen,että tuollaisissa TV-studiossa olevissa haastattelutilanteissa Tapsa ei ole ihan rennoimmillaan... vaikka kyllä se ihan rauhallisen oloineen tuossa oli. Jari Sarasvuollahan oli tapana kysyä aika kiperiä kysymyksiä tuossa ohjelmassa haastateltaviltaan ( niinkuin Simo Rantalaisellakin), mutta onneks se ei tuossa nyt ainakaan mitään kovin  epämiellyttävää kysynyt (paitsi niistä ylinopeuksista)."




Tapani Kansa: Annina
Palautetta:

"Tapsan laulamana "Anniina" on kaikkein paras !"

"Anniina- video on ihastuttava. Tuo lauluhan on niitä Tapsan bravuurinumeroita. Se laulu onkin, kuin Tapsalle tehty. Sopii meinaan hyvin hänen laulettavakseen".





Tästä linkistä löydätte lisää videoklippejä: www.youtube.com/user/ninaafenehjelm




"Hauska tuo rockenroll- video. Tapsalla oli aikas mainio jalkatyöskentely sen Big hunk of love biisin aikana :o)













Torstaina 6.11 2008

Radiotoimittaja Lasse Finska haastatteli tänään Tapania konserttikiertueesta, uudesta levystä sekä Euroviisuista. Siinä ohessa tuli juteltua paljon muutakin. Katson, pystynkö linkittämään haastattelun, kunhan se on editoitu valmiiksi. Itse osallistuin tänään Mediernas framtid- eli Viestimien tulevaisuus-seminaariin, joka pidettiin Arcadan auditorioss Helsingin Toukolassa.
En tiennyt, millä bussilla tai ratikalla sinne mennään ja lähdin rautatieaseman info-pisteeseen selvittämään asiaa. Matkalla sinne näin Siv Dalin-Janssonin seisovan ratikkapysäkillä Mannerheimintiellä. Arvelin hänen olevan menossa samaan seminaariin (Arcadan osoite on Jan-Magnusson Janssonin aukio, ja Siv D-J on J-M J:n leski), ja jäin seisomaan samalle pysäkille. Dalin-Jansson nousi kutosen ratikkaan, ja minä perässä. Aika pitkän matkan ratikka kulki kunnes Dalin-Jansson astui pois, ja minä lähdin seuraamaan häntä. Lyhyen kävelyn jälkeen hän kulki kohti taloa, jonka ulkoseinällä luki suurin kirjaimin: Arcada. Bingo! Näin helppoa oli löytää perille!

        Seminaaria oli miellyttävä seurata, vaikka siinä ei ilmennyt mitään uusia asioita. Median tulevaisuus? Well. Bisnes as usual.
Seminaarin ylivoimaisesti loistavimman puheen piti ruotsalaisen Bonnier-yhtiön konserninjohtaja Jonas Bonnier. Älykäs, selkeä, rento ja täydellisen hurmaava kaveri! Kiinnostava tuttavuus oli myös Hufvudstadsbladetin uusi päätoimittaja Hannu Olkinuora, jonka vaimo on Hilkka Olkinuora. Kolmas puhuja oli professori Tom Moring. Seminaarin puheenjohtajana toimi vanha kunnon Michael Franck, ystävä vuosikymmenten takaa, joka tekee mm. yritysdokumentteja Franck Media-yhtiönsä kautta.

        





Palauttea lukijoilta:

"Kiitti, Nina! Laittamiasi videopläjäyksiä katselee ja kuuntelee
ilokseen. Ne on  hyviä!

Tykkään erityisen paljon kuunnella suomalaista musiikkia. Ekan kerran
olin Tapanin keikalla jo 17 vuotta sitten . Sen jälkeen hänen
keikoillaan on tullutkin käytyä vuosien saatossa useita kymmeniä
kertoja . Muidenkin meidän eturivin artistien keikoilla olen monasti
ollut . Paljon on loistavia laulajia Suomessa, mutta Tapanissa on
jotain erityistä taikaa. Se on aika ihmeellistä, että kun hän ihan vaan
vaikka tanssilavakeikalla astelee lavalle tyylikkäänä ja ryhdikkäänä,
niin jotenkin  jo siitä tulee heti sellainen juhlava tunnelma. Kai se
johtuu siitä valovoimasta ja lavakarismasta, joka hänestä huokuu ( sitä
lavalle saapumista tehostamaan ei tarvita edes mitään rumpujen
päristystä tai muuta hehkutusta).
Mitä enemmän olen Tapanin keikoilla käynyt, niin sitä enemmän olen
häntä alkanut arvostamaan. Tapani on niitä laulajia, jotka iän myötä
ovat kaikenaikaa kehittyneet työssään laulajana, tulkitsijana ja
esiintyjänä. Toivottavasti saammekin vielä piiitkäään nauttia monista
upeista lauluista ja esiintymistä joita hän musiikillisesta
aarrearkustaan vuodesta toiseen ammentaa".



Katsokaa, kuunnelkaa ja nauttikaa ; )


Tapani Kansa: Toreador


Kuuntelijoiden kommentteja:

"Huikean hieno! Ei ole epäilystäkään siitä ,että kuka on miesartistiemme ykkönen ! "

"Tosi komeesti Tapsa laulaa tuon Toreadorin!"

"Lainaan yhden muusikon mielipidettä, joka totesi näin, kun tuon Toreadori- videoklipin kuunteli :
"Perkeles! Kova veto! Kyllä Tapsa on sille päälle sattuessaan ylivoimaisesti Suomen paras kevyen musiikin laulaja.
Ja tossa se pöläyttää klasaripuolen heeboillekin painetta."

Näinhän se on. Ei tuohon ole paljoa lisäämistä.
Viimejoulun aikoihin olin eräässä kirkossa Tapanin joulukonsertissa. Se oli mahtava kokemus. Eräs vieressäni istunut mies totesi , että Tapani laulaa kuin oopperalaulaja , ja lisäsi vielä että hänen mielestään Tapanin upea ääni menee hukkaan iskelmälauluissa. Minä olen kyllä sitä mieltä ,että on vaan ja ainoastaan hyvä asia, että Tapani ei ole jämähtänyt minkään yhdentyylisen musiikin esittämiseen, vaan laulaa monipuolisesti , sekä klassisempaa, että  ns. viihteellisempääkin musiikkia. Tapsallahan on hyvin soinnukas ja joustava ääni, mikä taipuu erillaisten musiikkityylien tulkitsemiseen. Se  on harvinainen lahja , että omistaa sellaisen äänen ja tulkinnan taidon."




Keskiviikkona 5.11 2008

Tänään paistaa aurinko! BARACK OBAMA on Yhdysvaltain uusi presidentti! Pitkään vellonneet ristiriitaiset tunteet Pohjois-Amerikkaa kohtaan voi nyt työntää sivummalle ja vain NAUTTIA uudesta, rohkeasta käänteestä.  ...Joo joo tiedän, että maassa on niin paljon jättiongelmia, ettei niitten ratkaisemiseksi riitä edes yksi Obama. Mutta tänään on lupa uskoa parempaan ja juhlia!!  : D


Lukijapalautetta ja kommentti:

Ihana yllätys kohtasi, kun menin blogisivuillesi. Olet laittanut hienoja videoklippejä sinne ! :-D
Upea Tapsan esitys tuo Delilah, Anna mun jäädä sun luo ja Kultaniityt, yms...
Lämpimät kiitokset niistä ! :-) Olet muuten vaan aika haka kun osaat niitä videoita nettiin laittaa. Mä  nimittäin kerran kysyin yhdeltä tutultani , joka tietokoneitten kanssa on aika paljon tekemisissä, että miten  omia videoita pystyy lisäämään YouTubeen, mutta  en tajunnut hölkäsenpöläystä sen tyypin selityksistä.  Tuntui että menee aivotkin jo kohta ihan klimppiin, kun se selosti että mitä seuraavaksi pitää kirjoittaa ja mitä nappia painaa yms... Päätin sitten suosiolla unohtaa koko jutun. Mulle  saa nyt  riittää, että osaan  nettiä ja sähköpostia käyttää ;-)

Vastaus: Kiitos, kiitos kehuista, mutta tällä kertaa on myönnettävä, etten ikävä kyllä ole itse alkuunkaan haka teknisissä asioissa. Onneksi on kavereita, jotka auttavat! Itselläni minulla on Jocke-niminen tekniikan opiskelija, joka hoitaa youtube-politiikan puolestani. Minunkin osaamiset rajoittuvat netin ja sähköpostin käyttämiseen. Ja sitten osaan käyttää puhelinta ja jonkun verran ajaa autoa ; )



Tässä tulee jälleen muutama videoklippi. Ensimmäisessä Tapani Kansa esittää oman kappaleensa Hän Helsingin Stadionilla 90-luvun loppupuolella.




Otteita katsojien kommenteista:

"Mister ÄÄNI & KARISMA !"

" Hän- biisi ei ole sellanen hitti, kuin nuo kaks seuraavaa, mutta hieno laulu sekin. (Huomasin ,että Tapsa muistuttaa  hymyillessään sivuprofiililtaan hiukan Jack Nicholssonia tuossa Hän-videossa )."




Tapani Kansa: Kultaniityt
(säv. Sting, suom san. Tapani Kansa)

Onko hyvä, onko? ; )



Poimintoja katsojien kommenteista:

"Kultaniityt on lumoava biisi. Diggaan siitä kovasti. Se laulu  sopii Tapanille loistavasti. Hän osaa luoda siihen biisin  tarvittavan herkän ja levollisen tunnelman".

"Oijoi, tässä on kyllä komia kappale, ja hieno tulkinta/käännös."

"Fields of gold/Kultaniityt on ihan kuunneltava, kun Tapsa sen laulaa. Stingin alkuperäisversiosta en tykkää".


Tapani Kansa: Delilah
(taltioitu 2000-luvun alussa)

Mielipiteitä!! Mitä sanotte??



Poimintoja katsojien kommenteista:

"UPEA! Tapsa on terästä!"

"DELILAH on tosi mahtava veto. Tapsalla on kova lataus siinä ( niinkuin aina kun se tuon laulaa )."

"Delilahissanon sitä Tapsan dramaattisempaa puolta kuultavissa ja nähtävissä ( hänestä on moneksi ;o) ). Väkevää tulkintaa. Tapsalla on uljas ääni ja olemus".


Tämän päivän viimeinen videoklippi herättää vääjäämättä nostalgiset fiilikset. Tapanin haastattelu tehtiin Pohjois-Espoossa Luukin luontopuiston lenkkipolun varrella 80-luvun alkupuolella. Olimme seurustelleet vähän päälle vuoden ja kävimme lähes päivittäin lenkillä, joko Pirkkolassa tai Luukissa. Tapani kehui minun juoksevan "kuin hirvi". Hän oli ilmeisesti vähän yllättynyt hyväkuntoisuudestani ; ) Mukavasti Tapani juttelee haastattelussa, varsinkin kun tietää, mitä kaikkea hän sen jälkeen sitten on tehnyt ja toteuttanut.




Katsojien kommentteja:

"Upea dokumentinpätkä Suomen (ehkä koko maailman?) parhaasta laulajasta. Tapsa on ikisuosikkini. Synnyin 1967 ja minun on kerrottu hoilottavan Tapsan versiota "Delilah"-kappaleesta ennen kuin opin puhumaan.
Kiitos Nina! Toivon näkeväni paljon lisää ja odotan kovasti mahdollista DVD-historiikkia!"


Lisää palautetta blogin lukijoilta:

"Pakko kommentoida tuota Susanna Ruusunen juttuakin sen verran ,että  oli todella hyvä ,että ne nettiherjaajat saivat rangaistuksen. Ehkä vähän liian lievän rangaistuksen kylläkin... olisi pitänyt ainakin niiden herjaajien nimet julkaista.
En ole mikään Susanna Ruususen fani, mutta kyllä se on aika käsittämätöntä ja todella raukkamaista ,että aikuiset ihmiset anonyymeinä, nimimerkkiensä suojissa  herjaavat ja mustamaalaavat toista. Se oli hyvä että siitä rangaistiin, jospa tuo kävisi nyt varoittavana esimerkkinä , että ihmiset alkaisivat vähän miettimään mitä kirjoittelevat. Ei julkisuudenhenkilöistäkään ihan mitä tahansa roskaa saa ja voi kirjoittaa".

                                                                                                                

"Hienoja ne kaikki videot mitä Tapsasta olet  blogiisi laittanut.  Tuosta 70 - luvun videopätkästä näkee ,että Tapsa on  jo nuoresta pitäen osannut laulaa  hienosti. Vanhemmiten on sitten vaan vielä harjaantunut siitä hommassa entistäkin paremmaksi ja se on tosi hyvä se. Karismakin on vuosien myötä vahvistunut.
Tapsa on sellanene laulaja, jonka esiintymistä kelpaa aina  kuunnella ja katsella. Sillä on tyylitaju on kohdallaan pukeutumisessakin. Eli jos vaikka katsotaan noita videoita, niin  niistäki näkee sen , että  hän osaa pukeutua tilanteen mukaan.  Stadionilla laulaessaan on vähän rennompi vaatetus ( farkut ), kuin sitten taas esim. Kultaniityt, Delilah, Amado mio- videoissa on sellainen juhlavampi pukeutuminen ( se  sopii just niitten laulujen tunnelmaan).
Siinä haastattelu videossa Tapsa jutteli ihan asiaa. Vaikutti olevan vähän sellanen pohdiskelija tyyppi jo tuolloin , eikä kai se siitä ole miksikään muuttunut."


                                                                                                                









Tiistaina 4.11 2008

Illalla katsoin Ylen Teemalta vanhan kasariviihdeohjelman Hepskukkuu, ja totesin tämän kestäneen ajan patinan paremmin kuin monet muut saman ajan huumoriohjelmat. Rea Mauranen oli jo silloin ehdottomia suosikkejani! Ja Aikamiehet-kuoro esitti Maukka Perusjätkää: Säpinää! Joka muuten edusti 80-lukua parhaimmillaan. Pian sen jälkeen tulivat jupit ja aito ilo kuihtui pois. Tilalle tuli jupit, teeskentely, pinnallisuus, pahoinvointi.



Susan Ruususen nettiherjaajat ovat syytteessä. Hyvä! Toivottavasti saavat anonyymit puukottajat ja lokanheittäjät tuntuvat rangaistukset. Huomatkaa, että kirjoittajat olivat keski-ikäisiä ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Nimet ja naamat esille, jotta kaikki saavat tietää keitä he ovat!




Eilisistä videoklipeistä on tullut palautetta, ja lisää klippejä on tulossa. Toiveitakin voi esittää, kuten Outi tekeekin allaolevassa kirjeessään:

Hienoa kun olet liittänyt videopätkiä  Tapanista blogiisi ! Niitä on mukava katsella ajankuluksi nyt, kun täytyy odottaa vielä kolmisen viikkoa ennenkuin  pääsee Tapsaa ihan oikein livenä kuuntelemaan ja katselemaan konserttiin !
Jos sulla on taltioituna se Tapanin  tangokonsertti ("Päivä jolloin rakastat")Tampere-talolta, niin olisi hyvä jos pystyisit jossain vaiheessa laittamaan siitä konsertista videoklipin esim.sellaisesta laulusta, kuin " Benchon viulu" ( en muista tarkkaan oliko laulu tuon niminen, mutta ainakin, mutta siinä kerrottiin viulua soittavasta pojasta). Tuota laulua nimittäin en ole  nimittäin sen jälkeen kuullut, kun Tapani ei ole laulanut sitä  vielä ainakaan levylle ,enkä ole kuullut sitä  missään muussa  Tapanin konsertissakaan.
Ja siitä pari vuotta sitten myös Tampere-talolla olleesta   Lauri Viita- juhlakonsertista, jossa Tapani lauloi  tosi mahtavasti näitä Betonimylläri lauluja olisi  mukava saada  myös ainakin yksi videoklippi, vaikka sitten Tapanin omille kotisivuille. Esimerkiksi  sen konsertin lopussa kuullun "Alfhildin "...  tai  esim. "Rukous" ( on harvoin kuultu laulu myös ), "Kotitaival" tai "Vaeltaja".

                                                                        *


"Anna mun jäädä sun luo on  tosi kaunis laulu. Tykkään, että se on
yksi Tapanin koskettavimpia lauluja.  Onneksi Tapani laulaa sen aika
usein keikoillaan.Toivon mukaan tuo laulu kuuluu myös  marraskuun  
puolenvälin paikkeilla käynnistyvän konserttikiertueen ohjelmistoonkin."

Kiitos, Päivi, palautteesta. Terveiset Tapanille menevät perille!




Maanantaina 3.11.2008


Katsokaas tätä! Vuosi on 1971 : D

(Miksikö liitän kotisivuilleni Tapanin videoklippejä? Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin pidän edelleen erittäin paljon Tapanista laulajana ja artistina, siitäkin huolimatta, että meillä on ollut nyt peräti puolitoista kuukautta eri osoitetiedot. Toiseksi olen luvannut alkaa jälleen hoitaa hänen markkinointiasiointiin. Tämänhän teen mielelläni. Käyhän se sitäpaitsi minulta kuin leikiten, sillä markkinointi- ja pr-maailman tunnen kuin omat taskuni. Kysykää pois vaan mikäli jokin vielä jää askarruttamaan!  ; )                    




Katsojien kommentteja:

"Spede-show - DVD (osa 1) tarjoaa tämän kyseisen show'n vuodelta 1971 kokonaisuudessaan, kannattaa tsekata (ihan hyvälaatuinen kuvamateriaali). Tämän imitoinnin jälkeen Tapsa esittää pitkät hiukset hulmuten livenä "Päättyneet on päivät"-kappaleen! Klassikko".




Tapani ei muista kappaleen nimeä. Tietääkö kukaan muu?

...Ei tarvinnut odottaa pitkään, kunnes saapui täsmätietoa. Kiitos! : )

Moro! Kappale jota Tapani lauloi on suomeksi saanut nimen Menetetty Rakkaus. Levytysvuosi oli 1971. Englanninkielinen nimi on Loss Of Love. Kappale löytyy sellaselta levyltä kun Tähtisarja- 30 suosikkia. Terv. Seppo




Seuraava klippi on 90-luvulta. Markku Veijalaisen ja Pirjo Kauppisen juontaman viihdeohjelman nimi oli Ei koskaan sunnuntaisin!







Palautettakin on tullut:

Olipas mukava päätös työpäivälle, kun avasin blogisi ja katsoin Tapsan vanhoja nauhoja. Tippa tuli silmään! Erityisesti tuo RAKAS-kappaleen muistan, kun olin Ostobotnialla ja tapasin kivan lääketieteen opiskelijan, jonka kanssa seurusteltiin jonkin aikaa. Lapset lauloivat sitä pitkin kaupunkia, niin tarttuva kappale se oli. Komea tuo Tapsa oli nuorena! Charmia häenssä on nytkin.Tapsa olisi ollut Kuopiossa lauantaina, mutta kun oli omat Halloweenit. Pitää mennä joskus taas katsomaan, kun hän tulee kaupunkiin.

                                        *

Kiitti kivoista videoista tuolla blogissasi :-) Se on hauska video,
jossa Tapsa on siinä Speden ohjelmassa ja matkii Henry Theeliä ja Olavi
Virtaa :-D

En olekkaan aikaisemmin kuullut sitä laulua, jonka Tapsa siinä 1971
nauhotetulla videolla laulaa. Kaunis laulu on se.
Sen "Ei koskaan sunnuntaisin"  videopätkästä olisin arvannut Tapsan
kodiksi sen vasta ihan siitä lopusta, kun siinä näkyi seinällä se sama
kuva, kun on Betonimylläri levyn kannessakin ja siitä valkoisesta
flyygelistä olisin tunnistanut kans.


                                        *

Ihania uusia videoklippejä kotisivullasi! Kiitos niistä  :o)
Kuten joku jo kommentoikin, niin  söpön näköinen poika Tapsa on nuorena ollut ( joskin  näin jälkikäteen ajatellen tuo miesten 70-luvun  hiusmuoti ei  välttämättä ihan hirvittävästi ole minun makuuni )  Nykyään Tapsa on miehekkään charmantti  ( Uudessa Seura-lehdessäkin  hymyilee oranssin ruskeassa takissaan, niin tyylikkään komea  "äidin pikkupoika"   ).
Söpö on myös se koira joka  siinä yhdessä  Röylässä kuvatussa videoklipissä näkyi. Mikä tuon koiran nimi oli?

Koiran nimi oli Nelson.


                                        *

Tykästyin tuohon videoklippiin, jossa Tapani  matkii Olavi Virran ja Henry Theelin laulutyylejä :D Hyvä esimerkki siitä, miten Tapsa osaa ja  pystyy myös leikittelemään  äänellään.( Tuli muuten siitä videosta vaan mieleeni, että harmi kun Spede Pasasta ei enää ole. Hän sentään osasi tehdä hyviä ja hauskoja viihdeohjelmia, kun  vertaa näihin nykyisiin Big Brothereihin yms.....)
Olavi Virrasta taas tuli mieleen ,että Olin tässä juuri hiljattain Kari Tapion konsertissa, jossa hän lauloi näitä Olavi Virran tunnetuksi tekemiä lauluja. En väheksy Kari Tapiota. Hän on myös karismaattienen ja loistava laulaja, joka omaa persoonallisen ja sielukkaan äänen, mutta  kyllä ne hänen tulkintansa niistä Virran lauluista kuulosti jotenkin aika valjuilta ja pliisuilta jos vertaa Olavi Virran omiin versioihin tai Tapanin tulkintoihin.
Olin näet viime kesänä Tapanin keikalla yhdellä tanssilavalla ja niin vaikuttavan komeasti Tapsa vetäisi siellä mm. Hopeisen kuun, Tähdet meren yllä, Valkovuokot, Sydän suruja ja Poika varjoiselta kujalta, että eipä jäänyt epäselväksi, että jos Olavi Virralle pitäisi lauluääenen perusteella  nykylaulajista joku manttelinperijä nimetä ,että kenelle se  osuisi. ( Minua miellyttää vieläkin enemmän Tapanin, kuin Olavi Virran ääni. Tapanin ääni on jotenkin sellainen tunteikkaampi ja sävykkäämpi. )

Tässä vielä pari videoklippiä  samaisesta Ei koskaan sunnuntaisin-ohjelmasta. Molemmissa Tapani esittää oman kappaleensa Anna mun jäädä sun luo, alimmaisessa on mukana myös haastattelu!