Luonto ja eläimet - Nina af Enehjelm

Hait ovat keskeinen osa merten ekologista kokonaisuutta, jopa korallien olemassaolo on riippuvainen haikaloista. Haikalojen vähentyessä, vähentyvät valtamerien korallitkin. Korallien hävitessä häviää samalla suuri osa meren pienkaloista. Meren hyvinvoinnin kannalta on siis äärimmäisen tärkeää suojella juuri haikaloja.

Joku tietämätön yksilö saattaa ajatella, ettei haittaa mitään että hait häviävät koska ne ovat muka niin vaarallisia ihmisille. Tämä on naurettava harhaluulo, jonka syntymiseen on vaikuttanut keskeisesti Steven Spielbergin fantasiaelokuva Tappajahai. Myös Renny Harlin teki oman lapsellisen versionsa elokuvasta, jossa haikalaa tappaa ihmisiä (Deep blue sea).

Todellisuudessa hait eivät ole kiinnostuneita ihmisistä ja onkin erittäin harvinaista, että hai hyökkää ihmisen kimppuun. Vielä harvinaisempaa on tulla hain tappamaksi. Nuori haikala voi joskus vahingossa haavoittaa ihmistä erehtyessään luulemaan tätä hylkeeksi tai joksikin omituiseksi kalalajiksi.

Vastaukset löytyvät sukeltaja ja valokuvaaja Rob Stewartin ohjaamassa, vuonna 2006 valmistuneenssa Sharkwater-dokumenttielokuvassa, joka viime kuussa (toukokuussa 2008) julkaistiin myös DVD:nä. Seuratessaan haikalojen elämää Stewart pääsi sattumalta todistamaan myös haikalojen salametsästyksen laajuuden ja hirvittävyyden.

Haikalat pyydystetään, ja kalalta leikataan irti evä, jonka jälkeen kaiken ymmärryksen ylittäviä tuskia kärsivä rampa kala heitetään ELÄVÄNÄ takaisin mereen, jossa se vajoaa merenpohjaan siellä hitaasti menehtyen. (Miltä se tuntuu? Kuvittele, että sinulta leikataan nenä ja jalat pois. Ilman puudutusta, ilman jälkihoitoa)

Miksi haikalojen julmaa pyydystämistä sitten harjoitetaan niin laajasti? Miksi limainen, mitättömän makuinen hainevänkeitto on niin suosittu aasialaisessa keittiössä? (Tiedän mistä puhun, sillä olen itsekin maistanut tuota keittoa joskus 80-luvulla Japanissa, jolloin en vielä tiennyt mitään julmasta kalastusmnetelmästä. Voin vakuuttaa, ettei keitto todellakaan ole minkään makuinen.)

Haineväänkeitto tuli suosituksi Aasiassa taikauskoisten aasialaismiesen kuvitellessa saavansa hain voimia lipittäessään hain eväästä tehtyä keittoa. (!!) Osaatteko kuvitella näyn, jossa keski-ikäiset, huonokuntoiset, möhömahaiset rumat äijänköriläät ryystäävät tuon jalon eläimen jäänteitä ja luulevat sen kautta saavan takaisin nuoruuttaan. Uskomus on yhtä järjetön ja vastenmieleinen kuin meilläpäin vallitseva harhaluulo, että karhunluu toisi ihmevoimia rähjäisille ikäukoille. Menisivät mokomat lenkille ja söisivät purjokeittoa mikäli toivovat itselleen parempaa kuntoa ja enemmän voimia! Jättäisivät haikalat (ja karhut) rauhaan!

Jokainen, joka edes pienimmissä määrin haluaa ottaa kantaa ja samalla myös kantaa vastuuta merien ja kalojen hyvinvoinnista ymmärtää, että tarvitaan pikaisesti sääntöjä, joilla voidaan tuntuvasti rajoittaa haiden eväkalastuksen lisääntymistä tai estää se kokonaan.

"Suomalaisen eläinsuojelutyön pioneerin, Anja Eerikäisen tunsin jo pikkutytöstä saakka. Kotini on aina ollut eläimiin positiivisen neutraalisti suhtautuva, mutta lemmikkejä meillä ei lapsuudessani akvaariota lukuunottamatta ollut. 18-vuotiaana "keltanokkana" Anja otti minut kesäksi Turun kaupungin ylläpitämään eläinhoitolaan töihin. (Turkuunhanon Suomen ensimmäinen kunnallinen eläinhoitola perustettu ja tänäkin päivänä Turku on ainoa kaupunki, jolla on palkattu eläinsuojeluvalvoja)

Suurimmasta osasta esimerkiksi luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta olen Anjalta aikoinaan oppinut. Keltanokka pääsi heti kättelyssä hoitamaan maakotkaa, erilaisia haukkoja, huuhkajia, pöllöjä, kaikkia luonnon pikkunisäkkäitä ja niiden poikasia, sekä perinteisiä lemmikkieläimiä koirista pikkuruisiin hiiriin. Silloin 15 vuotta sitten vuosittainen hoitolan kautta kulkeva eläinmäärä oli aika lailla sama kuin tänäkin päivää: koiria 250-300, kesykissoja 300, villikissoja 300, pikkulemmikkejä muutamia kymmeniä ja luonnonvaraisia eläimiä 500-600. Hoitolan portilla käytiin omistajien kanssa koviakin kädenvääntöjä eläinten asiallisesta hoidosta, poliisien paikalle soittaminen ei ollut mitenkään harvinaista ja aamujen "hupia" oli se, kun Anja soitti puhelinvastaajan nauhalta yön aikana tulleita tappouhkauksia.

Mikäli soittaja eläinsuojeluilmoitusta tehdessään antoi vähääkään ymmärtää, että tarkastuskohteessa saattaisi tulla hankaluuksia, mukaan otettiin aina poliisipartio. Yleisestikin, sanalliseen sotaan ja suunsoittoon oli/on turha ryhtyä, se ei yleensä johda ainakaan toivottuun lopputulokseen vaan provosoi vastapuolta. Mikäli tilanne näytti vähääkään ongelmalliselta talon väen puolelta, oli parempi poistua paikalta ja hoitaa asia loppuun poliisipartion kanssa. Entisajan puhtaasti alkoholia nauttineet päihdekäyttäjät ovat vähentyneet ja tilalle tulleet sekakäyttäjät ja narkomaanit, joiden kanssa on tosissaan syytä olla varuillaan. Myös mielenterveysongelmaisten määrä on kasvanut.

Hyvä pokerinaaman pito on valvojalle kullanarvoinen; tarkastukselle lähtiessä ei juuri koskaan tiedä, mitä oven sisäpuolella odottaa. Asunnon haltija saattaa tulla avaamaan oven ilkosen alasti, eikä aiokaan pukeutua, kättä pidemmät lyömäväineet saattavat heilua, huorittelu, haistattelu ja päin sylkeminen ovat tavallisia reaktioita, eikä monikaan asunto ole suoraan Avotakan sisustus- ja siisteyssivuilta vaan ulosteen, virtsan ja mädän löyhkä saattaa tulvahtaa sieraimiin jo postiluukusta. Ja pokerin on pidettävä!

Eläinhoitolan kautta kulkeva eläinmäärä ei vuosien aikana ole muuttunut juurikaan yhtään; sekä hyvä, että huono asia. Löytöelänten talteenottolain tultua voimaan Turku vastaanottaa kotikunnan lisäksi 17 ympäristökunnan löytöeläimet ja luonnonvaraisia eläimiä kauempaakin. Koirista lähes 90% on puhtaasti karkulaisia jotka noudetaan takaisin kotiinsa parin vuorokauden sisällä. Loput muutama kymmen ovat joko eri syistä huostaanotettuja tai hylättyjä joista terveille ja suurin piirtein ongelmattomille löytyy uusi koti. Vanhojen, sairaiden tai jo hoitola-aikana ongelmallisten koirien osoite on taivaskoti. Hylätty koira on usein keskikokoinen tai suuri nuori sekarotuinen uroskoira, joka on suloisen pentuvaiheensa jo ohittanut ja josta on alkanut olemaan "vaivaa". Viitseliäisyyden puutteessa se mieluummin sitten hylätään.

Kissojen osa oli ja on edelleen surkea: kissoja saa ilmaiseksi sanomalehdissä, netissä ja kaupan seinällä. Niitä luovutetaan "luovutusikäisinä" mikä tarkoittaa 12 viikkoa EIKÄ 8 viikkoa. Edellisen kesän pennut lentävät ovesta ulos seuraavana keväänä, kun sukukypsyys koittaa ja kissa pitäisi leikkuuttaa mikä maksaa rahaa. Keväällä puhelin soi myös tiuhemmin, kun kissasta on päästävä eroon milloin oman tai kumppanin allergian vuoksi, matkustelun vuoksi, nurkkiin merkkailun vuoksi ja melkein minkä tahansa syn vuoksi. Kun sitten soittajalle kerrot, ettei eläinhoitola ole kaatopaikka, soittajan on itse kannettava vastuu hankkimastaan eläimestä tai vietävä se lopetettavaksi, saat joko haistattelua, luurin korvaan, toteamuksen ettet välitä eläimistä ollenkaan tai tiedon siitä että soittaja sitten heittää ne parvekkeelta alas.

Vuosittaisista 300 kesykissasta alkuperäiseen kotiinsa palaa noin 60 kissaa, loput jäävät uudelleensijoitettaviksi tai kuten koirienkin kohdalla, vanhat, sairaat ja ongelmalliset lähtevät taivaaseen. Selkeästi villeinä tulevat kolmisensataa kissaa lähtevät suoraan taivaaseen, niiden vankeudessapitäminen ei ole kenenkään etujen mukaista.

Pikkulemmikkejä tulee hiiristä kaneihin ja matelijoihin saakka, eniten ehkä kaneja joita kesäaikaan saattaa olla lähemmäs kymmenenkin samanaikaisesti. Karanneita kaneja omistajat kyselevät harmittavan vähän, lähes kaikki kuitenkin ovat puhtaita, hyvin ruokittuja ja kesyjä, selkeästi hoidettuja lemmikkejä. Niitä lähtee ajoittain uusiin koteihin ja monet niistä elävät hoitolassa pitkäänkin, ellei todella akuutti tilanpuute iske.

Luonnonvaraisista Turku vastaanottaa oikeastaan lähes kaikki apua tarvitsevat. Hirven- ja peuranvasat eivät ole olleet ollenkaan harvinaisia, petolintuja tulee kauempaakin koska meillä on tieto, taito ja olosuhteet hoitaa niitä ja pikkunisäkkäitä ja niiden poikasia tulee satoja vuodessa. Määrä on huolestuttavasti kasvamassa, koska ihminen lienee niin vieraantunut luonnosta, että jokavuotisesta "jätä poikaset rauhaan"-toitotuksesta huolimatta ihmisellä on kauhea tarve ottaa kiinni ja "pelastaa" kaikki mahdollinen. Kuitenkin vankeudessa esim. rusakonpoikasista vähintään 80% menehtyy hoidosta huolimatta -stressiin!!! Ja peuranvasoja kannetaan "orpoina" olkapäällä kesämökin pihaan koko kulmakunnan ihmeteltäväksi ja ihmetellään kun kysytään, näkyikö emoa kuolleena jossain. -Ei näkynyt kuolleena mutta ei elävänäkään. -No eipä kai, kun vasan ONKIN tarkoitus nukkua paikoillaan kun emä laiduntaa hieman kauempana. Ja vahinko on jo tapahtunut, eli vasa tuoksuu ihmiselle ja ihmisen hoidossa se kesyyntyy, eikä tule koskaan selviämään 100% itsenäisesti luonnossa.

Aikuisia apua tarvitsevia luonnonvaraisia hoidetaan hoitolassa vain se aika, mikä on välttämätöntä. Yleensä kyse on nälkiintymisestä, törmäämisestä tai kolhaisusta. Käsittely minimiin, lepoa, hämärää ja rauhaa ja kun käsitellään, rauhalliset ja varmat otteet. Petohanskat, kumisaappaat ja haavi ovat ajoittain aika tarpeellisia kapistuksia. Eivätkä kesyynny. Hauskaa muuten on aikuisten luonnonvaraisten eläinten vapauttamishetkessä, oli kyseessä sitten lintu tai nisäkäs, niin ei taatusti taakseen katso eikä kiitä kun irti päästät!!!

Viime vuosina ongelmia ovat tuottaneet mm. itsenäistyvät ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaneet nuoret, jotka haalivat asuntoonsa pienen eläintarhan (kun mää itte ja mää osaan ja mää tiedän), tulot ja viitseliäisyys eivät riitä hyvään hoitoon, tilojen puhtaanapitoon ja menojalkaakin ainakin viikonloppuisin vipattaa. Yleensä viitsimättömyyteen liittyy myös opiskelun ja töiden etsimisen viitsimättömyys.

Ei ole huomioitu, että hankittu eläinlaji saattaa elää 20 vuotta, hankittu koirarotu on sekoitus aktiivista työkoiraa ja laumanvartijarotua eikä sitä, että eläimet tarvitsevat hoitoa vuoden jokaisena päivänä huolimatta siitä, viitsiikö omistaja nousta sängystä tai onko hänellä krapula.

Useissa eläinsuojeluilmoituksissa kyse on niin moniongelmaisista paikoista, ettei paikan päällä silmäillessä tiedä, pitäisikö paikalle kutsua lastensuojelu, sosiaalitoimi, ambulanssi, teurasauto vai kaikki yhteensä. Usein valvoja oman työsarkansa lisäksi ilmoittaakin muista huomaamistaan epäkohdista asianomaiselle viranomaiselle.

Toinen vuosia työtä lisännyt ryhmä ovat hevoset, joita hankitaan piharakennuksiin ja autotalleihin usein perheen tyttären ratsuksi, ilman että perheestä kukaan oikeasti ymmärtää hevosen hoidon tai sen eläinsuojelullisten pitopaikkavaatimusten päälle yhtään mitään. Kavioiden vuolennasta tai hampaiden raspauksesta kukaan ei ole kuullutkaan, eikä omistajaperheen mukaan ehkä ole mitenkään ihmeellistä, jos hevosella on vielä kesäkuussa tuuhea talvikarva (koska se on madottamatta!). Mutta tärkein esilletuleva asia on se, että meidän tytär on ratsastanut JO kaksi vuotta ja tietää hevosista KAIKEN.

Mikäli neuvot ja ohjeet hyvästä eläimenpidosta eivät tuota tulosta (usein jätämme myös lakipykälävihkosen minimivaatimuksista kyseisen eläinlajin kohdalta) uusintatarkastukseen mennessä, paikalle pyydetään käymään kunnan- tai kaupungineläinlääkäri joka antaa määräajat ja määräykset korjattavista epäkohdista ja valvoo niiden toteutumisen tai viime kädessä tekee huostaanottopäätöksen.