Nina af Enehjelm

Nina af Enehjelm

Toimittajia haastattelemassa



Kaikissa neljässä kirjoittamassasi kirjassa käsitellään tavalla tai toisella toimittajan työtä ja varsinkin lehdistön tapaa luoda ja käsitellä julkkisilmiötä ennen internetin aikaa. Kirjoja laatiessa haastattelin suuren joukon toimittajia, joista valtaosa oli jo siirtynyt eläkkeelle, minkä vuoksi heidän oli helppo ja ehkä mieluisaakin muistella ammattivuosiaan. He puhuivat auliisti toimittajaelämän kiemuroista, kuvasivat työnsä vaatimuksia, kertoivat erilaisista sattumuksista, huvittavista tilanteista (joita oli paljon) ja ristiriidoista. Entisaikojen toimittajakunta oli täynnä persoonallisuuksia. Entisajan toimittajaelämä oli räiskyvämpää kuin mitä se käsitykseni mukaan on tänä päivänä.
Tänä päivänä asiat ovat silti paremmin.
Niin luulen.

Julkaisen tällä sivulla otteita tekemistäni haastatteluista.
Lainaa saa vapaasti kunhan mainitsee lähteen.
Ajan myötä lisään osioita.




"1950-luvulla yritykset alkoivat järjestää toimittajille tiedotustilaisuuksia kertoakseen toiminnastaan. Näissä tilaisuuksissa ei tarjottu ruokaa vaan oli viisi metriä pitkä pöytä täynnä viinapulloja. Toimittaja saattoi käydä kahdessa tai kolmessa tällaisessa infotilaisuudessa samana päivänä. Tästä seurasi, että puolet toimittajakunnasta joutui deekikselle.
         Sitten oli näitä puoli vuorokautta kestäviä tilaisuuksia, jotka alkoivat lounaalla, jonka jälkeen mentiin katsomaan tehdasta tai yrityksestä tehtyä filmiä. Sen jälkeen syötiin päivällinen ja illalla mentiin vielä Teatterigrilliin, joka oli suosittu ravintola siihen aikaan. Innokkaimmat viihtyivät siellä aamuviiteen asti, jonka jälkeen he menivät Rautatieaseman kahvilaan, joka aukesi viideltä. Sitten mentiin Kulppaan, skrubuun, jossa otettiin oluet. Yhdeksältä mentiin töihin".

(Mauri Lintera kertoo toimittajaelämästä 50- ja 60-luvuilla, haastattelu tehty 31.1 2006)


                                                        *


"Kirjoitin Suosikkiin Elvis Presleyn fiktiivistä elämäntarinaa. Kuuntelin Elviksen kappaleita ja kehitin niitten tunnelmista tarinoita hänen elämästään. Se oli minulle työ, joka piti tehdä. Jyrki Hämäläisen mielestä ei ollut merkitystä oliko tarina totta vai ei, kunhan se oli hyvä."

(Pia Burssell muistelee työtään Suosikki-lehden toimittajana, 3.1 2006)



                                                        *


"Kerran Urpo Lahtinen soitti minulle kysyäkseen yhden kaverin numeroa. Minä olin krapulassa ja utelin mitä asiaa sulla on sille, ikäänkuin se olisi minulle kuulunut. Mä otan sen mukaan Amerikkaan, mennään New Orleansiin katsomaan Aliens Springsin matsia. No mikset sä ota mua mukaan ? No lähdeksä ? Tottakai. Selvä, sulle on liput Helsingin lentoasemalla. Kun mä tulin sinne, paikalla oli iso porukka mutta Urpoa itseään ei näkynyt. Erkki Lepokorpi sanoi, ettei se (Urpo) voinut lähteä kun sillä on maksa niin kipeä. Me ahtauduttiin DC kasiin ja lennettiin Atlantin yli. Urpo maksoi koko jengin matkan. Käytiin katsomassa matsi, jonka jälkeen Lepokorpi jatkoi matkaa Nicaraguaan haastattelemaan jotain vallankumousjohtajaa."
(Kirjailija Jorma Ojaharju muistelee aikojaan free lance- toimittajana, 1.12 2005)



                                                        *


"Julkkikset tekivät ensimmäisen kapinan 70-luvun alussa, että nyt on mennyt liian pitkälle. Kapinaliikkeen johtaja oli Spede Pasanen, joka oli perustanut ryhmän nimeltä Musta käsi, jonka tehtävä oli pistää toimttajat kuriin. Spede soitti mulle että tulehan poju tänne. Kun kuulin sanan poju, löin puhelimen kiinni. Heti perään tuli uusi soitto. Tällä kertaa hän ei käyttänyt poju-nimitystä vaan sanoi, että Musta käsi kutsuu sinut tänne. Mä ajattelin, että no, mennään nyt sitten Mustan käden luo. Menin sinne kellarihuoneistoon, jonne ne olivat kokoontuneet. Paikalla oli Ville-Veikko Salminen, Ere Kokkonen, Spede ja muutamat muut. Ne istuivat rivissä pöydän takana. Mun oli kuulusteltavana istuttava yksin pöydän toisella puolella, valospotti naamalla. Olin pistänyt edellisen Nyrkkiposti-lehden kanteen Leena Brusiinin kuvan ja tehnyt jutun, jossa kerrottiin, että hänellä olisi romanssi Ville-Veikko Salmisen kanssa. Tämä oli täysin tuulesta temmattu väite. Mustan käden porukka tivasi nyt minulta minkä takia olin julkaissut tuollaisen jutun. Vastasin, että perhana kun lehti oli pistettävä painoon eikä mulla ollut minkäänlaista kansijuttua, ei sitten mitään. Oli pakko keksiä jotain. Niin mä nyt keksin tällaisen jutun. Spede rupesi tökkimään minua, haastoi että tapellaanko. Mä siihen, että ruvetaan vaan tappelemaan, mikäs siinä. Se joka nousee ensimmäisenä kellarista, on voittaja. Mutta Spede ei sitten käynytkään mun kimppuun, joko hän ei viitsinyt tai uskaltanut. Mä kömmin takaisin ylös kadulle, tukka pystyssä ja läiskät poskilla ja eikö toimittajakolleega Maria Schulgin juuri kävele ohi. Kerroin mitä oli tapahtunut, jolloin Maria alkoi levittää huhua, että Lysmä on saanut turpaan Spedeltä."

(Isto Lysmä ajastaan Nyrkkiposti-lehden päätoimittajan 70-luvulla, 6.4 2005)

brusiin np.jpg



                                                        



"Lintera oli siitä ihana esimies, että hän ei koskaan hermostunut mistään. Myöskään hän ei käskytellyt. Antaessaan tehtävän hän aina sanoi että voistko..sitten kun sinulle sopii... Jos oli oikein tulipalokiire hän saattoi sanoa: Kun nyt tuntuu olevan vähän kiire, niin mahtaako sinulla olla jotain tärkeää kesken? Ikinä hän ei hermostunut, eikä koskaan korottanut ääntään. Joka päivä hän sanoi: Kaunis ilma tänään! Ei väliä vaikka olisi satanut kaatamalla.

(toimitussihteeri Laila Sarola muistelee päätoimittaja Mauri Linteraa, 17.5 2006)





                                                        *



"Jaanalla ja muilla naistenlehdillä on ollut huomattava vaikutus ihmisten elämään. Naistenlehdet opettivat suomalaisia syömään salaatteja, valmistamaan risottoa ja pastaruoka. Ne opetti, miten koristellaan parveke. Tätä ennen ihmisillä oli parvekkeilla vain sukset ja suolakurkut. Ne neuvoivat ja käsittelivät niin arjen asioita kuin suuriakin kysymyksiä".

(Leena Järstä 3.2 2006 )