Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Marraskuu 2009

Copy:

MARRASKUU 2009

Su 29.11
Katsoin dokumentin Irakissa syntyneestä, alansa vaikutusvaltaisimmista, arkkitehti Zaha Haidista.
Sanottakoon vielä varmuuden vuoksi, että hän on nainen ja arkkitehtimaailman ehdottomasti kirkkaimpia tähtiä.
Sääli, ettei meidän teknologisen kehityksen ja muotoilun huippumaassa ole yhtään hänen suunnittelemaansa rakennusta. Toivottavasti näemme pian Suomen televisiossa edes dokumenttiohjelman tästä kiehtovasta ja pitkän tien kulkeneesta, menestyneestä naisesta, joka päästää suustaan jatkuvasti hyviä neuvoja ja viisauksia sisältäviä lauseita, joita tekisi mieli kirjoittaa ylös muistutksena itselleenkin.






La 28.11

Tsunamista tulee viisi vuotta.
On hämmentävää kuulla, miten tyytyväisiä ovat nykyään tsunamialueen asukkaat.
He sanovat tsunamijälkeisen elämän olevan paljon parempaa kuin elämä ennen tsunamia.
Silloin oli sosiaalisesti levotonta.
Eri ihmisryhmät suhtautuivat toisiinsa vihamielisesti.
Elämä oli turvatonta.
Nyt kaikki ovat ystäviä ja auttavat toisiaan.
Tulevaisuuteen suhtaudutaan luottavaisesti.
Uusia esikaupunkialueita on syntynyt.
Entisillä kodittomilla ja kurjilla on nyt oma koti ja ystäviä.
Turistikeskuksista ei näy jälkeäkään tuhosta.
Kaikki on uutta ja hienoa.
Miksi tämä pöljä laji nimeltä ihminen aina tarvitsee katastrofeja ja kuolemaa tullakseen järkiinsä?






Onkohan kukaan kertonut tanskalaisille, minkälaisen kohun Sofi Oksanen sai lausunnoillaan aikaiseksi?
Kai Suomibrändin työryhmä ymmärtää käyttää kohua hyväkseen kertoakseen totuuden meistä?
Luulisi ainakin tanskalaisten olevan kiinnostuneita kuulemaan lisää suomalaisista, ja varsinkin suomalaismiehistä.






Rakastan kaamosta.
Kaamos ja pimeä on niin...mikä se on, kravlöst.
Ei ole pakko olla ulkona ja hampaat irvessä nauttia kauniista ilmasta ja auringosta.
Rannalla ja terasseilla möllöttäminen on yksinomaan tylsää.
Veneily ei kiinnosta tippaakaan ja mökkeily on suurimmaksi osaksi kaameeta.
Meillä on ollut hyvä marraskuu. Ei ole edes ollut kylmä.
Sade – mikä ihana tekosyy pysytellä sisätiloissa.
Viikko sitten olin glögijuhlissa.
Kuulin kiinnostavia tarinoita, jotka pistän mukaan seuraavaan kirjaani.
Juttelin perjantai-iltana kaksi tuntia puhelimessa tyttäreni kanssa.
Sitä ennen olin katsonut SVT 1:stä suosikkiohjelmaani, Skavlania.
Se on talkshow, jonka vieraina olivat tällä kertaa mm Mats Sundin, Unni Drougge ja Margot
Wallström.
Sundin vaikutti erittäin mukavalta kaverilta.
Unni Drougge oli oma kiehtova itsensä.
Hänen kirjansa ovat..hm, järkyttäviä, mikä pitää sisällään, että ne myös ovat järkyttävän hyviä.
Margot Walltsröm muisteli tapaamistaan Putinin kanssa.
Wallström sanoi, ettei hän eläessään ole tavannut ketään, jolla on yhtä jäätävän kylmät silmät kuin Putinilla.
Että semmonen kaveri on naapurimaan johdossa.






Ke 18.11

Bettina S. kertoo tämän päivän Hufvudstadsbladetissa, että hänen nimikko-ohjelmansa katsojaluvut ovat
pudonneet 100 000-200 000:sta 70 000:een.
Miten näin?
Siksi, että perustettiin FST5, johon Bettinan ohjelmakin siirrettiin.
Muutama päivä sitten sain tekstiviestin, jossa minua kehoitettiin äänestämään Helsingin Sanomien gallupissa FST5:n säilyttämisen puolesta.
En äänestänyt.
En nimittäin ole missään vaiheessa pitänyt järkevänä koko kanavan olemassaoloa.
FST tekee loistavia ohjelmia.
Mutta katsojaluvut ovat silti pohjamudissa.
Toista oli kun Ylen ruotsinkielisen toimituksen ohjelmat esitettiin YLE1:ssä ja YLE 2:ssa.

Hufvudstadsbladetissa oli tänään muutakin mielenkiintoista.
Kuten ilmoitus Kaj Chydeniuksen juhlakonsertista, joka pidetään 30.11 klo 19.00 G18:ssa.
Nimi G18 tulee paikan osoitteesta, joka on Yrjönkatu 18, eli Georgsgatan 18, eli G18.
Mielenkiintoani lisäsi se, että konsertissa esitetään "Stråkkvartett nr 2 tillägnad Viviva Bandler".
Eli viulukvartetto Vivica Bandlerin kunniaksi.
Tunsin Vivican hyvin.
Hän pyysi minua kirjoittamaan muistelmansa.
Tapasimme asian tiimoilta muutaman kerran mutta sanoin, etten valitettavasti voi ottaa vastaan työtä.
Olin juuri saanut ensimmäisen lapseni ja halusin keskittää kaikki ajatukseni ja tunteeni tähän ihanaan, pieneen ihmiseen.
Vivican muistelmat ilmestyivät Carita Backströmin kirjoittamina.
Kirjan nimi on Vastaanottaja tuntematon.
Vivica oli päättänyt kirjan nimestä ja rakenteesta jo ennen kuin ensimmäistäkään riviä oli pistetty paperille.
Sellainen oli Vivica Bandler.
Olen lukenut useita kertoja tuon loistavan kirjan.
Juttelisin mielelläni Kaj Chydeniuksen kanssa Vivicasta.
En tunne henkilökohtaisesti Chydeniusta vaikka olemmekin tavanneet kerran kauan aikaa sitten.
Tai oikeastaan muutaman kerran. Esimerkiksi Kaisa Korhosen läksiäisjuhlissa Lilla Teaternissa.
Ensimmäisen kerran näin Kaj Chydeniuksen livenä niinikään läksiäistunnelmissa.
Vivica Bandler oli myynyt osan Huvilakatu 1:n talosta Partekille ja järjesti isot läksiäisjuhlat.
Hän oli asunut koko elämänsä talossa.
Talon oli hankkinut hänen isänsä Erik von Frenckell.
Eli mies, joka järjesti kesäolympialaiset Helsinkiin ja jolla oli kohusuhde Tabe Slioorin kanssa.





Pe 13.11

Olen mielenkiinnolla seurannut isän oikeuksia koskevia keskusteluja viime aikoina.
Miehet ovat oivaltaneet, että lapsi on ilo ja etuoikeus, ja että elämä ilman hyvää ja tiivistä yhteyttä lapseensa on köyhä, vähän kuin mereen pudotettu lottovoittokuponki.
Isät, jotka pitävät itseään ovelina pysytellessään mahdollisimman paljon pois kotoa ja lapsien mukana tuomista velvollisuuksista ovat paitsi häiriintyneitä myös tyhmiä, ja usein tämä tyhmyys perustuu tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen.
Ja tietysti vaikeaan asennevammaan.
Voi sitä todeta, että tuollaiset isät ovat asennevammaisuudessaan käytännössä sielultaan sairaita.
Ei siis mikään ihme, että miehet voivat niin usein huonosti ja ryhtyvät kaiken maailman sekopäisiin tekoihin, joista seuraa vain lisää surkeutta ja vaikeutta.
Ei ainoastaan miehille itselleen, vaan myös heidän lähimmäisilleen.
Viittaan muun muassa hänen mahdolliseen elämänkumppaniinsa ja lapsiin.
Nostan hattua miehille, jotka ovat oivaltaneet isyytensä ja lapsiensa arvon.
Kyse on arvosta, joka pysyy ja vain lisääntyy.
Mikä muu tässä maailmassa on yhtä kestävää?





To 12.11

Nämä tiedot äkkiä kalenteriin. Ke 25.11 klo 22.50 lähetetään Ylen suomenkielisellä kanavalla uusintana Imbi Pajun dokumentti Torjutut muistot, joka kertoo, minkälaista oli elää Eestissä Neuvostovallan aikana.
Tietysti olisi suositeltavaa, että varsikin kaikki stalinistit, entisetkin, katsoisivat sen koska he usein perustelevat Stalinin palvontaansa sillä, etteivät tienneet mitään.
Ja nämä "hyödylliset idiootot" pitivät itseään erityisen tiedostavina ja fiksuina...
Ilouutisena voi kertoa, että Torjutut muistot lähetetään lisäksi myös torstaina 29.11 klo 17.50!
Eli kaikki katsomaan ja ihmettelemään, minkälaista oli naapurissa sillä aikaan kun me rakensimme vapaassa maassa hyvinvointivaltiota.
Imbi Paju, johon tutustuin jokin aika sitten ja jonka oletin mukavaksi ihmiseksi mutta joka osoittautui vielä ihanemmaksi kuin mitä edes uskalsin odottaa, on tehnyt uudenkin dokumentin, joka sekin on nähtävissä marraskuun lopulla.
Nimittäin marraskuun 30.päivänä, eli sinä päivämääränä, jona Neuvostoliitto alkoi pudottaa pommeja Suomeen tuhoten rakennuksia, koteja ja ihmisiä.
Dokumentin nimi on Suomenlahden sisaret, ja nähtyäni sen jo ennakkoon, voi vakuuttaa kyseessä olevan jälleen kerran loistava työ! Max jakobson, joka niinikään näki filmin viikko, pari sitten halasi Imbiä ja sanoi: – Tämä oli elokuva minun nuoruudestani!
Ohjelma esitetään FST5:n kanavalla, ja siinä puhutaan niin suomea, ruotsia kuin eestiä.
Dokumentissa on suomenkielinen tekstitys.
Niin, ja sitten vielä kellonaika.
Suomenlahden sisaret 30.11 klo 21.50.
Uusinta 5.12 klo 14.25.






Ma 9.11

Sääliksi käy torniolaista 8-vuotiasta tyttöä, joka kuoli sikainfluenssaan, ja erityisen sääliksi käy hänen vanhempiaan.
Säälin myös lääkäriä, joka tuntia ennen tytön menehtymistä oli vakuuttanut vanhemmille, ettei tyttöä ole syytä ottaa hoitoon koska tämä ei ollut riskipotilas.
Mieleeni tulee Tapio Rautavaara, joka liukastui uimahallissa lyöden pahasti päänsä.
Laulaja meni lääkärille valittamaan kipua ja sekavuustuntemuksiaan. – Ei sinulla ole mitään hätää, menet kotiin lepäämään, sanoi lääkäri.
Seuraavana yönä Rautavaara menehtyi kaatumisestaan saamiinsa vammoihin.
Lehdet tekivät aiheesta suuria skandaalijuttuja ja kaikki olivat närkästyneitä lääkärille, joka ei kestänyt syytöksiä, vaan teki itsemurhan.
Näin menehtyi kaksi miestä yhden sijasta.
Tapahtuiko oikeus?
Tosin on mahdollista, että lääkäriä painoi elämä muutenkin.
Tästä emme saa luultavasti koskaan tietoa, sillä lähiomaiset ovat yleensä hyvin vaiteliaita taustoista.
On niin helppo syyttää yhtä tahoa itsemurhasta.
Yleensä lähiomaiseille on eräänlainen helpotus saada tapahtuneelle syntipukki ihan vain säilyttääkseen omat kasvonsa.
Niin tai näin.
Lehtien syytökset olivat murskaavia jo valmiiksi omantunnon tuskissaan kiemurtelevalle lääkäriparalle.
Ei kai hän sentään voinut hetkeäkään aavistaa edessä olevan viimeisiä tuntejaan elävä ihminen?
Media ei ole joka tapauksessa koskaan syyllinen, eihän.






La 7.11

Tulin juuri kotiin ja väänsin heti ensimmäisenä (tottakai) radiosta Radio Vegan ja suosikkiohjelmani Fritt fram päälle.
Fritt fram med Staffan och Stefan-ohjelman vakiokuuntelijat tietävät tästä, että kello on vähän yli kolme iltapäivällä.
Matkustin keskustasta 3T-ratikalla, joka jälleen kerran oli seikkailu.
Tällä kerralla vaunussa piti jöötä porukka ritariasuihin ja muihin hauskoihin naamiaisasuihin pukeutuneet nuormiehet.
Miekat heilahtelivat tungoksessa vaarallisen näköisesti, mutta varsinaista vaaraa ei ollut ainakaan miekkojen suhteen sillä nämä olivat muovia.
Nuormiehet eivät olleet itse asiassa kovinkaan nuoria, luultavasti pikkaisen alle 30-vuotiaita. (12-vuotiaana pidin 18-vuotiaita vanhoina, elämänkokeneina setinä ja täteinä).
Miehet olivat tottakai ottaneet miestä väkevämpää ja itsetunto oli sen vuoksi voimakkaasti koholla ja asenne muutenkin ulospäinsuuntautunut.
Tässä välissä on huomautettava, että Stefan kertooi juuri radiossa aiheeseen sopivan vitsin.
Montako hankenilaista tarvitaan vaihtamaan hehkulamppua?
Kaksi.
Toinen piti drinkkejä sillä aikaa kun toinen soittaa isälle.
Hankenilaiset ovat vapaata riistaa vitseille ja yleiselle naureskelulle varsinkin nyt kun Hankenin webbisivuilla on kirjoitettu rumasti Lucia-ehdokkaista.




Su 1.11

Viikko hurahti, ja sisälsihän se aika paljon kaikenlaista, mikä sinänsä ei ole tarpeen, eikä välttämättä edes hyve.
Eilen oli pitkä puhelu Aija Kauppisen kanssa, joka ensimmäisenä Suomessa opetti Dancehall reggaeta.
Ja sillä ihan ensimmäisellä tanssikurssilla olin minäkin, ja tästä on kauan aikaa.
Se oli sitä paitsi suunnilleen ensimmäinen tanssikurssi koko elämässäni.
Aija oli käynyt Jamaikalla, jossa tanssityyli oli juuri silloin kehitetty.
Ja sitten hän tuli Suomeen ja opetti liikkeet saman tien meille!
Pikkuhiljaa, kuukausien ja vuosien mittaan, vyätärö- ja selkäpyörähdykset tulivat tutuiksi myös Music TV:n katsojille.
Nykyäänhän nämä ovat jo aikoja sitten tulleet normiliikkeiksi, joita kaikki (jotka osaavat!) tekevät.

Eräänä iltana olin kuuntelemassa Mikael Enckelliä, joka kertoi uusimmasta kirjastaan Om konsten att älska skriften.
Kirja on kokoelma naiskirjailijoita käsitteleviä esseitä (=kirjoituksia).
Näistä kirjailijoista mainitsen tietysti ensimmäisenä Helen af Enehjelmin.
Muita kirjassa esiintyviä naiskirjailijoita ovat esim George Eliot ja Heidi Parland.  
Tilaisuus oli miellyttävä ja mielenkiintoinen.
Läsnä oli muun muassa Pamela Brandt, joka luki Mikael Enckelin kirjasta otteen, joka käsitteli Helen af Enehjelmiä.

Jotta sukulaissuhteet tulevat selväksi sanottakoon, että Pamela Enckell on Mikael Enckellin siskopuoli.
Heidi Parland taas on Mikael Enckellin äiti ja omaa sukuaan Runeberg.
Heidi Parlandin sukunimi johtuu siitä, että hän Mikaelin isän Rabbe Enckellin jälkeen oli naimisissa kirjailija Oscar Parlandin kanssa.
Pamela on puolestaan ollut jo 30 vuotta naimisissa Christian Brandtin kanssa, joka on hänkin aivan suvereeni tyyppi ja ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa. Tähän palaan myöhemmin! ; )

Virallisen ohjelman loputtua tuli juteltua kaikenlaista ja ilmeni, että Mikael Enckell oli (pienenä poikana) asunut sodana aikana sukukartanossamme.  
Sodan aikanahan suuri osa kaupungeissa asuvista siviileistä lähti maaseudulle.
Kysyin Enckelliltä, oliko hän siellä samaan aikaan kuin Sigrid Schaumann (kyllä, juuri hän, taidemaalari ja Eugen Schaumannin sisar). Enckellin kasvot levisivät hymyyn hänen vastatessaan: – Kyllä vaan! Siggan oli myös siellä!
Sigrid Schaumannilla oli tytär, jonka nimi oli Elisabeth Wolff.
Heistä kahdesta on paljon hauskoja tarinota, mutta jätän ne kirjaani varten ; )

Tänään katsoin Yle Areenalta (eli netin kautta) lauantai-iltaisin tulevaa suosikkiohjelmaani, Ihmisten puolue.
Tämän IHANAN viihdesarjan on tuottanut Filmiteollisuus, joka niinikään on uuden Miitta-täti ohjelman takana.
Kiinnostavaa nähdä, minkälaisia reaktioita Miitta-täti herättää.
Miitta-täti esiintyy ohjelmassa mm terapeuttina, mutta itse asiassa psykoanalyysista kiinnostuneet voivat tehdä aika paljon johtopäätöksiä Miitta Sorvalista ja tämän elämänpiiristä.