Jos aihe tuntuu liian yksityiseltä, älä jatka tästä eteenpäin ; )
Olipa kerran kauan, kauan sitten...
...isän sylissä.
Mennään vielä kauemmas ajassa
Nykyisen Aulanko-hotellin paikalla sijaitsi ennen vanhaa Karlbergin kartano. Kurkitaan Turkkilaiseen huoneeseen.
Vasemmalla naispuolisia sukulaisia, oikealla laidalla seisoo tummassa puvussaan isoisäni isä, Edvard af Enehjelm.
|
Edvard af Enehjelmin äiti oli nimeltään Ulrika, mutta häntä kutsuttiin Kennyksi. Kuvassa Kenny on Edvardin siskon Fannyn kanssa. Kenny oli omaa sukuaan Standertskjöld. Hänen veljensä oli Hugo Standertskjöld, joka perusti Kaukas-metsäteollisuusyhtiön ja rakensi Aulangon, jonka lahjoitti kokonaisuudessaan Hämeenlinnan kaupungille. Aulanko on upeine puistoineen ja näkötorneineen edelleen suosittu matkailukohde ja virkistysalue. Surullista, että Suomen kauniimpiin kartanorakennuksiin kuulunut Karlberg tuhoutui tulipalossa. Onneksi säästyi piharakennus, jossa nykyään järjestetään mm taidenäyttelyitä.
Ulrika (Kenny) Standertskjöld avioitui itseään kolmekymmentä vuotta vanhemman, Hollolan kirkkoherran Georg Edvard af Enehjelmin kanssa. He saivat viisi lasta. Ulrikan jäätyä leskeksi, hän muutti lapsineen Hollolan pappilasta veljensä omistamaan Metsäkylän kartanoon Aulankoon. Isoisäni isä Edvard af Enehjelm kävi Hämeenlinnan lyseota, samalla luokalla Eino Leinon kanssa. Leino kertoo mukavia anekdootteja Edvardista muistelmissaan. |
Kahvitauolla 40-luvun lopulla.
|
Isoisäni serkku Hjördis von Baranoff (os. von Stackelberg) rakasti autoilua. Hän oli myös ketjupolttaja ja käytti pitkää holkkia. Hjördiksen isä omisti Baltialla neljä isoa kartanoa, yksi jokaiselle tyttärelle. Kartanot ja maat jäivät Venäjän vallankumouksen myötä rautaesiripun taakse. Hjördis-täti oli nauravainen, suorasukainen ja mutkaton ihminen. |
Myös isäni on aina pitänyt autoilusta. Kuvassa Ford Taunus.
Veljeni Kaj ihanana pikkupoikana, hieman hämmentyneenä sijoitettu tuolille valokuvattavaksi. Miten rakastinkaan häntä!
Kampaajalla
Omat lapset
Edvardin ollessa puolitoista vuotias, teimme ikimuistoisen matkan Ruotsiin ja Norjaan.
Madeleine, eli Matsku, oli vielä vasta tekovaiheessa.
Ensin Viking Linellä Tukholmaan, ja sieltä edelleen autolla Osloon.
Matkan varrella teimme yllättävän huomion. Ruotsin maantiet olivat huippukunnossa, mutta
välittömästi siirtyessämme Norjan puolelle, tiet muuttuivat silmänräpäyksessä kuoppaisiksi ja huonokuntoisiksi Miksi ihmeessä??? Norja on öljyvaroineen äärettömän rikas valtio. Kysyessämme syytä teiden surkeaan tilaan, saimme vastaukseksi jotain outoja selityksiä inflaatioriskeistä.
Tauolla matkalla Tukholmasta Osloon.
Isä ja poika ihailevat järvimaisemaa, nauttien molemmat toistensa läheisyydestä.
Edvard oli jo pikkupoikana reipas ja menevä.
|
Norjassa kävimme mm Spiterstulenilla Jotunheimissa. Olin käynyt siellä edellisen kerran 10- tai 11-vuotiaana. Spiterstulenilla oli edelleen sama omistajapariskunta: Eivor ja Charlotte Sulheim. Fantastisia ihmisiä! |
|
Tapani oli yllättynyt Norjan mahtavista maisemista. Hän ei ollut aiemmin käynyt maassa. Spiterstulenista käsin oli hyvä patikoida Pohjois-Euroopan korkeimmille vuorille Glittertindille ja Galdhöpigenille. |
Norjan jälkeen Tapani innostui matkustamaan muihinkin maihin, joissa ei ollut aiemmin käynyt.
Kairon kuuluisa sfinxi. Tuo puuttuva nenä kyllä harmitti. Ne jenkkisotilaat...
Tapani intoutui ratsastamaan. Se oli hänelle ensimmänen kerta. Ratsu oli arabilainen ori
ja Tapanilla jalassaan lenkkarit.
Itse pysyttelin kameleissa, enkä ollut uskoa silmiäni kun Tapani laukkasi ohitseni arabiorilla.
Rouva minun takanani on Marketta Helenius. Hänkin oli turistimatkalla Egyptissä miehensä kanssa.
Alimmaisessa kuvassa Kari Helenius auttaa kohteliaasti rouvaansa pois kamelin selästä.
Tapani löysi koko ajan uusia innostuksen aiheita.
Tapani intoutui ostamaan kiviä. Eivät mitään kepeitä matkamuistoja.
Tuokin pää, jota kuvassa kaupitellaan, painaa 20 kiloa.
Kaupat tehtiin.
Tullimiehille oli selittämistä, kun laukusta löytyi kasa kivipäitä.
Ranskassakaan Tapani ei ollut käynyt. Asia oli korjattava pikaisesti.
Oltuaan vasta puoli päivää Pariisissa Tapani puhui jo selvällä ranskalaisella korostuksella.
Jotenkin hän jopa muuttui hieman ranskalaisen näköiseksi. (!)
Eräänä kesänä kävimme Matskun kanssa Nizzassa.
Isä ja tytär ottivat limsat Café de Parisissa, Monte Carlossa.
Muutaman kerran koko perhe kävi lapsiystävällisessä Eilatissa.
|
Ensimmäistä iltaamme en unohda koskaan. Oli jo pimeää saapuessamme lentokentältä hotelliin. 3-vuotias tyttäremme hyppäsi ensimmäisenä ulos taksista. Me muut otimme tavarat ulos autosta. Kun käännyin katsomaan Matskun perään, tätä ei näknyt missään! Hotellin edustalla oli oudon hiljaista. Syöksyin hotellin aulaan, jossa vieraat ihmiset kulkivat rauhallisen näköisenä. Kukaan ei ollut nähnyt pientä tyttöä. Säntäilin pihalla huutaen tyttömme nimeä. Ei mitään vastausta. Sydän pomppien menin hotellin vastaanottotiskille ja selitin tilanteen. Entä jos hänet on siepattu, henkäisin sanojen tarttuessa kurkkuun. Hotellivirkailjan tyynissä kasvoissa käväisi
lievä närkästys hänen sanoessa: "Sellaista ei tapahdu Eilatissa." Samalla kuulin poikamme Edvardin huutavan minua. "Matsku on täällä lelukaupassa!" Aina yhtä valpas tyttäremme oli havainnut hotellissa sijaitsevan kaupan jo taksin ikkunasta ja syöksynyt sinne kuin ammus heti auton pysähtyessä.
Pääsimme turvallisesti huoneeseen. Olin kylpyhuoneessa lasten kanssa hampaidenpesulla kun yhtäkkiä kuului valtava rysähdys. Koko huone heilahti. "Tapani mitä sä teet?" huusin olettaen, että Tapani oli jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut kaatamaan vaatekomeron tai ehkä jopa kokonaisen seinän. Mutta se ei ollut Tapani. Oli tapahtunut maanjäristys. Koko yön kuului ambulanssien sireenit. Seuraavana päivänä kuulimme, ettei juuri kukaan ollut loukkaantunut tai kuollut itse järistyksestä, mutta moni oli
saanut sydänkohtauksen tai muuten vaan paniikkikohtauksen ja joutunut sen vuoksi sairaalaan. |
 Dan-hotellin uima-altaalla.
| 
